Zendoku on omalaatuinen yhdistelmä taistelupeliä ja maailmansuosioon noussutta älypeli sudokua. Pikkubudjetilla väännetty tekele pukee pelaajan itämaisten taistelulajien taitajaksi, joka yrittää todistaa pätevyytensä pieksemällä vastustajansa mahdollisimman nopealla sudokunratkontataidoillaan. Nenänakkien jakamisen sijasta isketään ikoneita ruudukkoon, ja vastapuolen läpi päässeen iskun tuoma kipu voitetaan läpäisemällä hassuja minipelejä. Kaikkea ne japanilaiset keksivät.
Sudokun perusidea on täyttää 9×9 kokoinen ruudukko luvuilla 1-9. Jokaiseen vaakariviin, pystyriviin sekä 3×3 ruutuun tulee laittaa kaikki yhdeksän lukua niin, ettei sama luku toistu sarakkeissa tai pikkuruudussa kahteen kertaan. Kuhunkin ruutuun tuleva numero päätellään valmiina olevien lukujen perusteella – helpoissa sudokuissa valmiiksi täytettyjä numeroita on paljon, kun taas vaikeissa niitä on vähän. Ristikon ratkaiseminen ei vaadi niinkään laskupäätä kuin kylmää päättelykykyä.
Zendoku heittää jäistä vettä niskaan korvaamalla luvut ikoneilla. Tämä sekoittaa tottuneenkin sudokan pasmat aika tehokkaasti. Siinä missä yksinkertaiset luvut ymmärtää vähän vilkaisemalla, yhdeksän erilaisen ikonin hahmottaminen vaatii pidempää tarkistelua. Ratkaisu toimii itseään vastaan, sillä pelissä on yleensä kiire lyödä ikoneita pöytään. Kokonaisuutta on kuitenkin vaikea hahmottaa tarpeeksi nopeasti, ja hituroinnista sekä vääristä valinnoista rangaistaan vastustajan kestopisteiden palautumisella. Elinvoimalla ei kuitenkaan ole väliä, sillä ottelun voittaa aina se, joka ratkaisee sudokun ensin.
Vastustajan iskut on toteutettu nerokkaasti. Kun kollega tirvaisee takaisin, ruudulle pomppaa mitä kummallisimpia, parin napin hakkaamiseen keskittyviä minipelejä. Niissä puhalletaan viuhkalla samurait kumoon ja ulos ruudulta, säikytetään hiiriä vinkuvalla kissanukella, hakataan tiiliä murskaksi ja vedetään pergamenttirullaa tyhjiin. Mitä nopeammin minipelin läpäisee, sitä pikemmin pääsee takaisin sudokunsa kimppuun. Minipelit ovat järjestään omituisia ilmestyksiä, joiden mielikuvituslogiikalle ei voi olla hymyilemättä.
Zendokun idea on eittämättä kiehtova, mutta toteutus ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi kauhean kiinnostava. Oman hahmon valinnalla ei ole pelin kulkuun mitään merkitystä, eivätkä eri pelityypit tuo konseptiin mitään vaihtelua. Tekoälyvastustajat ovat mielenköyhiä typeryksiä, joista ei ole haastajaksi. Mikä pahinta, kiirehtiminen syö sudokun ydintä eli leppoisan pähkäilyn tuomaa rauhoittumista.
PÄÄSTÖTODISTUS
Nokkela yhdistelmä äly- ja minipelejä hyvällä teemalla, mutta tylsällä toteutuksella
