Marvel on julkaissut ensimmäisen Avengers: Doomsday -trailerin.
Marvelin elokuvauniversumin kuudes vaihe kattaa vain neljä elokuvaa: The Fantastic Four: First Steps, Spider-Man. Brand New Day, Avengers: Doomsday sekä Avengers: Secret Wars. Näistä Doomsdayn ensi-ilta on vasta vuoden päässä, mutta hypejunan vauhtia on toki syytä kiihdytellä jo tässä vaiheessa.
Ensimmäisellä trailerilla ei vielä mehustella eeppisellä toiminnalla, sillä kiusoittelupätkän tähdeksi kohoaa itse alkuperäinen Kapteeni Amerikka, Steve Rogers. Chris Evansin tulkitsema hahmo näyttäisi olevan ainakin tällä aikajanalla isä ja naimisissa. Nähtäväksi jää, kuinka tämä nivoutuu kokonaisjuoneen, tätä nykyä Captain American sotisopaahan kanniskelee nimittäin Anthony Mackien Sam Wilson.
Anthony ja Joe Russon ohjaamassa rainassa nähdään myös Robert Downey Jr.:n tulkitsema Tohtori Doom sekä tietysti kaikki muutkin MCU-universumissa paraikaa hääräilevät sankarihahmot.
Avengers: Doomsdayn ensi-ilta on päivätty joulukuun 18. päivälle, vuonna 2026. Sitä ennen heinäkuussa päästään kuitenkin seurailemaan Tom Hollandin Hämiksen seikkailuja.
