Jalkapallopelien markkinoilla riittää tungosta. Joulun alla uusia tulokkaita riitti melkeinpä viikoittain ja parhaan futispelin tittelistä käytiin tiukkaa kamppailua. Lopulta voittajaksi selvisi erinomainen Pro Evolution Soccer, joka säilyttänee mestarin asemansa vielä pitkään. Ainakaan juuri markkinoille saapuneesta UEFA Champion’s Leaguesta ei ole sille juuri vastusta. Tulokkaan suunnittelussa on nimittäin jätetty pelattavuus sen verran vähälle huomiolle, että pelikokemuksesta tulee väistämättäkin kovin kankea. Kun tekoälykin yltää kunnollisiin suorituksiin vasta kovimmalla vaikeusasteella, satunnaisen pelailijan kannalta pelin parhaaksi anniksi nousee sen sisältämä katsaus Mestareiden liigan historiaan.
Playstation 2:n jalkapallopelien uusimmalla tulokkaalla on siis takanaan erittäin vahva lisenssi, kun vihreän veran gladiaattorit ottavat toisistaan mittaa UEFA:n Mestareiden liigan tiimoilla. Mukana ovat kaikki kuluvan kauden sarjavaiheeseen saakka selvinneet joukkueet eli kotimaisilla mestareilla ei valitettavasti pääse pelaamaan. Sen sijaan joukkuevalikoimaa on vahvistettu kaikilla Mestareiden liigan ja sen edeltäjien vanhoilla mestareilla aina vuoden 1956 Real Madridista lähtien.
Komeaa pelaajavalikoimaa pääsee juoksuttamaan pallon perässä useissa erilaisissa pelimoodeissa. Niistä tärkein on kuluva Champion’s League -kausi, jossa pelaaja saa yrittää mestaruuspokaalin voittamista vapaavalintaisen joukkueen ohjaimissa. Turnaus etenee kaikkien oikeiden sääntöjen mukaisesti ensimmäisestä sarjavaiheesta eteenpäin. Jokaisen ottelun voittaminen ei siis ole pakollista, mutta turhia tappioita kannattaa välttää. Pelimoodissa lähdetään liikkeelle kuluvan kauden oikeista sarjajaoista, mutta niitä ei ole pakko noudattaa, vaan koneen voi halutessaan laittaa arpomaan joukkueet uudelleen. Tämän ansiosta pelissä pääseekin kokeilemaan muutamia mielenkiintoisia ”entä jos” -asetelmia eikä oman suosikkijoukkueen mahdollisuuksien parantamistakaan kannata unohtaa. Kokonaisuudessaan Champion’s League -moodi toimii mukavasti, etenkin jos sarjan vaiheita on tullut seurattua myös televisiosta.
Muista pelimoodeista mielenkiintoisin on vapaasti muokattavissa oleva turnaus-moodi, jossa pelaaja pääsee asettamaan itse valitsemansa joukkueet toisiaan vastaan. Mitään yllättävää tai ennen näkemätöntä tältä saralta ei löydy, mutta jalkapallo-faneille tästä mahdollisuudesta on paljon iloa. Esimerkiksi kahdeksan erilaisen Real Madridin peluuttaminen toisiaan vastaan tarjoaa taatusti kiinnostavaa pelattavaa. Tämän turnaus-moodin toimivuutta tosin syö hieman se tosiseikka, että eri aikakausien joukkueista ei ole tarjolla minkäänlaista statistiikkaa ja erot niiden pelityyleissäkin ovat lähes olemattomat.
Muuten pelimoodien suhteen on tyydytty varsin perinteisiin ratkaisuihin eli tarjolla on harjoittelumahdollisuus, yksittäisiä otteluita sekä muutama erilainen turnaus. Pelin kehityksestä vastannut Silicon Dreams onkin jättänyt hyödyntämättä ainakin yhden erinomaisen mahdollisuuden. Erilaiset historialliset ottelut tai ottelutilanteet olisivat nimittäin voineet olla erittäin mielenkiintoinen lisä pelin tarjontaan. Esimerkiksi vuoden 1999 klassinen finaali ManU:n ja Bayern Münchenin välillä olisi varmasti inspiroinut useampiakin pelaajia.
