Amerikan ykköstoimittaja tunnusti: videopelien mustamaalaminen yksipuolista ja virheellistä – tsekkaa Tiltin sivuilta, mistä kohu sai alkunsa

21.05.2013

http://youtu.be/QdjNpyxMHLQ

Pelit ovat jo parin vuosikymmenen ajan etenkin Amerikassa olleet tietämättömien ihmisten keppihevonen omien agendojensa ja uriensa eteenpäin viemiseen. Onneksi maasta lyöytyy kuitenkin ihmisiä ja toimittajia, jotka ymmärtävät yksipuolisen uutisoinnin vaarat.

ABC-televisionkanavan toimittaja ja amerikkalainen popkulttuurilegenda Katie Couric oli tehnyt ohjelmaansa jutun videopeleistä ja siitä, kuinka ne ”saattavat pilata pelaajien elämän.” Hän oli pyytänyt ohjelmansa katselijoita kommentoimaan juttuaan, ja saatuaan tarpeeksi asiallisia vastauksia hän kertoi seuraavassa lähetyksessään, kuinka reportaasi oli ollut valitettavan yksipuolinen.

Couricin puolustukseksi sanottakoon, että hän oli pyytänyt ohjelmaansa haastatteluja esimerkiksi Bungie-pelistudion edustajilta, muta nämä olivat kieltäytyneet haastattelukutsusta. Couricin anteeksipyyntö on kuitenkin osoitus siitä, että pelaajien asiallinen suhtautuminen ja faktojen pöytään lyöminen niille, jotka eivät pelikuttuuria tunne toimii huomattavasti paremmin kuin typerät itkupotkuraivakohtaukset.

Couricin reportaasin aiheesta voit nähdä ylhäältä.

Asiasta kertoi Gamespot.