X-Menejä, eli kotimaisittain Ryhmä-X:ää, ei ole kohdeltu pelimarkkinoilla kovin kunnioittavasti, vaikka kyseessä onkin yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista supersankarisarjakuvista. Professori Xavierin johtamat mutantit ovat esiintyneet lähinnä sekalaisissa seikkailu- ja tappelupeleissä, jotka ovat edustaneet lisenssiroskaa pahimmillaan. Activisionin tuore X-Men: Next Dimension jatkaa mätkintäpelien sarjaa, mutta on sisällöllisesti suuri harppaus parempaan suuntaan.
Mukaan mahtuneen hahmovalikoiman pitäisi tyydyttää paatunuttakin X-Men -fania. Tarjolla on laaja kaarti tärkeimpiä sankareita ja roistoja kautta koko sarjakuvan historian. Ilmeisten valintojen lisäksi pelaajia hellitään myös peleissä hieman harvemmin nähdyillä hahmoilla kuten Nightcrawlerilla, Juggernautilla ja Lady Deathstrokella. Niin pitkälle pelintekijät eivät sentään ole menneet, että olisivat palanneet aivan Claremontin klassisimpien sarjakuvien maailmaan. Sen sijaan kaikki taistelijat on toteutettu viime vuosien kumimaisella tyylillä, johon on imetty runsaasti vaikutteita pari vuotta sitten valmistuneesta elokuvasta.
Ansiokkaiden hahmovalintojen lisäksi myös mutanttien voimat ja ominaisuudet on toteutettu erinomaisesti. Ketterät sankarit liikkuvat esikuviensa mukaisesti, lentotaitoiset pystyvät väliaikaisesti liitämään korkeuksissa, ja muita erikoisvoimia käytetään monipuolisesti. Ne ovat mukana niin tavallisissa hyökkäyksissä, pitkissä sarjoissa kuin latautumista vaativissa superiskuissa. Viimemainitut kuluttavat kuvaruudun ylälaidassa olevaa mutanttivoimapalkkia, joka täyttyy vähitellen taistelun aikana. Erikoishyökkäyksiin kannattaa suhtautua asianmukaisella kunnioituksella, sillä ne vievät parhaimmillaan noin puolet vastustajan kestävyydestä.
Myös kenttäsuunnitteluun on panostettu paljon. Sarjakuvista tuttuihin paikkoihin sijoittuvat taisteluareenat ovat erittäin laajoja ja moniosaisia. Kohtaamiset eivät rajoitu pelkästään yhteen huoneeseen, vaan tietyntyyppiset iskut lennättävät ottelijat ovien, ikkunoiden tai lattian lävitse uusille alueille. Lisäksi kentissä on runsaasti pylväitä ja rikkoutuvaa irtaimistoa, jotka vaikuttavat ottelujen kulkuun omalla tavallaan. Kokonaisuutena taisteluareenat ovatkin varsin palkitsevia, mutta valitettavasti niiden koko näkyy myös puoleen minuuttiin venyvissä latausajoissa.
Lupaavista lähtökohdistaan huolimatta tulokas kuitenkin kompuroi varsin kriittisessä paikassa. Sen pelattavuus ja tappelusysteemi eivät nimittäin ole aivan kohdallaan. Hahmoilla on selvästi enemmän hyökkäyksiä kuin lyhyt liikelista antaa ymmärtää, mutta niiden tekeminen on melko hankalaa. Tappelijat liikkuvat jäykästi ja reagoivat ohjaimen komentoihin haluttomasti. Varsinkin ensimmäisten yritysten aikana pelituntuma on aivan hukassa eikä se muutu harjoittelunkaan myötä kovin luontevaksi.
Jäykkyyden lisäksi pelattavuutta nakertaa puutteellinen törmäyksen tunnistus. Hetkittäin hahmojen iskut nimittäin valuvat toistensa lävitse häiritsevän selvästi. Tämä vaikuttaa onneksi vain tavallisiin hyökkäyksiin. Oma lukunsa on myös pelin tekoäly, joka ei anna pelaajalle minkäänlaista armoa. Se taistelee helpoimmallakin vaikeusasteella ärsyttävän täydellisesti ja ajoittaa etenkin vastahyökkäyksensä aina lähes virheettömästi. Ymmärrettävistä syistä tekoälyn ohjaamat taistelijat eivät myöskään kärsi minkäänlaisista kontrolliongelmista.
Näin selkeä epätasapainoisuus syö yksinpelimoodien elinikää huomattavasti. Osittain tähän vaikuttaa myös tarjolla olevien vaihtoehtojen mielikuvituksettomuus. Pitkän tarinamoodin, kaksinpelin ja harjoittelumahdollisuuden lisäksi tappelemaan päästään ainoastaan arcade- ja survival-ottelujen muodossa. Näiden jatkona olisi ollut mukava nähdä esimerkiksi jonkinlainen tag-moodi. Yhteistyö sekä erilaisten mutanttivoimien yhdistäminen on kuitenkin yksi sarjakuvan tavallisimpia teemoja.
Kovin vakuuttavaa jälkeä ei ole tarjolla audiovisuaalisellakaan puolella. Pelin grafiikat edustavat PS2-julkaisujen keskitasoa ja tarjoavat vain vähän todella oivaltavia yksityiskohtia. Hahmomallit ovat mukavan sarjakuvamaisia, mutta kärsivät niin ikään karkeudesta ja elävyyden puutteesta. Äänipuolella musiikit edustavat erittäin tyypillistä, kiihkeätempoista tappelupeliosastoa, eikä niistä ole mitään pahaa sanottavaa. Hahmojen ääninäyttelijät sen sijaan ovat amatöörimäisiä ja heitä varten kirjoitetut lyhyet kommentit lähinnä ärsyttävää kuunneltavaa.
Soul Caliburiin ja Tekken-sarjaan verrattuna tulokkaalla on vielä paljon opittavaa. Sen pelattavuusongelmat ovat niin merkittäviä, että pelkästään uutta tappelupakettia etsivän ei kannata siihen rahojaan uhrata. Vannoutuneelle X-Men
-fanille monipuolinen ja ennen kaikkea hyvin toteutettu hahmokaarti sen sijaan tarjoaa niin mukavia väristyksiä, että Next Dimension voi olla hankkimisen arvoinen julkaisu. Peliä kannattaa kuitenkin testata muutamaan otteeseen ennen ostopäätöksen tekemistä.
