Kotimainen peliteollisuus ei tuota pelejä kovin kiivaassa tahdissa, mutta ne pelit, jotka markkinoille ilmestyvät, ovat poikkeuksetta erittäin laadukkaita. Viimeaikojen kuumimmat kotimaiset ovat tietysti Max Payne, Bug Bearin Rally Trophy ja HouseMarquen Transworld Snowboarding, joka on ensimmäinen suomalainen Xbox-peli. Transworld Snowboardingia on ennakkoon kehuttu mm. upeiden grafiikoiden ja monipuolisuutensa ansiosta, eivätkä nämä hehkutukset ole pelkkää hypeä. Transworld Snowboarding nimittäin osoittautuu yhdeksi syksyn/alkutalven parhaista Xbox-peleistä.
Transworld Snowboardingin suurimpia valttikortteja on sen monipuolisuus. Pelin 17 rataa tarjoavat monipuolisia lasketteluympäristöjä aina kilpalaskuun keskittyvistä radoista freestyle-ratoihin ja half-pipeihin. Monipuolisuutensa ansiosta peli eroaa kilpailijoistaan, jotka yleensä keskittyvät vain yhteen lautailumuotoon. Myös radat ovat varsin monimuotoisia erilaisine hyppyreineen sekä raileineen. Kenttien yleisilme on tietysti valkean luminen, mutta vaihteluakin on kiitettävästi.
Moninpelissä maksimissaan neljä pelaajaa voi pelata toisiaan vastaan joko kilpalaskun tai freestylen merkeissä. Kavereiden kanssa pelaaminen on erittäin hauskaa, varsinkin jos koko porukan taidot ovat jotakuinkin samalla tasolla. Koko pelin elinikä on erittäin pitkä. Kaikkien ratojen avaamiseen kuluu kevyesti pari päivää, eikä uramoodin pelaaminen toisella hahmolla tunnu yhtään huonolta ajatukselta, vaikka avattava tavara väheneekin merkittävästi. Moninpelin parissa voi kuluttaa aikaa vaikka vuoden verran. Pelin terävin koukku on sen addiktiivisuus. Jokaisessa laskussa on aina parantamisen varaa ja taitojen karttumisen näkee näppärästi pistemäärien nousuna. Kun parantamisen varaa löytyy aina, on peliin todella helppo jäädä koukkuun, sillä niiden omien ennätysten rikkominen on pirun hauskaa puuhaa.
Ensimmäiset hetket Transworld Snowboardingin parissa tuntuivat yllättävän laimeilta. Peli vaikutti amped-kopiolta, mutta aika toimii sen eduksi: testisession loppuvaiheissa peli olikin imaissut mukaansa niin hyvin, että sen parissa kului kevyesti tunti jos toinenkin. Peliin sisään pääseminen kestää jonkin aikaa, mutta pienen harjoittelun jälkeen laskeminen alkaa sujua ilman sen suurempia ongelmia. Todelliseksi mestariksi kehittyminen vaatii kuitenkin useiden tuntien uurastusta, eivätkä mestaritkaan ole koskaan täydellisiä. Pelin addiktiivisuuskerroin on siis varsin korkea, kunhan alkuvaiheen pienen pettymyksen saa sivuutettua.
Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset, mutta monipuoliset. Grindaukset ja hypyt tehdään Xboxin perusnäppäimistä, erilaiset grabit tehdään oikeaa tattia käyttämällä ja kombot onnistuvat, kun pelaaja vetää molemmat liipaisimet pohjaan juuri ennen alastuloa. Alastulot on muutenkin pyrittävä tekemään mahdollisimman täydellisesti, sillä huono alastulo verottaa tempun tai temppukombon pisteitä 50%. Toisaalta täydellinen alastulo palkitaan 50% lisäpisteillä.
Transworld Snowboardingin kaksi merkittävintä pelimoodia ovat Transworld Tour sekä moninpeli. Transworld Tour on ns. uramoodi, jossa avataan alussa lukitut radat, lumilaudat sekä muutamat muut bonukset. Aluksi pelaaja valitsee yhden hahmon pelin kymmenestä ammattilaislaskijasta, minkä jälkeen lähdetään suorittamaan radoilla olevia tehtäviä. Tehtävät edellyttävät suurimmaksi osaksi erilaisten pistetavoitteiden metsästämistä, ennalta määrättyjen temppujen tekemistä tai esimerkiksi tietyn paikan päällä grindaamista. Kun tarpeeksi monta tehtävää on suoritettu, pelaajalle avautuu uusia kenttiä, joissa on jälleen uudet tehtävät. Tätä oravanpyörää sitten pyöritelläänkin niin kauan, kunnes kaikki radat on saatu auki.
Moninpelissä maksimissaan neljä pelaajaa voi pelata toisiaan vastaan joko kilpalaskun tai freestylen merkeissä. Kavereiden kanssa pelaaminen on erittäin hauskaa, varsinkin jos koko porukan taidot ovat jotakuinkin samalla tasolla. Koko pelin elinikä on erittäin pitkä. Kaikkien ratojen avaamiseen kuluu kevyesti pari päivää, eikä uramoodin pelaaminen toisella hahmolla tunnu yhtään huonolta ajatukselta, vaikka avattava tavara väheneekin merkittävästi. Moninpelin parissa voi kuluttaa aikaa vaikka vuoden verran. Pelin terävin koukku on sen addiktiivisuus. Jokaisessa laskussa on aina parantamisen varaa, ja taitojen karttumisen näkee näppärästi pistemäärien nousuna. Kun parantamisen varaa löytyy aina, peliin on todella helppo jäädä koukkuun.
Pelin grafiikka on Xbox-pelien kärkitasoa. Erityismaininnan ansaitsevat valaistusefektit, jotka saavat maisemat näyttämään todella upeilta. Upeasta ulkoasustaan huolimatta ruudunpäivitysnopeus ei kuitenkaan juuri koskaan laske niin alas, että pätkiminen häiritsisi pelaamista. Kentissä on myös jonkin verran elämää. Esimerkiksi metsäisissä kentissä vastaan saattaa tulla jäniksiä, ja muutamissa paikoissa pelaaja kohtaa erilaisia ajoneuvoja. Äänimaailma koostuu suurimmaksi osaksi lumen ja laudan välisestä suhinasta ja alastulojen tömpsähdyksistä. Musiikkipuoli on kuitenkin hallussa. Soundtrackiltä löytyy punkkia, rockia ja muuta menevää musiikkia, joka toimii lautailun taustalla erittäin hyvin. Jos valmiit musiikit eivät innosta, voi pelaaja kuunnella Xboxin kovalevylle tallettamiaan biisejä.
Oli silmillä sinivalkoiset lasit tai ei, voi rehellisesti sanoa, että mikäli extreme-pelit kiinnostavat edes vähän, Transworld Snowboarding on ns. pakko-ostos. Peli on upeasti toteutettu, ja se on erittäin addiktiivinen sekä monipuolinen. Jo nämä kolme seikkaa jättävät Ampedin ja kumppanit kauas tämän pelin taakse. Pelin ainoa ongelma on, että se on aluksi hieman tylsän ja amped-kopion tuntuinen, mutta muutaman tunnin pelailun jälkeen Transworld Snowboardingin koukut iskevät pelaajaan, ja sitten se on menoa.
