Viikinkisoturi Skarin menee ja ottaa pahasti köniinsä taistelussa. Kuolema on jo lähellä, mutta ei hätää – jumalatar Freya saapuu paikalle ja iskee siunausta peliin. Kuoleman jumalatar Hel on nimittäin aiheuttamassa ongelmia, ja Freya tarvitsee jonkun kuolevaisen soturin vastustamaan tämän puuhia Midgardissa, eli maan päällä. Skarin on tietenkin oikea mies hommaan, ja siitä alkaakin hurja mäiske. Helin legioonat ovat vanginneet viikinkirukat, joten Skarinin täytyy vapauttaa heidät pahisten kynsistä ja johtaa näin muodostuvat armeijat taisteluun.
Pelissä on siis tarjolla mättöä, hakkaamista, tappelua ja taistelua. Skarin pistää viholliset poikki ja pinoon, ja vieläpä ihan kirjaimellisesti, sillä viikingin pillastuessa vihollisten raajat, päät ja torsot lentelevät. Välittömästi onkin selvää, mistä 18 vuoden ikäraja on pelille tullut. Toiminnan lisäksi välillä suoritetaan hyvin kevyttä tasohyppelyä, mutta sitäkin on tarjolla niin vähän, että se on hädin tuskin mainitsemisen arvoista.
Lähitaistelun lisäksi Skarin voi myös heitellä kirveitä, ja peitotut viholliset jättävät jälkeensä maagista energiaa, jota Skarin kerää. Sen avulla Skarin voi hyödyntää taikavoimiaan, jotka lataavat iskuihin joko tuli-, jää- tai sähköenergiaa. Niiden suurin hyöty on kuitenkin suurissa massataisteluissa, sillä Skarinin voimat lataavat myös liittolaisten hyökkäykset magialla.
Massiiviset taistelut ovatkin pelin parasta antia, ja on sääli, ettei niitä ole tarjolla enemmän. Sadat taistelijat kohtaavat kunnian kentillä ja tunnelma on kiitettävän kiihkeä ja kaoottinen. Perusviholliset putoilevat vielä nätisti viikinkiarmeijan edessä, mutta jotkut viholliset tarvitsevat Skarinin erikoistunutta otetta rauhoittuakseen. Tämän lisäksi Skarin voi komentaa ilmassa kiertelevät lohikäärmeet esimerkiksi lisävihollisia taisteluun tuovien shamaanien kimppuun ja näin tasoittaa puntteja.
Skarinilla itsellään ei ole minkäänlaista persoonallisuutta, ja tarinankerronnallisesti kyseessä on hyvin vaisu tuotos. Hahmot puhuvat välillä paljonkin, mutta millään ei ole mitään väliä, jumalten meno jää täysin pinnalliseksi ja kaiken puheenlätinän voi oikeastaan ohittaa ilman mitään haittaa.
Peli keskittyy puhtaaseen mättämiseen, siinä kaikki. Sen se tekee melko hyvin, muttei mitenkään mullistavasti. Viking: Battle for Asgard tuskin tarjoaa kenellekään mitään sen kummempia ahaa-elämyksiä, mutta toisaalta, jos ei sellaisia etsikään vaan haluaa vain puhdasta mättöä, se tarjoaa kyllä mukavasti rahalle vastinetta.