Pelattavaa UEFA Champion’s Leaguesta löytyisi siis parinkin pelin tarpeiksi, mutta valitettavasti sen hengetön toteutus pitää huolta siitä, että kaikesta tarjolla olevasta ei jaksa nauttia. Raskain isku tulee tällä kertaa pelattavuuden suunnasta. Ruudulla vipeltävät virtuaaliurheilijat nimittäin reagoivat ohjaimeen varsin laiskasti. Etenkin äkilliset suunnanmuutokset tuntuvat aiheuttavan pelimoottorille ongelmia. Tatin kääntämisestä kun on useimmiten seurauksena se, että pallollinen pelaaja kuolettaa pelivälineen ja jää sen jälkeen seisomaan pitkäksi ajaksi paikoilleen ennen uuteen suuntaan säntäämistä. Kuten arvata saattaa, tavallisesti tämä johtaa siihen, että vastapuoli nappaa pallon seisoskelevalta pelaajalta ja alkaa rakentaa omaa hyökkäystään.
Syöttelypelikään ei toimi niin hyvin kuin toivoisi. Ajoittain pelaajilla tuntuu nimittäin olevan pahoja vaikeuksia päättää, kenelle peliväline pitäisi oikein toimittaa. Hienot hyökkäykset saattavatkin kuivua kummasti kokoon, kun laidan vaihdoksi tarkoitettu nosto sinkoutuukin suoraan katsomoon tai terävä läpisyöttö jää löysäksi potkuksi, jonka puolustus saa helposti haltuunsa. Ongelmistaan huolimatta pelituntuma ei kuitenkaan ole täysin toivoton. Kunhan sen kummallisuuksiin pääsee sisälle, pelaaminen muuttuu jopa varsin rattoisaksi puuhaksi. Pidemmän päälle ohjauksen kankeus syö kuitenkin peli-iloa siinä määrin, ettei sen pariin halua ainakaan vapaaehtoisesti palata.
Oman lisänsä tähän turhauttavaan pakettiin tuo tekoäly, jossa ei ole ihmeemmin kehumista. Etenkin helpoimmalla vaikeustasolla koneen ohjastamat pelaajat potkivat palloa miten sattuu ja saattavat avoimesta maalipaikastakin pistää korkean kaarisyötön kohden lähintä kulmalippua. Vaikeustason kohotessa tekoäly muuttuu suoraviivaisemmaksi ja siten realistisemmaksi, mutta samalla oman joukkueen maalivahti menettää kaiken kiinnostuksensa pelivälineen pysäyttämiseen ja pelaaja saa varautua melkoiseen selkäsaunaan. Tunnelmaa nakertaa ikävästi myös se, että varsinkaan erikoistilanteet eivät aina seuraa oikeista jalkapallo-otteluista tuttua kaavaa. Esimerkiksi rangaistusalueen tuntumasta annettavan paitsio-vapaapotkun aikana hyökkäävän joukkueen pelaajia saattaa seisoskella maalitolppien lähistöllä odottamassa syöttöä.
Graafisesti peli on varsin keskinkertainen esitys. Pelaajat ja stadionit on mallinnettu laiskasti ja animaatio on yleisesti ottaen kankeaa. Lisäksi virtuaaliset pallonpotkijat muistuttavat esikuviaan vain etäisesti, vaikka pelin takana onkin lähes kaikki huippu-jalkapalloilijat sisältävä lisenssi. Kiitosta on sen sijaan annettava pelin selostustyöskentelystä, joka tuntuu kerrankin olevan ottelutapahtumien tasalla. Kommentaattoreiden suusta ei putoile sammakoita, vaan yllättävänkin oivaltavia huomioita, ja herrojen puhetyyli on herkullista kuultavaa. Ennen pitkää selostus alkaa kyllä väistämättä toistaa itseään, mutta tällä kertaa se on yllättävänkin helppo antaa anteeksi.
Runsaista pelimoodeista ja kattavasta tarjonnastaan huolimatta UEFA Champion’s League putoaa armotta keskinkertaisten jalkapallo-pelien kastiin. Kankeahko pelattavuus ja arvaamaton tekoäly eivät nimittäin innosta palaamaan pelin ääreen kovin moneen otteeseen. Runsaat ja tehokkaasti hyödynnetyt yksityiskohdat olisivat ansainneet ympärilleen paremman pelimoottorin, mutta tällaisenaan paketti jää lähinnä mielenkiintoisen kuriositeetin asteelle.