Uusi uljas maailma – arvostelussa Final Fantasy VII Remake

Rakastetun klassikon paluu katkeransuloinen ensiaskel kohti tuntematonta.

23 vuoden jälkeen voi viimein huokaista helpotuksesta: Final Fantasy VII Remake ei ole ainoastaan täyttä totta vaan myös enimmäkseen onnistunut ja raikas päivitys miljoonien rakastamasta mestariteoksesta.

Paljon on kuitenkin muutettu, eikä peli varmasti tule saamaan lämmintä vastaanottoa niiltä, joille alkuperäinen on pyhä teksti. Tarinaa vaivaa myös pieni pöhötys, sillä ensimmäinen julkaisu kattaa vain noin 10% kokonaisuudesta. Tässä tapauksessa siis Midgarin kaupungin kokonaisuudessaan. Kokonaisuutta on siis paisutettu paikoittain jopa liikaa, eivätkä kaikki osa-alueet ole saaneet yhtä paljon huomiota osakseen. Tulevaisuus on myös epävarma, sillä Square Enix ei ole julkistanut tietoa milloin tai edes kuinka monta jatko-osaa voidaan odottaa.

Final Fantasy sijoittuu maailmaan, jossa teknologia ja magia elävät harmoniassa. Planeetan halki virtaa Lifestream, elämän virta, joka ravitsee kaikkea ja johon ihmisten sielut matkaavat kuoltuaan. Mutta häikäilemätön energiayhtiö Shinra on kehittänyt tavan riistää planeetalta elinvoimaa ylläpitääkseen teknologiassa rypevää Midgarin kaupunkia. Ainoastaan pieni ryhmä vapaustaistelijoita seisoo heitä vastaan. Tämän keskelle ilmestyy palkkasoturi Cloud Strife, joka pian huomaa taistelun planeetasta olevan paljon suurempi kuin olisi osannut odottaa.

Tämän enempää juonesta ei viitsi edes paljastaa, sillä päivitetty Remake vie tarinan nopeasti uusille urille tavoilla, joita ei osaisi odottaa. Valtaosa muutoksista on kosmeettisia, eikä niiden olemassaoloa edes huomaa ellei ole sarjan fani vannoutuneimmasta päästä. Mutta mitä pidemmälle peli etenee, sitä suuremmaksi muutokset käyvät. Square Enixillä on selkeä visio uudesta ja uljaasta Final Fantasystä, joka ei välttämättä sovi yksiin niiden kanssa jotka kasvoivat alkuperäisen parissa. Vielä on vaikea sanoa miten ratkaisut toimivat, sillä peli on selkeästi vasta ensimmäinen osa suuremmasta kokonaisuudesta.

Tarinan laajennus näkyy eniten pienissä hetkissä. Alkuperäisessä pelissä olleet muutaman minuutin pituiset kohtaukset ovat nyt useamman tunnin kestäviä tehtäviä täynnä uusia hahmoja ja käänteitä. Valtaosa pelistä sijoittuu Midgarin slummeihin, jotka on jaettu kolmeen suurempaan karttaan. Kaupungeista saatavat tehtävät yleensä vaativat matkantekoa jätteiden täyttämään korpimaahan, joka tulee pelaajalle nopeasti tutuksi. Onneksi maisemat vaihtelevat jopa tunkiolla kiitettävästi. Menoon ei ehdi kyllästyä kertaakaan. Pelin kiehtovin puoli on kuitenkin täysin uusi visiitti Midgarin lautaskaupunkiin korkealla slummien yläpuolella. Ensimmäistä kertaa toisen osapuolen elämää valottava tehtävä on tervetullut lisä tarinaan – varsinkin kun se samalla avaa sivuhahmojen sielunelämää yllättävän koskettavasti.

Iloisesti pop-kulttuurista ja itämaisesta mytologiasta ammentava sarja tuntuu viimein päässeen omilleen. Ensimmäistä kertaa teknologia tuntuu olevan synkassa kunnianhimoisen kerronnan kanssa ilman, että jommasta kummasta pitää tinkiä. Vuonna 1997 julkaistu klassikko kärsi heikosta käännöksestä, hätiköidysti kokoon karsituista juonentyngistä sekä erittäin rajoittuneesta teknologiasta. Oli täysin mukaansatempaavan tarinan ja valloittavien hahmojen ansiota, että pelistä kehkeytyi genrelle suuntaa näyttävä merkkiteos. Sitä rakastettiin vajavaisuuksista huolimatta, ei niiden vuoksi.

