Electronic Arts on viime vuosina saanut pelaajilta niskaansa melkoiset kasat kuraa. Monet himopelaajat ovat kuitenkin unohtaneet, että esimerkiksi urheilupelimaailmassa olisi tällä hetkellä huomattavasti surkeampi tilanne, mikäli EA ei panostaisi miljoonia dollareita joka vuosi sporttipelisarjojensa kehitykseen.
Tilt listasi juuri ilmestyneen Tiger Woods– golfpelin innoittamana EA Sportsin viisi parasta urheilupelisarjaa järjestykseen. Tuttuun tapaan voi alta löytyvään kommenttikenttään kertoa oman mielipiteensä. Mikä meni vikaan, minkä pelisarjan pitäisi olla toista korkeammalla?
Golfpelisarja Tiger Woods on joka vuosi golf-fanien keskuudessa odotettu paketti. Tämän vuoden versio vaikeuttaa kolopallon hakkaamista sopivalla tavalla, ja esimerkiksi kierteiden lyömistä on vaikeutettu huomattavasti. Myös puttaaminen on hankalampaa kuin viime vuoden versiossa.
Pelisarjan ärsyttävin piirre on jo parin vuoden ajan ollut siinä käytössä olevat mikromaksut. Osa golfkentistä on ostattava erikseen, ja esimerkiksi golffarinsa vaatuksen uusiminen on ainoastaan pelaamalla todella hidasta puuhaa.
4. SSX
SSX-lumilautapelisarjan viimeisin osa ilmestyi viime vuonna. Vielä on epävarmaa saadaanko SSX-sarjaan enää koskaan jatkoa, mutta pelisarja on mukana puhtaasti viime vuoden meriiteillään. Vuoden 2012 SSX oli adrenaliinintäyteinen paketti, joka heitti realismin romukoppaan. Hypyt olivat aivan naurettavia ilmalentoja, ja hahmogalleria sarjakuvamaisen värikäs.
SSX-pelisarjan jatkosta ei ole kuulunut mitään. PS4:n ja Xbox 720:n julkaisu on kuitenkin kohta ovella, ja oikeastaan jokainen uusi konsolisukupolvi on saanut itselleen oman SSX-pelin. Nähtäväksi jää, mitä SSX:lle tapahtuu.
3. Madden
Kerran vuodessa ihmiset myös Suomessa valtaansa saava Super bowl -vimma kertoo omaa kieltään siitä, ettei jefu ole täysin marginaalinen ilmiö kylmässä pohjolassakaan. Madden-futispelit sen sijaan ovat, ja esimerkiksi pelin uusinta versiota tuskin markkinoidaan Euroopassa kovinkaan ahkerasti. Tämä on harmi, sillä jenkkifutis on huiman taktinen laji, joka on pienen harjoittelun jälkeen helppo oppia, mutta todella vaikea hallita.
Madden-pelien suurin ongelma on ollut niiden järjettömän suuri aloituskynnys. Mikäli laji ei ole tuttu, alkuun pääseminen on todella vaikeaa – etenkin kun viime vuoden versio unohti tutoriaalit kokonaan ja heitti pelaajan suoraan pelikentälle. Nettipeliä ei kannata pelata, ellei ole valmis ottamaan vastaan uskomattomia rökäletappioita amerikkalaisilta Madden-pelaajilta.
2. FIFA
EA:n FIFA-futispelisarjassa on periaatteessa kaikki hyvin. Sen lisenssi on valtava, ja pelattavia liigoja löytyy tolkuttomat määrät. Pelimekaniikka on muutaman vuoden aikana hioutunut huippuunsa, ja kaveriporukassa FIFA on loistavaa hupia jos futis vain vähääkään kiinnostaa.
FIFA 13 oli kuitenkin järkyttävän buginen paketti. Uratilaa tuskin kukaan on pelannut ilman, että on jossain vaiheessa törmännyt bugiin, joka estää etenemisen täysin. Siinä on hymy tiukassa, kun Oxford Unitedia on raahannut Englannin alasarjoista Valioliigaan asti ja peli päättää tuhota tallennukset niin, ettei eteneminen ole enää mahdollista. Myös kotimainen Veikkausliiga puuttuu, mutta Suomi on niin pieni markkina-alue, että sitä tuskin pelissä koskaan nähdään. Onneksi Creation centre -palvelussa voivat pelaajat tehdä omia joukkueita, joten myös suomijengeillä pääsee pelaamaan.
Ensi vuonna myös ne kaatuilut taukovalikoiden aikana pois!
1. NHL
NHL-pelisarja on lätkäpelifanien märkä uni, etenkin mikäli olet kiinnostunut yksinomaan Pohjois-Amerikan kiekkosarjasta. Viime vuoden versio ei eronnut liiemmälti edeltäjästään, mutta silti siinä oli se jokin, mikä saa tarttumaan ohjaimeen yhä uudelleen ja uudelleen. NHL-pelisarja on hyvien urheilupelien tapaan kaveripiirissä yhä sitä hauskinta puuhaa, mutta Be a GM -pelitilakin vie pahasti mukanaan.
Mukana on myös kotimainen SM-liigamme, mutta sen pelaajien scouttaaminen on aina ollut vähän niin ja näin. Myös oikeiden SM-liigajoukkueiden pelaajarostereiden ylläpitäminen näyttää olevan EA:lle liki mahdotonta. Jenkkiläisten rääväsuiden kanssa pelaamista ei voi suositella kuin pahimmille masokisteille.