Pahikset uhkaavat haltiavaltakuntaa. Kurjat kristallit pitää tuhota. Prinsessan nimi on Miu. White Knight Chronicles 2 jatkaa siitä mihin ykkönen jäi. Fantsukliseitä viljellään yhtä armottomasti kuin ennenkin. Japani-roolipelien perinteitä kunnioittaen pelimaailma on kummallinen sekamelska erilaisia epämääräisen eurooppalaisia vaikutteita.
Jatko-osana peli tuo mieleen klassiset laajennuspaketit kuten Baldur’s Gate II:n Throne of Bhaal. Peliä jatketaan suoraan vanhalla hahmolla, erikoiskykyineen kaikkineen. Niille, jotka eivät ole pelanneet ykköstä, voi olla vaikeaa päästä mukaan pelin sinänsä monipuoliseen kykyjärjestelmään. Peli ei turhia selittele.
Onneksi mukana on kuitenkin ykköspeli kokonaisuudessaan. Se on hämmästyttävän antelias veto. Edellisestä osasta ei ole pitkääkään aikaa, ja sen lykkääminen tähän peliin lisukkeeksi varmistaa, että White Knight Chronicles II:n ostaja saa ainakin vastinetta rahoilleen. Pelit eivät ole lyhyitä, ja kahdessa riittää pelattavaa aivan tolkuttoman paljon.
Pelin päähenkilö on innokas nuori seikkailija nimeltä Leonard. Pelaaja ei luonnollisestikaan ohjaa Leonardia, vaan hänen harvasanaista kaveriaan, jolla ei ole juuri mitään roolia pelin tarinassa. Välianimaatioissa pelaajan hahmo ei ole ollenkaan läsnä. Ykköspelistä tuttu ratkaisu on edelleen outo. Sen taustalla lienee halu tarjota pelaajalle mahdollisuus kehittää moninpelihahmoa myös yksinpelin aikana.
Myyntivalttina toimii Leonardin hallitsema valkoinen ritari. Leonard voi halutessaan omaksua valtavan taisteluhaarniskan, jonka avulla tujummankin kokoiset viholliset saa kurmotettua kumoon. Haarniskan kanssa ei säästellä, vaan riehumaan pääsee heti alussa. Yksi pelin jatkuvista riemun aiheista onkin, kun vaikeaksi osoittautuneen taistelun saa iskettyä haarniskamuodossa läpi.
Lajityypilleen uskollisena peliä hallitsevat tietenkin loputtoman pitkät välianimaatiot. Niissä seikkailee hahmoja, joita yhdistää hämmästyttävän pökkelö ääninäytteleminen. Hassut aksentit ja kummalliset puheenparret ehtivät tulla pelin kuluessa todella tutuiksi. Paikoitellen tunnelma muistuttaa halpatuotantona lokalisoitua lasten aamuviihdettä.
Japani-roolipelien joukossa White Knight Chronicles II on lähestyttävämmästä päästä. Se ei ole murhaavan vaikea tai epäselvä, eikä samoja kohtia joudu jauhamaan turhan montaa kertaa. Pelin merkittävin ongelma on sama kuin ykkösosassakin: aikuisille peli on liian pöljä, lapsille liian monimutkainen.
PÄÄSTÖTODISTUS
Kepeää roolipeliä ei ole pakko hakata verissä päin.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
