Talviolympialaiset tulevat taas. Neljän vuoden välein järjestettävät kisailut lävähtävät ruutuihimme, ja jännitystä riittää: kuka mäkihyppääjistä ponnistaa palkintopallille, kuka kuka jää kiikkiin douppauksesta, kuka ei?
Kun ottaa huomioon talviurheilulajien suosion Euroopassa, on yllättävää että aihepiiristä on väännetty niinkin vähän pelejä. Saksalaiset ovat yrittäneet hämmentää soppaa surkeilla RTL-peleillään, mutta siinä onkin kaikki. Nyt myös Sega iskee apajille omalla talviolympialaispelillään – valitettavasti melko laihoin tuloksin.
Nopeutta vaativissa lajeissa, kuten syöksylaskussa, kiihdyttäminen tapahtuu oikeaa liipasinta pohjassa pitämällä. Vasemmalla taas jarrutetaan ja käännytään. Tämä toimii hyvin, ja vauhdin tunne juurikin syöksylaskussa on mainio. Portteja saa missata peräti viisi kappaletta, mikä on melkoisen armollista: oikeassa elämässähän joutuu keskeyttämään heti, kun missaa yhden portin.
Suomalaisten rakastama mäkihyppy on hyvinkin yksinkertaista: A-nappia painamalla lähdetään liikkeelle, ponnistetaan oikeaan aikaan ja sitten laskeudutaan. Ilmalennon aikana tasapainotellaan liipasimilla. Mäkihyppy on hetken aikaa hauskaa, mutta siihen kyllästyy todella nopeasti. Kelkkailu on täysin kelvotonta, tylsää ja surkeasti toteutettu. Freestylehypyt on toteutettu kivasti analogisten tikkujen avulla. Myös lumilautailu on hauskaa.
Suurin ongelma pelissä on sen monotonisuus ja ratojen pieni määrä. Radat on nopeasti kaluttu läpi. Verkkopeli pelastaa vähän. Se on helppoa ja käytännössä yhden napinpainalluksen päässä. Myös online-tuloslistat ovat toimivia, ja omien tulosten parantelu on koukuttavaa. Pienten tehtävien suorittelu on mukava lisä: pelaajan pitää kerätä tarpeeksi pisteitä esimerikiksi syöksylaskussa pitämällä yllä tiettyä vauhtia.
Pelissä on mukana 14 lajia. Se saattaa kuulostaa paljolta, mutta käytännössä asia on toisin. Kelkkailu, lumilautailu, freestylehypyt ja syöksylasku suoritetaan aina samoilla radoilla, mikä syö pelin käyttöikää pahasti.
Vancouver 2010 käy nopeasti tylsäksi, etenkin jos verkkopeli ei innosta. Parhaimmillaan pelin onkin kavereiden kanssa pelattuna, sijoituksista kisaillen.
PÄÄSTÖTODISTUS
Kimpassa kivaa talviurheilua
– Jarkko Fräntilä