Trials 2 Second Edition

14.05.2008

Suomalaisen Red Lynxin suurimmat meriitit löytyvät tekstiviesti- ja käsikonsolipelien saralta. Vähemmälle huomiolle ovat puolestaan jääneet yhtiön ponnistelut PC-maailmassa. Nyt käsittelyssä oleva Trials 2 Second Edition on kuitenkin osoitus siitä, että osaamista löytyy, vaikka täysimittaisen PC-pelin standardit jäävätkin täyttymättä. Onneksi hintakin on sen mukainen, 14,90¤.

Trials 2 Second Edition on, yllätys yllätys, moottoripyörä-trialiin keskittyvä peli. Tavoitteena on tietysti päästä rata läpi mahdollisimman vähin kaatumisin ja mahdollisimman nopeasti. Esteiden ylittämiseen vaaditaan taidokasta ajajan painopisteen vaihtelua. Kun nojataan taakse, saadaan helposti aikaan pientä keulimista ja eteen röhnöttäessä moottoripyörän eturengas pysyy tiukemmin maassa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta erilaiset tilanteet ja ajoalustat pitävät pelaamisen kaukana helposta.

Alussa on hyvä totutella pelimekaniikkaan helpompien ratojen parissa, sillä nekin ovat aluksi haastavia. Kun moottoripyörän käsittely tulee tutuksi, alkavat vaikeimpienkin kenttien ajat viilautumaan kymmenys kymmenykseltä. Omien aikojen parantaminen ja niiden vertailu muiden pelaajien saavutuksiin onkin pelin merkittävin koukku. Varsin näppäränä toimintona peli hakee muiden pelaajien saavutukset netistä automaattisesti ja näin aikavertailu on helppoa.

Trials 2 SE:n ulosanti on ehkä hieman vanhahtavaa, mutta tähän peliin efektit ja pikseleiden määrä riittävät hyvin. Lisäksi liikkuminen vain pysty- ja leveysakseleilla tuo mieleen vanhat kunnon 2D-platformerit. Äänimaailma on pääosin ihan jees. Eniten huomiota saava taustalla pyörivä rock ajaa asiansa, eikä ääniefekteistäkään voi valittaa.

Ottaen huomioon pelin hinnan Trials 2 Second Edition ajaa asiansa ja tarjoaa viihdettä hintansa edestä. Täysihintaiseksi peliksi tämä olisi kuitenkin ollut liian ohut paketti. Sitä faktaa eivät onnistu muuttamaan uudet radat eivätkä pari hieman normaalista poikkeavaa pelimoodia, joihin lukeutuu mm. tavoite tehdä mahdollisimman monta volttia kisan aikana.

Vaikka legendaarinen Action Supercross jatkoineen on yhä trials-pelien kruunaamaton kunkku, rynnii Trials 2 Second Edition muiden kilpailijoiden ohi ja on näin ollen erittäin hyvä kakkonen.

PÄÄSTÖTODISTUS
Ei kovin monipuolinen, mutta hauska kuin mikä