80 vuotta täyttänyt Harrison Ford jälleen Indiana Jones – uudesta Indy-leffasta lisätietoa

Vielä yksi Indy, sitten lasku.

21.11.2022

Tulevasta, viidennestä Indiana Jones -elokuvasta on saatu lisätietoa.

Empire-lehden mukaan viides Indy sijoittuu 1960-luvulle ja kylmän sodan aikakaudelle. Tälläkin kertaa suosikkiarkeologimme taistelee natseja vastaan. Leffan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1969 ja aihepiiri pyörii USA:n ja Neuvostoliiton avaruuskilpajuoksun ympärillä.

Elokuvan pahista esittää Mads Mikkelsen, jonka voi nähdä tällä hetkellä vaikka Ylen Areena-palvelusta löytyvästä loistavasta Yhdet vielä -elokuvasta. Tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt Harrison Ford esittää Indiana Jonesia.

Viidennen Indiana Jones -elokuvan julkaisua on siirretty useaan otteeseen. Steven Spielbergin oli määrä ohjata leffa, mutta vuonna 2020 ohjaajan pallille istahti James Mangold, joka tunnetaan muun muassa mainiosta Logan-elokuvasta.

Leffan on määrä tulla ensi-iltaan 30. päivä kesäkuuta ensi vuonna.

Lisää luettavaa