Pari vuotta sitten julkaistu Warlords Battlecry poikkesi ilmestyessään perinteisestä reaaliaikastrategia-kaavasta. Peli lisäsi naksutteluun pelin aikana kehittyvän sankarin ja muita roolipeleistä tuttuja elementtäjä. Yhdistelmä toimi hyvin, mutta mitä tarjoaa pelin juuri ilmestynyt toinen osa?
Warlords: Battlecry 2 perustuu yhä samaan ideaan kuin edeltäjänsäkin. Perus pelaaminen noudattaa orjallisesti RTS -pelien perinteita, mutta päälle on ladottu hieman roolipeliä mausteeksi. Pelaaja valitsee itselleen sankarin, joka saa kokemuspisteitä ja taitoja pelattujen tehtävien mukaan. Sankarin merkityksen voi itse valita. Helpoimmassa vaihtoehdossa tehtävän voi läpäistä vaikka sankari kuolisikin, vaikeimmassa peli päättyy kokonaan sankarin kuolemaan. Jos valitsee vaikeamman, niin sankari saa voitetuista tehtävistä huomattavasti enemmän kokemuspisteitä. Kokemuspisteillä saavuttaa parempia tasoja, jolloin sankarin ominaisuudet paranevat.
Toinen pelisarjan erikoisuus on 100 erilaista taikaa, joita pelaaja pystyy käyttämään riippuen hahmosta. Taioissa ei sinänsä ole mitään ennennäkemätöntä, mutta ne luovat mukavaa vaihtelua tavanomaisiin aseisiin. Muuten Battlecry on aivan samanlaista naksuttelua kuin pelityypin muutkin edustajat. Aluksi varmistetaan tehokas luonnonvarojen riisto, rakennetaan tärkeimmät rakennukset ja koulutetaan sotilaita. Kun armeija on tarpeeksi suuri hyökätään ja katsotaan mitä tapahtuu. Yksiköitä on lisätty jatko-osaan ja niitä on nyt yhteensä 140. Vaikka yksiköitä on paljon, niin niitä ei tule käytettyä kovin monipuolisesti. Usein helpoin tapa voittaa onkin kouluttaa pataljoona perusyksiköitä ja luottaa massan voimaan. Massalla jyräämisellä on kuitenkin rajansa, sillä yksiköiden määrää on rajoitettu sen mukaan, kuinka kehittynyt itse pääpaviljonki on. Kun joukkojen määrää ei voi enää kasvattaa, on niitä pakko kehittää, jos haluaa vahvistaa armeijaansa. Keinotekoista, mutta toimivaa.
Yksiköitä saa järjestettyä eri muodostelmiin, mutta niiden merkitys on lähinnä esteettinen. Heti kun vihollinen ilmestyy näköpiiriin muodostuu hyökkäyksestä ja koko taistelusta yksi iso klöntti. Lisäksi muodostelmia ei voi ryhmitellä erilaisten yksiköiden mukaan, esimerkiksi niin, että perussotilaat olisivat edessä ja jousimiehet takana. Tälläinen ryhmittely mahdollistaisi huomattavasti taktisemmat hyökkäykset.
Suurin uudistus edelliseen osaan verrattuna on tapahtunut kampanjapelissä. Ubi soft on heittänyt juonen ö-mappiin ja ottanut Etherian kartan tilalle. Tarkoituksena on vaatimattomasti vallata koko kartta pala palalta. Pientä strategian poikasta tuo seuraavaksi valloitettavan alueen valitseminen. Eri alueista saa erilaisia bonuksia, ja niistä kilpaileminen tietokoneen kanssa tuo peliin oman viehätyksensä. Voitoista saatavilla rahoilla voi ostaa joukkoja seuraavan tehtävän alkuun. Juoneton yksipeli mahdollistaa myös millä tahansa pelissä olevalla 12 rodulla pelaamisen. Juonen puuttumista voi pitää sekä etuna, että haittana. Hyvän juonen seuraaminen tuo usein pelaamiseen lisäpotkua ja tunnelmaa, mutta toisaalta kartan valloittamisessa on myös omat etunsa.
Pelattavaa peli tarjoaa yli 50:n kartan verran. Lisäksi karttoja voi rakentaa itse lisää karttaeditorilla. Mitään kovin monimutkaista ei editorilla saa aikaiseksi, mutta on aina tervetullut lisä, mikäli olemassa olevat kartat eivät jostain syystä tyydytä. Maksimissaan kuuden pelaajan moninpeli toimii lähiverkossa sekä internetissä Ubin omien servereiden kautta. Pelin 2d grafiikka on yksityiskohtaista ja toimii hyvin, vaikka joiltain osin muutosta edelliseen osaan ei huomaa ollenkaan. Efektit ovat päälleliimatun näköisiä, ja varsinkin veri näyttää siltä kuin uhrista irtoaisi punaisia palloja. Äänimaailma on mitäänsanomaton, muttei ainakaan häiritse pelaamista. Äijät kuittailevat käskyjä enemmän tai vähemmän puuduttavasti ja musiikki on juuri niin militaristisen mahtipontista kuin sopii odottaakin.
Warlords: Battlecry 2 saa pisteitä siitä, että se yrittää luoda jotain uutta puhkikulutettuun genreen. Sankarin kehittäminen ja kartalla taisteleminen lisäävät mielenkiintoa, mutta muuten kokonaisuus on vaatimaton. Muutokset edelliseen osaan ovat niin pieniä, että edellisen version omistajille peli on enemmänkin lisälevy, kuin kokonaan uusi peli. Harmi, sillä Warlodsista olisi potentiaalia parempaankin.