BioShock-pelisarjan toinen osa, vuonna 2010 julkaistu BioShock 2 katosi viime viikolla yllättäen Steamista, Apple App Storesta ja Amazonilta, sekä Xbox Liven ja PlayStation Networkin kauppapaikoilta, kertoo Polygon. Pääpelin lisäksi myynnistä katosivat myös pelin lisäosat, kuten itsenäinen Minerva’s Den -laajennus.
Koska katoaminen osuu jotakuinkin yksiin pelin 5-vuotispäivän kanssa, saattaa syynä olla esimerkiksi pelin sisältämän musiikin lisenssisopimusten päättyminen. Peli sisältää useampia kappaleita 1920-1950 -luvuilta.
Julkaisija 2K:n edustaja on jo ehtinyt kommentoimaan, että BioShock 2 lisäosineen palaa myyntiin mahdollisimman pian. Mitään tarkempaa syytä myynnistä poistumiselle ei hänkään paljasta, mutta varmistaapa kuitenkin, ettei tapahtuneella pitäisi olla mitään vaikutusta pelin pelaamiseen millään alustalla.
BioShock 2 ilmestyi alunperin vuonna 2010, ja Steamiin se saapui kolme vuotta myöhemmin Games for Windows -pelikaupan sulkeutumisen yhteydessä. Metacriticin pistemäärien mukaan peli on BioShock-sarjan väliinputoaja, sille sen keskiarvo on sekä kriitikoiden että pelaajien pisteytyksessä alkuperäistä BioShockia sekä vuonna 2013 ilmestynyttä BioShock Infiniteä alempi.
Ainakin tämän toimittajan mielestä jatko-osa oli kuitenkin niin tarinallisesti kuin pelillisesti eheämpi kuin edeltäjänsä, ja sujuva moninpelikin toi peliin runsaasti lisäarvoa.