Kulunut kevät on ollut PC-roolipelaajille onnellista aikaa. Kauppojen hyllyille on ilmestynyt useita odotettuja julkaisuita ja pari pienempääkin tapausta. Viimeisin tulokas tässä sarjassa on Sir-Techin Wizardry 8, joka onnistuu yllättämään varsin positiivisesti. Teknisestä kankeudesta huolimatta kyseessä on nimittäin varsin mainio perus-roolipeli, jonka kliseisestä rungosta löytyy myös muutamia omia ideoita.
Pelin taustatarina yhdistelee mutkattomasti scifiä ja fantasiaa. Se kertoo kolmesta universumin perusominaisuuksia hallitsevasta artefaktista, jotka ovat päätyneet maailmankaikkeuden eri kolkkiin. Kaksi näistä esineistä on päätynyt todellisuuden herruutta havittelevien tahojen käsiin ja kilpajuoksu kolmannen luo on alkanut. Pelaajan ohjaama kuuden seikkailijan ryhmä tempautuu tapahtumien pyörteeseen hieman yllättäen. Outo avaruusolento laskeutuu heidän kotiplaneetalleen ja poimii joukon mukaansa matkalle uuteen maailmaan. Laskeutuminen kosmisen kamppailun keskipisteenä olevalle planeetalle ei valitettavasti onnistu ennakkosuunnitelmien mukaisesti, joten pelin alkaessa seikkailijat saavat huomata olevansa yksin tuntemattomalla planeetalla tutkimassa edessään aukeavaa luostaria.
Vahvimman valttinsa Wizardry 8 lyö pöytään heti pelin alussa, kun pelaaja pääsee tutustumaan sen vapaamuotoiseen hahmonluonti-systeemiin. Pelistä löytyy 11 erilaista rotua, joiden joukossa on tavallisten fantasia-olentojen lisäksi myös hieman persoonallisempia ratkaisuita, kuten lisko-, kissa- ja susi-ihmisiä. Jokaisella lajilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jotka näkyvät selvästi hahmojen ammatteja valittaessa. Tarjolla on kokonaiset 15 vaihtoehtoa aina sotureista ja valkyyrioista erilaisiin velhoihin ja teknisiin apuvälineisiin turvautuvaan gadgeteeriin saakka.
Ammatteja ja rotuja saa yhdistellä täysin vapaasti, mutta jonkinlaisena ohjenuorana kannattaa pitää niiden ominaisuuksien yhteensopivuutta. Esimerkiksi kääpiö-munkki voi olla huomattavasti keijujen rotuun kuuluvaa virkaveljeään tehokkaampi, vaikka saakin hahmonluonnin yhteydessä jaettavia ominaisuusbonuksia selvästi vähemmän.
Mielenkiintoisena piirteenä hahmot voivat myös vaihtaa ammattiaan pelin edetessä. Sankarinsa voi siis aluksi opettaa taistelemaan soturi-ammateissa ja kouluttaa heistä sitten vaikkapa maageja. Pelaajaa rajoittavat ainoastaan hahmojen ominaisuudet, jotka nekin paranevat kiitettävää vauhtia tasojen karttuessa. Sankareiden taitojen monipuolista hyödyntämistä suosii sekin, että hahmojen taitotasot paranevat harjoituksen myötä. Oman seikkailijajoukon vapaamuotoinen kehittäminen onkin juuri se ratkaiseva elementti, joka saa pelaajan palaamaan pelin ääreen ilta toisensa jälkeen.
Muuten pelisysteemi edustaa hyvin perinteistä ja ehkä jo hieman vanhanaikaistakin roolipeli-linjaa. Pääpaino on erinäisten luolastojen ja suurten rakennuskompleksien tutkimisella. Koska nämä ovat pääsääntöisesti erilaisten hirviölaumojen kansoittamia, suurin osa peliajasta kuluu iloisten miekanheilutus-sessioiden parissa. Niiden lisäksi mukana on jonkin verran seikkailupelimäisiä pulmia, laajan pelimaailman kartoittamista ja sen asukkaiden ongelmien selvittelyä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon lukkojen tiirikointi ja ansojen purkaminen, joihin pelaajan on itse panostettava hieman. Jokaisen lukon ja ansan kohdalla ruudulle avautuu nimittäin erillinen näkymä sen mekaniikasta, joka pelaajan on hahmojensa avulla kyettävä ohittamaan. Kokonaisuudessaan seikkailun tarjonta on varsin kliseistä, mutta erittäin viihdyttävää roolipeli-osastoa.
Valitettavasti Sir-Tech on turvautunut liian perinteisiin ratkaisuihin myös pelin sisällön paketoinnissa. Kankean pelimoottorin puskema grafiikka on nimittäin varsin vanhentuneen näköistä. Osa rakennuksista on kyllä komeaa katsottavaa, mutta olentomallit, graafiset erikoistehosteet ja tekstuurit ovat aika karkeaa työtä. Vaikutelmaa pelimoottorin kömpelyydestä lisää entisestään ulkotilojen lyhyt piirtoetäisyys ja etenkin kaupungeissa ilmenevä nykiminen.
Pelattavuuden suhteen jälki on hieman parempaa, mutta pelikokemuksesta on silti onnistuttu tekemään tarpeettoman kankea. Hiiren ja näppäimistön yhteistyöllä toimiva käyttöliittymä on suhteellisen selkeä eikä sen opetteluun tarvitse tuhlata aikaansa. Lähes kaikki tuntuu kuitenkin vaativan enemmän naksuttelua kuin olisi välttämätöntä ja sankaripoppoon kontrollointi on muutenkin hieman epäluontevaa.
Selkeimmin tämä kankeus tuntuu vuoropohjaisissa taistelutilanteissa. Suuri osa jokaisesta kierroksesta kuluu nimittäin siihen, että peli seuraa jokaisen vihollisen liikkeitä erikseen. Pienemmissä kahakoissa tämä ei juurikaan häiritse. Pahimmillaan vastustajia voi kuitenkin olla yhdessä kohtaamisessa yli kymmenen, jolloin taistelut alkavat väistämättä tuntua laahaavilta. Ne muutamat kohtaukset, joissa tällaisia laumoja tulee vastaan useampia lyhyen ajan sisällä, syövätkin peli-iloa pahasti.
Kömpelöstä ulkoasustaan ja käyttöliittymästään huolimatta peli jaksaa kuitenkin kiinnostaa yllättävänkin hyvin. Omalaatuiseen pelimaailmaan sijoittuva fantasiatarina ja oman sankariryhmän kehittäminen pitävät pelaajan hyvin otteessaan ja pientä kyllästymistä alkaa esiintyä vasta 80-tuntisen seikkailun loppupuolella. Wizardry 8 ei edusta PC-roolipelien terävintä kärkeä, mutta hyvää peliviihdettä siitä irtoaa useammankin viikon ajalle.