Tuplahypyllä kolmiloikan kuninkaaksi – arvostelussa Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020

Mario ja Sonic ajoittivat huippukuntonsa täysin pieleen, kun kaksikon olympiaseikkailu ilmestyy lähes vuotta ennen kisoja. Riittääkö peruskunto rikkomaan A-rajat ja siivittämään menestykseen Tokiossa, vai onko oikeampi kisapaikka Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla?

19.11.2019

Pekingin olympialaisia varten voimansa yhdistäneet Mario ja Sonic jatkavat komeaa uraansa. Tokiossa ensi kesänä pidettävä urheilujuhla on toki jo sijaintinsakin puolesta mitä otollisin tähtäin japanilaiskaksikon tähtihetkeksi. Yltääkö Mario tuplahypyllään pituuden finaaliin, vai jääkö olympiaadin karsintarajan rikkominen vain haaveeksi?

Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020 on sarjan aiempia sporttispurtteja pelanneille tuttu kokemus. Erilaisia lajeja tahkotaan tattia veivaten, näppäimiä rämpyttäen ja oikeaa ajoitusta etsien. Onneksi tällä kertaa ihan jokainen laji ei aiheuta jännetuppitulehdusta, vaan esimerkiksi kiekonheitossa ja jousiammunnassa tavoitellaan ryhdikästä ajoittamista sekä maltillista suoritusta. Vikkeläsormisimmat toki antavat esimerkiksi satasen pikajuoksussa Joy-Coneille sellaista kyytiä, että puuskutus näkyy vielä finaalin jälkeisessä testissäkin.

Erilaiset lajit tarjoavat mukavasti vaihtoehtoja jo ohjattavuudenkin puolesta. Lähtöviivalle pääsee niin yhdellä kuin kahdellakin ohjaimella, minkä lisäksi tarjolla on myös mahdollisuus pelata pelkästään näppäimillä. Vaihtoehdot tuntuvat sopivan erilaisilta, kun vaikkapa uinnissa pääsee pulikoimaan liiketunnistuksen avulla rintauintiliikettä tehden. Fiksu energianjako pitää onneksi kyynärpäät hillityssä tahdissa, joten omat ensipotkut eivät tarkoita vieruskaverin nenän uudelleenmuovaamista kyynärpäällä. Liiketunnistusta tosin vaivaa lievä epätarkkuus, minkä vuoksi se toimii parhaiten melko leväperäisen uinnin kaltaisissa lajeissa.

Kuten urheilufanaatikot varmasti tietävätkin, Tokion ensi kesän kilpailut eivät ole kaupungin ensimmäiset olympialaiset. Nipponlaiset isännöivät urheilujuhlaa myös vuonna 1964, mikä näkyy Marion ja Sonicin pläjäyksessä hauskana retroiluna. Mukaan on ängetty perinteisten 3D-lajien ohella myös kymmenkunta 8- ja 16-bittistä urheilusuoritusta, jotka tekevät kunniaa vanhojen aikojen pelihetkille. Eihän esimerkiksi pituushypyn rämpytys ole mihinkään muuttunut, mutta ei täydellistä pelimekaniikkaa pidä uudelleen keksiäkään. Retrolajit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan ehdottomasti pelin parasta antia, vaikka voimisteluhyppyjä en saanutkaan selkärankaan iskostettua niin millään.

Japanin edelliset olympialaiset näkyvät vahvasti myös yksinpelikampanjassa, sillä Tokion kisat ovat saaneet kyytipojakseen ehdan tarinatilan. Hölmössä tarinassa Mario, Sonic, Bowser ja Eggman joutuvat jumiin retrolaitteeseen, jossa täytyy haalia kultamitaleja. Vastaavasti tosielämään jääneet Luigi sekä kumppanit pyrkivät tekemään parhaansa auttakseen kuomiaan sekä päihittääkseen tuttuja hahmoja eri lajeissa.

Turhan simppelillä stoorilla varustettu tarinatila on ihan pätevä tapa perehtyä eri lajeihin, mutta ainoa todellinen syy sen kahlaamiseen on muutaman erikoislajin avaaminen. Vasta juonikuvion läpäisy tuo pelivalikoimiin esimerkiksi Tokyo Toweria pitkin kiipeämisen. Sinänsä erikoisuudet eivät liiaksi poikkea muista eksoottisemmista lajeista, mutta ainahan lisäsisältö kuitenkin tuo vaihtelua moninpelisessioihin.

Kampanjasta huolimatta Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020 on nimittäin tarkoitettu kavereiden kanssa pelaamiseen. Vieruskavereilta heruukin haastetta aivan eri tavalla kuin hölmöltä tekoälyltä. Teoksen simppelit mekaniikat eivät huou syvyyttä, mutta samalla ne tekevät pelistä erittäin helposti lähestyttävän. Jokaisen lajin oppii riittävän hyvin viimeistään toisella yrittämällä, joten noviisienkaan ei tarvitse pelätä itsensä nolaamista. Ja onhan kaverin rökittäminen tietysti kahta hauskempaakin! Tämä onnistuu myös verkon ylitse, mutta tuolloin kimppakivasta jää pois kaverin äimistynyt järkytys tappion hetkellä.

Harmillisesti moninpelitiloja miettineet tekijät tiputtavat riman jo avauskorkeudessa. Kavereita vastaan pääsee ottelemaan ainoastaan irtomatseissa, joten eri lajeista ei saa koostettua omaa olympialaisturnausta. Ratkaisu hakee hölmöydessään vertaistaan. Mikä olisikaan hauskempaa kuin nujertaa kaveri tämän omassa paraatilajissaan? Tai toisaalta pitää pokkaansa, kun on porukan paras skeittaaja jo sadatta kertaa putkeen? Harmillisesti turnausmuodon puuttuminen vie moninpelistä ison palan.

Teknisesti peli toimii erinomaisesti, vaikka hieman liian usein ruudun valtaavat lataustauot hitusen häiritsevätkin. Olympiahuumaa voi jatkaa varsin mukavasti myös tien päällä ilman tekniikan paukkumista. Tabletti-Switchin ohjaimien rämpyttäminen kantotilassa ei toki ole ihan helpoimmasta päästä, mutta murhe osoittautui onneksi varsin pieneksi.

Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020 on selvästi sankarikaksikon paras urheilujuhla tähän mennessä. Sen retrolajit viihdyttävät erityisen hyvin, minkä lisäksi valtaosa lajeista onnistuu kaappaamaan yksinkertaisuudestaan huolimatta hauskuuden mukaansa. Harmillisesti moninpeli jättää kuitenkin kylmäksi turnausvaihtoehdon puuttumisen takia. Jos haluaa mitellä oikeasti kaveriporukan kuninkuudesta, täytyy tuloslistoista pitää kirjaa manuaalisesti. Segan munaus turnaustilan kanssa on hämmästyttävän suuri ja perustavanlaatuinen. Mikäli tämä ei kuitenkaan ole liian kriittinen puutos, tarjoaa teos oivallista minipelattavaa esimerkiksi Super Mario Partyn oheen.

Saatavilla: Switch
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)

Urheilu vei miehen, nainen saa odottaa.

Lisää luettavaa