Vietcong: Purple Haze

24.11.2004

Vietnam on jälleen pelintekijöiden suosiossa. Hyvän aikaa sitten PC:llä julkaistu Vietcong näkee nyt päivänvalon myös PS2:lla. Ikävä kyllä sitä tuntuvat vaivaavan samat puutteet kuin esikuvaansa.

Ensi julkaisunsa aikaan peli herätti aluksi innostuneita ajatuksia. Pelaaja asetetaan johtamaan amerikkalaista tiedustelupartiota keskelle viidakkoa. Ryhmän kulkua ohjataan joko itse tai seuraamalla ”pointmanin” reittiä. Muuta ryhmää voi myös käskyttää muutamilla peruskomennoilla.

Valitettavasti illuusio realistisesta sotapelistä karisee nopeasti. Suurin syy tähän on kontrollien tahmeus ja pelaamisen hitaus. Vastustajat ovat älyltään kanan tasoa. Helppoihin maaleihin osumista vaikeuttaa kontrollien tahmeus, joka hankaloittaa tähtäystä kohtuuttomasti. Ampumisesta tulee nopeasti ”sinne päin” räiskimistä, jolloin tiimikaverit hoitavat yleensä tapot.

Pelin eteneminen on myös tuhottoman hidasta. Vaikka itse vielä pääsisikin eteenpäin kohtuullista vauhtia, tekoälyn ohjaamat taistelukaverit törmäilevät puihin, kiviin tai toisiinsa. Ja kun vihdoin päästään eteenpäin, joku huomaa ansalangan, jota kukaan muu kuin pelaaja ei osaa katkaista veitsellään.

Pelattavaa riittää, eri asia on kuinka pitkälle kenenkin hermot riittävät. Vika ei ole sinänsä hyvin suunnitelluissa kentissä tai moniosaisissa tehtävissä. Myös eri tehtävien suorittamisesta saatavat aseet, ja mm. kartan käyttö tiedustelu- ja tulitukitarkoituksiin ovat hyviä ominaisuuksia.

Vietcong on hyvä yritys. Kömpelö ja hidas pelattavuus vain pilaa muuten hyvän paketin.