Call of Duty: Ghosts -pelin esittelytilaisuus Xbox Onen julkistuksen yhteydessä sai internetin hulluksi. Koska pelistä ei voinut näyttää verta ja suolenpätkiä täynnä olevaa pelikuvaa, esittelyssä keskityttiin monen pelaajan mielestä epäoleellisiin asioihin. Etenkin realistisesti animoidun Riley-koiran hehkuttaminen sai monet heiluttamaan pilkkakirvestä.
Eivätpä olleet peliä tekevän Infinity Ward -studion työntekijätkään yksimielisiä rekun esittelystä. Studion yhteisöpäällikkö Tina Palacios on tunnustanut Rock Paper Shotgunin haastattelussa, että pelaajayhteisön vastaanotto koiraa kohtaan oli sen verran rankkaa, että se jakoi myös studion työntekijöiden mielipiteet.
”Osa oli sitä mieltä, että koira on päästettävä tuskistaan pelin kuluessa ja jollain tavoin nitistettävä hengiltä. Osa meistä – kuten minä – oli taas sitä mieltä, että koira on ehdottomasti saatava peliin mukaan. Väittelemme koiran kohtalosta yhä päivittäin.”
Hauvelin kohtalo selviää viimeistään marraskuussa, kun peli ilmaantuu Xbox 360:lle, PS3:lle, Xbox Onelle, PS4:lle ja Wii U:lle.
Asiasta kertoi Dualshockers.