Wii Music on Nintendon uusin eriskummallinen aluevaltaus. Se on musisointikokemuksena persoonallinen, mutta ei osaa oikein päättää onko se peli, lelu vai työkalu – eikä sitten lopulta loista oikein millään kentällä.
Wii Musicin ydinideana on mallintaa eri soittimia wii-kapuloita heiluttamalla. Kitaroidessa palikkaa heilutellaan ylös ja alas, kuin kieliä rämpytettäisiin, ja viulunsoittoa leikittäessä kapula toimittaa jousen virkaa. Wii Fit -tasapainolaudan omistajat saavat aikaan vielä rumpujen polkimetkin laajaa soitinvalikoimaa entisestään kasvattamaan.
Wii Music eroaa perinteisemmistä musiikkipeleistä siinä, että hirveän suorittamisen sijasta keskiössä on vapaa jammailu eri soittimilla. Pelaajaa suorastaan kannustetaan tuottamaan kappaleista omia tulkintojaan, eikä menoa pisteytetä millään tavalla.
Moinen vapaus ei tietenkään voi olla täydellistä, ja loppujen lopuksi rytmi onkin Wii Musicissa keskeinen tekijä. Oikeassa rytmissä jammaamalla saa aikaan hyvänkuuloista jälkeä, kun peli tulkitsee pelaajan käskyt muzakiksi. Lopulta algoritmit kuitenkin vain vääntelevät ennalta määrättyjä kappaleita. Ihan tyhjästä ei virtuaalimuusikko siis pääse uusia mestariteoksia väkertämään.
Valinnanvapaus ja paineettomuus on kaksiteräinen miekka. Toisaalta siinä olisi paljonkin potentiaalia, mutta kun mahdollisuudet ovat lopulta varsin rajalliset, pelaamisesta tulee päämäärätöntä. Wii Music tuntuukin enemmän lasten lelulta kuin kovin syvälliseltä pelikokemukselta. Lelumaisuutta korostaa entisestään pelin kehno äänenlaatu. Soitinäänet ovat melkoista piipitystä, mikä tekee lopputuloksesta varsin muovisen, erityisesti klassista soitettaessa.
Yksin tai bändin kanssa soittamisen lisäksi tarjolla on myös muutamia minipelejä, mutta niistä ei tahdo millään riittää sisällöksi. Pelaajat pääsevät testaamaan sävelkorvaansa ja johtamaan orkesteria. Lisäksi tarjolla on kellonsoittorytmipeli, joka on vähän kuin pelaisi Guitar Heroa kahdella napilla ja kehnolla musiikilla.
Wii Music on kiehtova konsepti, mutta valitettavasti sen toteutus ontuu. Ainakin toistaiseksi täysipainoinen musisointi vaatii vähän pelikonsolia järeämmät vehkeet ja ehkä hitusen osaamistakin. Wii Music jää lähinnä leluksi. Pelissä on myös valitettavasti säästelty musiikissa. Soitettavaksi on tarjolla runsaasti klassisen ja kansanlaulujen kaltaista tekijänoikeusvapaata materiaalia sekä Nintendon omia viisuja. Japanin jättiläinen on raottanut kukkaronnyörejään vain muutamien pop-hittien ostamista varten.
PÄÄSTÖTODISTUS
Musisointikokemus jää konseptiharjoitteeksi