Rynnäkköarkeologi Lara Croft on varmasti peleihin perehtymättömillekin tuttu nimi. Hyvin varusteltu ja tiukkaotteinen britti on mesonnut jo reilut kymmenen vuotta niin peleissä kuin elokuvissa. Pelien taso sukelsi syviin pohjamutiin Angel of Darknessin myötä, mutta Crystal Dynamicsin hieno trilogia on pelastanut tilanteen. Underworld päättää Legendin ja Anniversaryn aloittaman tarinankaaren tyylikkäästi, vaikka kompasteleekin välillä.
Pelin juoni on yhtä köykäistä huttua kuin aiemminkin. Laran äiti on joutunut mystisen portin kautta Avaloniin, ja Lara haluaa pelastaa mammansa. Seikkailu vie ikonisen naisarkeologin Välimereltä Thaimaahan ja Valhallasta Manalaan. Eeppisiä ympäristöjä ei siis pelistä taaskaan puutu.
Tarina pysyttelee kuitenkin kiltisti sivussa, ja antaa estradin Laran akrobaattisille tempuille. Hengenvaaralliset temput ovat arkipäivää, eikä niitä pelätä käyttää. Kentät on pakattu ääriään myöten täyteen erilaisia kuiluja, pystysuoria seiniä sekä tankoja ja tolppia, joita pitkin neiti Croft etenee yhtä sulavasti kuin saalistaan väijyvä kissa.
Ikävä kyllä, pelimoottori prakaa niin pahasti, että ilottelua säestää jatkuva sadattelu. Kun Laran pitää esimerkiksi hypätä taaksepäin, eikä kamera käännykään, loikka on tehtävä sokean uskon varassa. Toisinaan haudanryöstäjämme syöksyy kuolemaansa, koska hyppy töksähtää maasta törröttävään pikseliin, ja vauhti hidastuu kriittisesti. Underworld on täynnä tällaisia bugeja.
Ehkä pahiten pelimoottorin ongelmat heijastuvat Laran uusiin liikkeisiin. Heittokoukulla ja siitä riippuvalla köydellä voi nyt kiskoa esineitä alas tai juosta seinää pitkin. Pelaajalle on kuitenkin epäselvää mitä missäkin kohtaa pitäisi tehdä. Koska pitää kuitenkin yrittää, äkkikuolemia tulee runsaasti. Mutta epäonnistuuko yritetty temppu pelin bugisuuden vai pelaajan suoritusvirheen vuoksi?
Pelillä on kuitenkin ehdottomasti hetkensä. Kun Lara työntää aluskasvillisuutta sivuun ja astuu kielekkeelle, jolta avautuu majesteetillinen näkymä muinaiseen hindutemppeliin, ei voi kuin haukkoa henkeään. Seuraavassa hetkessä ammutaan pistooleilla kahta eri tiikeriä, ja suu vääntyy väkisinkin virneeseen. Pelimoottorin moniongelmaisuus syö kuitenkin niin pahasti peli-iloa, ettei Underworldia voi oikein suositella muille kuin kahden aiemman osan faneille.
PÄÄSTÖTODISTUS
Viimeistelemätön helmi, joka päättää hyvän trilogian
