Critical Hit -niminen yhtye sekoittelee musiikissaan klassisen musiikin elementtejä esimerkiksi jazzin rytmeihin. Ihan mistään amatöörien viritelmästä ei ole kyse, sillä yhteessä soittaa esimerkiksi World of Warcraft -pelin musiikit säveltänyt Jason Hayes sekä videopelien kappaleita myös yksin versioiva viulisti Taylor Davis.
Yhtyeeltä tulee vielä tämän vuoden puolella albumillinen videopelikappaleiden cover-versiota. Nyt yhtye on laittanut nettiin ensimmäisen maistiaisen albumilta, ja kyseessä on mikäs muukaan kuin komea, erikoinen ja ennen kaikkea ilahduttavan omaperäinen versio Angry Birdsin teemamusiikista.
Videon voit nähdä alta.
