Nintendo käärii paraikaa sievoisia summia erilaisilla Wiin kuntoilu- ja elämäntapapeleillä. Walk With Me! on yritys tuottaa samanlaista kamaa DS:lle.
Peli koostuu kahdesta osasta: DS:n pelilastun lisäksi tarvitaan myös henkilökohtainen askelmittari. Pelin mukana näitä toimitetaan kaksi, mutta niitä voi ostaa myös yksittäin. Yhden DS:n muistiin saa neljän eri pelaajan askelprofiilit, joten jos mittareita ostaa muutaman ylimääräisen, koko perhe voi kisata askeltavoitteista samalla vehkeellä. Pelissä voi myös käyttää Wiiltä siirrettyjä Mii-hahmoja.
Askeltavoitteet ovat pelin ydin. Ideana on, että pelaajan nakkaa askelmittarin käsilaukkuun tai taskuun ja kanniskelee sitä mukanaan koko päivän ajan, tähtäimessä tietty askelmäärä. Kun tavoite on saavutettu, askelmittarin valo muuttuu punaisesta vihreäksi – tai ainakin epämääräisen kellertäväksi. Infrapunan avulla mittarin synkronointi DS:n kanssa käy sekunnissa. Synkronoitu DS kertoo, millaiseksi askelrytmi on tähän mennessä muodostunut.
Walk With Me! voisi olla pelkkä ortopedinen apuväline, mutta askelmäärillä leikkiminen tekee siitä Nintendo-tuotteen. Askelmäärillä voi kisata muiden pelaajien kanssa. Niitä voi muuntaa maailmanympärysmatkoiksi tai energiaksi, joka sytyttää virtuaalisia hehkulamppuja. Päivän lopuksi kertyneet askelmäärät ja niiden sijoittuminen muunnetaan lystiksi eläinrytmiksi. Päiväkoala liikkuu leppoisasti ja enimmäkseen päiväsaikaan kun taas iltapanda on suorastaan laiska iltahiippari. Yöpöllö taas liikkuu reippaasti mutta myöhään. Eläinmerkin lisäksi päivälle voi lyödä hymiöleiman, joka kuvaa sen päivän fiiliksiä.
Askeltavoitteen lisäksi peli antaa seuraavalle päivälle minitavoitteita, kuten ”vältä huomenna makeita herkkuja” tai ”kävele huomenna niin paljon kuin mahdollista”. Minitavoitteet ja askelrytmeistä kertyvä kokonaisrytmi tallentuvat kalenteriin. Ne ovat selattavissa myös myöhemmin, jos haluaa seurata oman hyötyliikunnan ja elintapaterveellisyyden kehitystä.
Walk With Me! on tähänastisista kuntoilupeleistä luultavasti helpoin ottaa osaksi normaalia arkea. Juuri siksi sen tehokkuutta kuntoliikuntana tekee mieli epäillä: kun mittari on niinkin helppo unohtaa taskuun, kannustaako se oikeasti muuttamaan mitään? Toisaalta, jos haluaa vain hauskan tavan kiinnittää enemmän huomiota elämäntapojensa terveellisyyteen, rahansa voi käyttää huonomminkin.
PÄÄSTÖTODISTUS
Helppo ja kiva tapa kiinnittää huomiota omien elämäntapojen terveellisyyteen.