Toiseen maailmansotaan sijoittuvia pelejä ei ole mitenkään vähän, mutta saksalainen Velvet Assassin onnistuu tuomaan kuluneeseen aiheeseen jotain uutta. Peli perustuu löyhästi englantilaisen sabotöörin nimeltä Violette Szabo, pelissä Violette Summer, elämään. Pelaajakin pääsee salamurhaamaan, asettamaan pommeja ja tappamaan kiinni jääneitä agentteja, jotka ovat vaarassa laverrella viholliselle sotasalaisuuksia.
Velvet Assassin loistaa erityisesti tarinan ja sota-aiheen käsittelyn kanssa. Pelin pääasiallinen sisältö on hiippailua, varjoissa piileskelyä ja oikean hetken odottamista. Violette makaa haavoittuneena sairaalassa, ja suuri osa peliä tapahtuu hänen muistikuvissaan. Jos eteen tulee liian vaikea paikka, voi käyttää morfiinipiikin, joka hetkeksi pysäyttää viholliset ja sallii Violetten riehua vapaana aavemaisessa opiaattimaisemassa. Peli välttelee natsikliseitä, eikä yhtäkään hakaristilippua näy. Tämä voi johtua siitä, että Saksassa ne on kielletty. Se asettaa saksalaiselle pelifirmalle omat rajoitteensa.
Maisemat ja tapahtumapaikat vaihtelevat syksyisestä metsästä öiseen satamaan, ja ovat kauttaaltaan tunnelmallisia ja tyylikkäitä. Varsovan ghettoon sijoittunut osuus oli erityisen mieleenpainuva. Pelin suurin synti on kuitenkin siinä, että ympäristön kanssa ei pääse vuorovaikuttamaan tarpeeksi. Pelaajan tehtävä ei ole keksiä omaa tapaa hoitaa tilanne, vaan ratkaista kulloinkin tielle sattuva puzzlemainen asetelma, jonka läpäiseminen vaatii tiettyjä, tarkkaan suoritettuja toimenpiteitä.
Erityisen ärsyttävää on se, ettei kuolleen vihollisen asetta voi poimia käyttöönsä. Peli jakaa luoteja kuin Roope Ankka almuja, ja ottaa pannuun katsoa kaatuneiden vihollisten rynkkyjä, kun tietää että oman reikäraudan saa vasta kun pääsee erityisen asekaapin luokse.
Pelin erikoisin piirre on sen tapa syyllistää pelaajaa. Violette Summer tappaa ihmisiä työkseen, eikä peli anna unohtaa ettei se ole järin sankarillista hommaa. Pöydiltä löytyy kirjeitä, joissa juuri tapetut sotilaat kertovat tyttöystävilleen, että ovat tulossa kotiin rintamalta aivan hetkenä minä hyvänsä. Erään tehtävän lopuksi peli muistuttaa, että pelaajan järkkäämässä pommituksessa kuoli 30 000 siviiliä.
Päähenkilö on suorastaan psykopaattinen, eikä peli kaunistele asiaa. Sota on rumaa, eikä tämä peli näe siinä mitään hyvää. Vaikka pelin päähenkilö on tappaja ja pelin keskeinen sisältö murhaamista, tuntuu siltä että tässä on arvot kohdallaan.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Suoraviivainen mutta tyylikäs salamurhapeli.
