UFC Throwdown

21.09.2002

UFC, eli Ultimate Fighting Championship, on amerikkalainen ”tosimiesten” kamppailulaji, jossa tyyli on vapaa ja sääntöjä niukanlaisesti. Hävinnyt poistuu kehästä yleensä tajuttomana tai pahasti ruhjoutuneena eikä voittajankaan tila välttämättä ole sen kummempi. Ottelijoiden loukkaantumisriski on ilmeinen ja se lieneekin yksi suurimpia syitä lajin suosioon. Pelipuolella UFC:n lippua on pitänyt korkealla ennen kaikkea Crave Entertainment, joka on viime vuosien aikana väsännyt useammankin aiheeseen liittyvän tappelupelin. Niistä tuorein on Playstation 2:lle julkaistu UFC: Throwdown.

Pelin sisällössä ei ole liiemmälti ihmettelemistä. Pelaaja valitsee itselleen tappelijan ja astuu kehään ottamaan mittaa vastustajastaan. Ottelut käydään yleensä viiden minuutin mittaisissa erissä, joiden välillä on pieni lepotauko. Voitto ratkeaa joko perinteisellä tyrmäyksellä tai sidonnalla, josta hävinnyt osapuoli ei pysty pääsemään irti, vaan joutuu luovuttamaan.

Peruskonsepti ei siis ihmeemmin poikkea keskiverto-tappelupelistä. Mielikuvitukselliset erikoisliikkeet ja oudot hahmot on tosin jätetty nurkkaan pölyttymään ja niiden tilalle on pultattu suhteellisen realistinen taistelutyyli. Ottelijat eivät siis tee valtavia loikkia tai ammu salamoita käsistään, vaan tyytyvät yksinkertaisiin lyönteihin, potkuihin ja heittoihin. Mahtipontisuuden ja ilmavien liikkeiden myötä pelistä on valitettavasti kadonnut myös yksi tappelupelien tärkeimmistä elementeistä eli näyttävyys. Sen sijaan kohtaamiset ovat lähinnä innottoman näköistä vääntöä, jossa vähäpukeiset miehet ruhjovat toisiaan ponnettomasti.

Pelimekaniikka ei myöskään pysty lisäämään mielenkiintoa tappeluita kohtaan. Systeemi on Tekkeneistä tuttu kahden lyönti- ja kahden potkunapin paketti, jossa perusiskujen lisäksi tehdään erikoisliikkeitä erilaisten yhdistelmien avulla. Näiden lisäksi sekä puolustus että hyvä ajoitus ovat erittäin tärkeitä, sillä pelkällä nappien hakkaamisella saa selkäänsä alta aikayksikön. Kohtuullisen vaativasta systeemistä huolimatta tappeluista on vaikea innostua, sillä ottelijat liikkuvat kankeasti, erikoisliikkeiden tekeminen on suhteellisen hankalaa eivätkä eri iskut näytä juuri eroavan toisistaan. Kyynärpää-lyönti tekee kyllä enemmän tuhoa kuin tavallinen potku, mutta visuaalisesti ne ovat pitkälti samanlaisia. Myöskään vastustajien ponneton tekoäly ei juuri herätä intohimoja peliä kohtaan. Tietokoneen ohjaamat tappelijat nimittäin seuraavat tiukasti tiettyjä ennakkoon määriteltyjä rutiineja eivätkä osaa oikein sopeutua pelaajan käyttämään taktiikkaan.

Erilaisia ottelumuotoja pakettiin on saatu mahtumaan yllättävänkin paljon. Arcade-otteluissa vastakkain voi asettaa kaksi vapaasti valittavaa ottelijaa, UFC-moodissa valinnanvaraa on rajoitettu oikeiden painoluokkien mukaan ja Exhibition-matsissa pääsee ottamaan mittaa kavereistaan. Lisäksi mukaan on mahdutettu kahdeksan tappelijan väliset turnaukset, jotka tuovat muuten tylsähköön mätkimiseen hieman lisää jatkuvuutta. Kovin palkitsevaa eri pelimoodien pelaaminen ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi kymmenen arcade-ottelun läpäisemisestä pelaaja tienaa vain pari uutta erikoisliikettä sekä epäkannustavan ”You've passed the ordeal. Thanks for playing” -tekstin.

Kaikkein pitkäikäisimmäksi pelimoodiksi on kuitenkin tarkoitettu ura-tila, jossa pelaajan on tuttuun tapaan ohjattava aloitteleva tappelija kohden UFC-mestaruutta. Tämä lähtee liikkeelle oman ottelijan luomisesta. Mestarikokelaalle saa valita vapaasti niin taistelutyylin ja nimen kuin pituuden ja painonkin. Hieman huvittavana piirteenä hahmolle voi myös määritellä erityisiä vahvuuksia. Eri vaihtoehdoista valitsemisen sijaan nämä valttikortit kuitenkin kirjoitetaan suoraan tappelijan kuvaukseen, joten mitään peliteknistä merkitystä niillä ei varsinaisesti ole. Itse pelaaminen koostuu erilaisten taitohaasteiden läpäisemisestä, sparraus-vastustajien päihittämisestä ja turnauksiin osallistumisesta. Ottelijan taidot karttuvat vähitellen sitä mukaa, kun pelaaja saa lisää pisteitä käytettäväkseen niihin. Mitään uutta tai tavallisuudesta poikkeavaa ura-moodi ei siis tarjoa, mutta se lisää kuitenkin pelin elinikää jonkin verran.

Graafisesti tappeluissa ei ole ihmeemmin kehumista. Eri hahmot eroavat toisistaan selvästi, mutta muuten niiden mallinnuksessa on oltu varsin laiskoja. Yksityiskohdissa on säästelty ja tappelijoiden kankea liikkuminen näkyy myös niiden animaatiossa. Luottamusta eivät herätä myöskään maassa painiskelevat ottelijat, jotka liukuvat jatkuvasti toistensa sisään saaden koko touhun näyttämään lähinnä villikarjujen soidinmenoilta.

Ultimate Fighting Championship: Throwdown on lyhyesti sanottuna tylsä tappelupeli, josta on vaikea innostua edes hetkittäin. Mikäli laji ei kiinnosta, peliinkään ei kannata missään tapauksessa tarttua. Ja UFC:n ystävätkin saavat rahoilleen luultavasti enemmän vastinetta sijoittamalla ne lajin tapahtumia taltioiviin videokoosteisiin.

-Mikko Karvonen