Joten mitä uutta Remake tuo pöytään? Onko uusilla juonikuvioilla mitään annettavaa, kun alkuperäinen tarina toimi jo ilman niitä? Vastauksella on monta osaa, eikä jokaista voi avata pilaamatta kokemisen arvoista tarinaa. Valtaosin vastaus on kuitenkin kyllä. Remake on rakkaudella tehty uudelleentoisto, jonka ajoittaiset kömmähdykset antaa anteeksi, koska kaikki muu toimii niin hienosti. Jokaista heikkoa tai typerää päätöstä on vastassa tusinan verran kauniita ja henkeäsalpaavia hetkiä. Kaikki klassiset kohtaukset on päivitetty uusimmalla tekniikalla nykypäivään. Loistava ääninäyttely saa hymyn ulottumaan korvasta korvaan. Ne paikat, joissa pelaajan piti käyttää mielikuvitusta peittämään graafisia heikkouksia, on laitettu kukoistamaan virheettömästi.

Erityisesti taistelusysteemi vie mennessään. Vanha vuoropohjainen toiminta on korvattu jatkuvasti liikkeessä olevalla ryminällä, jossa jokainen hahmo puuhaa omiaan reaaliajassa. Hirviöt näkee nyt kartalla suoraan, eikä satunnaisia taisteluita ole enää kuin muistoissa. Tämä ei tarkoita, että menosta puuttuisi taktinen ote. Hahmojen täytyy silti löytää möröistä heikkouksia ja keinoja horjuttaa kovempia vastustajia ennen kuin turpasauna voi alkaa. Tätä avittamassa on Materia, pelin vastaus hahmoluokille. Materia avaa hahmoille eri taitoja, loitsuja sekä bonuksia, joiden avulla käydä taistoa. Mitä enemmän niitä käyttää, sen voimakkaammiksi ja monipuolisemmiksi ne kehittyvät. Jos ralli käy liian kiivaaksi, voi pelaaja myös kutsua paikalle myyttisiä Summon-olentoja, jotka taistelevat sankarien rinnalla tovin. Visuaalinen anti on tältä osin huikea ja varsinkin demonisen Ifritin manaaminen jaksaa ihastuttaa joka kerta.

Kaikki ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista: erityisesti pelin visuaalinen anti kärsii eniten avoimen maailman renderöinnissä. Tekstuurit paukkuvat turhan usein ja varsinkin isojen alueiden latautuminen kestää välillä auttamattoman pitkään. Hahmot saattavat myös jäävät seisomaan paikoilleen odottamaan dialogin latautumista useammaksi sekunniksi heikon tiedonkäsittelyn seurauksena. Mikään näistä ei pilaa pelikokemusta ja valtaosa ongelmista saadaan varmasti korjattua päivityksillä, mutta pitkän kehitysajan luulisi näkyvän kokonaisuudessa paremmin.

Myös osa uusista juonenkäänteistä ja hahmoista ovat auttamattoman huonoja. Uusia hahmoja vilisee tarinassa tusinoittain, ja heistä vain muutama tuntuu oikeasti sopivan tarinaan. Monista jää suorastaan fiilis, että Final Fantasy XV -pelistä on jäänyt ylimääräisiä tyyppejä mukaan ängettäväksi. Roolipelisarjan spin-off-tarinoista tuttu Leslie on varsinkin täysin turha hahmo, jonka oma sivujuoni on hajuton ja mauton tylsimys.

Remake on kuitenkin kömmähdyksistä huolimatta täysin hintansa arvoinen. Square Enixin intohimo sarjansa rakastetuinta peliä kohtaan on ilmiselvää ja näkyvää. Muutoksia on runsaasti, mutta ne ovat loppujen lopuksi täysin ymmärrettäviä. Ainoa varma asia maailmassa on se, että asiat muuttuvat, eikä Final Fantasy ole poikkeus. 23 vuotta peilaantuu takaisin pelaajalle kuin Rorschachin testissä; jokainen näkee uudet ja vanhat asiat eri tavalla. Ensimmäisen pelikerran läpi palasin takaisin alkuperäisen pariin ja huomasin yllätyksekseni, että ruusuiset mielikuvani olivat vahvasti nostalgian värittämiä. Se, minkä sydän muistaa, ei välttämättä vastaa todellisuutta.

Saatavilla: PlayStation 4, PlayStation 4 Pro (testattu)
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta)

Kyllä siinä oli kylän väellä ihmettelemistä, kun Luke Skywalker saapui ja alkoi lasermiekkoineen tekemään tuplavoltteja.