Wallace & Gromits Grand Adventures: Muzzled

24.06.2009

Keksijäkaksikko Wallacen ja Gromitin seikkailut ovat saavuttaneet kolmannen osansa. Paikallinen kodittomien koirien suoja on tuhoutunut myrskyssä, mutta onneksi paikalle pärähtää hyväntekijä ja karnevaalimies Monty Muzzle, joka ryhtyy keräämään rahaa uuteen karvaturrien kotiin. Aika nopeasti käy selville, ettei karnevaalinsa kanssa maata kiertävällä Montylla ole puhtaita jauhoja pussissaan ja että hän kerääkin rahaa (ja koiria!) aivan muihin tarkoituksiin.

Muzzledin juoni on merkittävästi suoraviivaisempi kuin edellisten osien. Tällä kertaa tarinan alkupäässä ei ole samanlaista yllätyskäännöstä kuin aiemmin. Pelin alussa Wallace ja Gromit rakentavat uutta keksintöään: jäätelöautoa, jolla pystyy tekemään minkä makuista jäätelöä tahansa. Kellariin pärähtää kuitenkin kolme riiviökoiraa, jotka alkuhankaluuksien jälkeen osoittautuvat hyödyllisiksi liittolaisiksi. Väsäilystä siirrytään suoraan karnevaalialueelle, jossa kuvio on alusta asti selvä. Kerronnan rytmitys ei ole oikein kohdallaan ja loppuhuipennuksen käynnistyessä tulee ikävä ”oho, siinäkös se nyt oli” -fiilis.

Mikään Wallace & Gromit -sarjan peleistä ei ole ollut erityisen pitkä, mutta Muzzled oli arvostelijan käsittelyssä erityisen lyhyt. Yhden peli-illan sijaan hupia riitti alle pariksi tunniksi – tämä siitä huolimatta, että kaikki pelin tarjoamat vinkit oli käännetty pois päältä. Arvosteluversion loppupää oli myös varsin buginen, etenkin kameran osalta. Välillä näkökulma seikkaili missä sattuu, eikä pelaaja nähnyt yhtään, mitä epäilemättä vauhdikkaassa välianimaatiossa tapahtui.

Muzzled ei ole huono, mutta verrattuna kahteen aiempaan osaan se on kokonaisuutena selvästi latteampi. Eräs asia siinä on kuitenkin hoidettu paremmin kuin edeltäjissä, nimittäin pahis. Ihmishahmona Monty Muzzle on persoonallisempi ja mielenkiintoisempi vastustaja kuin aiempien pelien eläimet, minkä lisäksi myös Wallacen ja Gromitin kolme koira-apulaista ovat mukavan yksilöllisiä persoonia.

Yksittäisenä pelinä Muzzledia ei kannata välttämättä ostaa ja sellaisena sen arvosana putoaa kuutoseen. Osana sarjaa se on kuitenkin täpärästi seiskan arvoinen välijakso, etenkin mikäli heinäkuussa ilmestyvä neljäs ja viimeinen Wallace & Gromit -peli täyttää odotukset.

PÄÄSTÖTODISTUS
Vauhdikkaan seikkailusarjan tasapaksuin osa

– Janos Honkonen