WRC FIA World Rally Championship 2010

15.11.2010

Rallia voisi hyvällä syyllä pitää Suomen kansallisurheiluna. Olemmehan jo vuosien ajan
keränneet menestystä maailman rallipoluilla. Kotisohvalla kököttävän rallisankarin elämä on kuitenkin viime vuosina ollut tylsää, sillä rallipelit ovat loistaneet poissaolollaan. WRC FIA World Rally Championshipin myötä tilanne kuitenkin korjaantuu. Pelaaja pääsee ottamaan osaa rallin MM-sarjaan. Milestonen kehittämä peli ei ehkä vielä tarjoa ykkösluokan virtuaalirallia, mutta tästä on hyvä lähteä kehittämään peliä eteenpäin.

Pelin lisenssi kattaa kaiken, mitä rallin MM-sarjaan oikeastikin kuuluu. Kuskeista mukana ovat niin Mikko Hirvonen, Kimi Räikkönen kuin suomalaisten arkkivihollinen Sebastian Loeb. Autojen joukosta löytyy kiitettävä valikoima WRC-autoja sekä kasa pienempien autoluokkien menopelejä. Kaasujalkaa pääsee treenaamaan kolmessatoista rallissa, jotka sijoittuvat erilaisiin paikkoihin ympäri maailmaa. Erikoiskokeet ovat valitettavasti hitusen mielikuvituksettomia. Vaikka ympäristöt
vaihtuvat aavikkomaisemista lumeen, rallit tuntuvat yllättävän yksipuolisilta. Lisäksi ympäristöt ovat erittäin tarkasti rajattuja, joten pelaamista vaivaa putkimaisuus.

Ajotuntuma on sentään kohdallaan. Peli tottelee pelaajan toiveita ripeästi ja kiitettävän tarkasti. Sivuttaisluisut pysyvät hanskassa jo pienen harjoittelun jälkeen. Pelaaminen on muutenkin helppoa. Erilaiset tienpinnat voisivat vaikuttaa ajotuntumaan enemmänkin, mutta nykyiselläänkin hiekka tuntuu erilaiselta kuin asfaltti. Tietysti autoa pystyy myös säätämään. Kun säätämisen perusteet ovat hallussa, auton saa kulkemaan vakioasetuksia paremmin radalla kuin radalla.

WRC FIA World Rally Championshipin sydän on uramoodi, jossa lähdetään kisaamaan
pikkuluokista kohti täysiverisiä WRC-autoja. Menestys tuottaa valuuttaa, jonka avulla saadaan käyttöön uusia autoja. Tarjolla ei siis ole mitään ihmeellistä, mutta vanha konsepti toimii yhä. Urapelin lisäksi mukana on yksittäisiä kisoja ja moninpeli, jossa voi kisata muiden pelaajien haamuautoja vastaan. Haamuautoja vastaan kisaaminen ei ole kovin mielenkiintoista, joten moninpeliosuus jää varsin vaatimattomaksi.

WRC FIA World Rally Championshipissä on ihan rattoisa ajamisen meininki, mutta myös paljon asioita, joiden ansiosta pelikokemus ei nouse parhaiden kaahailujen joukkoon. Viimeistely olisi tehnyt pelistä paremman. Esimerkiksi Ruotsin rallin betonimaiset lumivallit ja ratojen monipuolistaminen olisivat auttaneet. Nykyisellään WRC FIA World Rally Championship ei ole missään nimessä huono – se ei vain yllä täyteen potentiaaliinsa.

ARVOSTELIJA
MIKKO MATILAINEN

PÄÄSTÖTODISTUS
Puutteistaan huolimatta pätevää rallia.