Jos on ikinä tykännyt ensimmäisestäkään lääkärisarjasta, Trauma Center: New Blood aiheuttaa välittömän ihastumisen. Lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina tarjoilee ehtaa sairaalasarjahömppää, jossa kaksi lahjakasta nuorta lääkäriä painii synkkien salaisuuksiensa, sairaalan lopettamisuhan sekä sekalaisten ihmissuhteiden kanssa. Oman scifi-sivujuonteensa tarinaan tuovat merkilliset muukalaisvirukset sekä todellisen lääkärin lahja, mystinen Healing Touch. Phoenix Wright sairaalassa, tai House M.D. ilman murhaavan kyynisesti vinoilevaa päähenkilöä – kumpi tahansa summaa Trauma Centerin tunnelman oivallisesti.
Peli koostuu kahdesta vuorottelevasta osasta: pysäytyskuvista ja ihan kelvollisesti ääninäytellystä, dialogina etenevästä tarinasta sekä varsinaisista leikkauksista. Leikkausvälineet valitaan nunchakulla, ja varsinaiset toimenpiteet tehdään Wiimotella. Uusien kikkojen käyttöön tarjotaan myös tutoriaali, mutta hyvän ohjeistuksen ansiosta näitä tarvitsee harvoin. Kun välineiden ja hassun lääkärisupervoiman käytön on kerran sisäistänyt, operointi on parhaimmillaan todella kivaa näpertelyä, jossa onnistumiseen vaaditaan sekä aivoja, sorminäppäryyttä että kykyä reagoida odottamattomiin käänteisiin nopeasti ja fiksusti.
Ne odottamattomat käänteet ovat myös pelin ärsyttävä puoli, koska niissä tarinankerronta töppää usein pahasti. Ikinä ei voi arvata, onko ruudulla nyt arvokkaita leikkaussekunteja kuluttavaa dialogia, vai kellon pysäyttävä diaruutu. Kumpi tahansa olisi hyvä vaihtoehto, mutta molempien käyttö sekaisin on omiaan luomaan epävarmuutta siitä, onko kiire vai ei. Lisäksi muutaman välineen, kuten leikkausveitsen käyttö Wiimotella on ärsyttävän epätarkkaa. Onneksi tarkkuus ei juuri peliä kiinnosta. Esimerkiksi ompeleiden teko käy ihan mainiosti tuhertamalla Wiimotella siistin siksakin sijasta vähän sinne päin meneviä tuulenpesiä.
Ohjauksen löperyys otetaan takaisin korkojen kera leikkaushaastetta lisäävissä, välillä hyvinkin tiukoissa aikarajoissa, sekä pelaajan törttöilyn taipumuksessa romauttaa potilaan elintoimintoja. Jo alokasasetuksilla päätyy äkkiä leikkauksiin, joita pitää ensin harjoitella pari kertaa ennen kun homma sujuu. Jos operoimaan lähtee kaksinpelinä, sairaalasarjoista tuttu yhteistyö on hyödyllistä, jopa pakollista.
Jos vaikeustason ja ajoittaisen dialogihäiriköinnin kanssa pystyy elämään, Trauma Center tarjoaa omalaatuista, toimivaa ja tarinan puolelta välillä ilahduttavan pöhköä viihdettä. Etenkin sairaalasarjojen ystäville New Blood on tutustumisen arvoinen. Kaikkein mieluiten tätä silti pelaisi DS:llä, jossa kontrollit ovat skarpimmat.
PÄÄSTÖTODISTUS
Sairaalasarja pelimuotoon tiivistettynä
