Kaikkien aikojen kovimman mättöpelisarjan tittelistä taisteleva Virtua Fighter on ehtinyt viidenteen osaansa, joka osoittautuu yhdeksi PS3:n kovimmista julkaisupeleistä. Pelillisesti voidaan puhua pienestä evoluutiosta sitten pelisarjan edellisen painoksen, mutta teknisellä puolella on tapahtunut todellinen revoluutio. Kuten pelisarjan perinteisiin kuuluu, Virtua Fighter on helpon näköinen, mutta yllättävän monipuolinen. Kuka tahansa voi pistellä menemään erilaisia perushyökkäyksiä myllyttäen, mutta pidempään pelannut oppii pelin hienoudet erilaisine kombinaatioineen ja vastahyökkäyksineen. Kaksi eritasoista pelaajaa voi kuitenkin ottaa yhteen melko kivuttomasti. Kaksi lihasta ja luusta tehtyä pelaajaa onkin Virtua Fighter 5:n elinehto, sillä tekoälyä vastaan pelaamisessa on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin tekoälyn ohjaamat hahmot käyttäytyvät liian robottimaisesti tarjotakseen uskottavaa vastusta. Toinen ongelma on yksipuolisuus, sillä peli ei tarjoa juuri muuta kuin mättöä, Mättöpeleissä moninpelin varaan on kuitenkin hyvä rakentaa ja näin on tehty myös Virtua Fighterissä. Erinomaisesta kaksinpelikokemuksesta pitää huolen erinomainen pelattavuus, ja komea grafiikka viimeistelee kokonaisuuden. PS3:n puhti pääsee tässä pelissä kunnolla oikeuksiinsa, ja kaikki on niin viimeisen päälle kuin vain toivoa sopii. Koska kaverin kanssa mäiskiminen voittaa yksin puurtamisen, voidaan syystä ihmetellä nettipelimahdollisuuden puuttumista. Segan poikia pitäisi herätellä, sillä nykyiselle konsolisukupolvelle nettipelaaminen on arkipäivää. Etenkin Virtua Fighterin kaltaisten pelien kohdalla mahdollisuus peliseuran hakemiseen oman sohvan ulkopuolelta on tarpeen. Virtua Fighter 5 on erinomainen tappelupeli tietyin varauksin. Kunhan pelikaveri löytyy, hommassa ei ole mitään valittamista. Yksinpeli ei kuitenkaan nappaa. Tätä faktaa eivät muuta sen enempää kaksi uutta hahmoa kuin mahdollisuus hahmon kustomointiinkaan. Myös jotain uutta pelisarja olisi kaivannut. Vaikkapa uuden, innovatiivisen pelimuodon, mutta kun ei niin ei. Meneehän tämä toki näinkin.
Tuomio: Hyvä, mutta yllätyksetön
