Reilu vuosi sitten Sateenkaarimiehet pysäyttivät meksikolaisen terroristin aikeet räjäyttää Hoover-pato. Ohessa luonnollisesti rauhoitettiin pari sataa kaupunkia runtelevaa terroristiepattoa. Vegas 2:n tapahtumat käydään saman aikaan toisaalla, kun toinen Rainbow-ryhmä yrittää estää kemiallista iskua Vegasin keskustaan suunnittelevien terroristien metkut.
Puhtaasti toimintaan keskittyvä peli onnistuu tavoitteessaan erinomaisesti. Vaikka päähenkilö onkin karski jannu, jo yksi luoti voi kellistää jermun ja kuulat läpäisevät ohuet ovet ikävän tehokkaasti. Lyhyet spurtit paksun suojan taa eivät siis ole pelkästään suositeltava temppu, vaan myös elinehto. Suojien takaa voi roiskia epäsuoraa suojatulta tai piipahtaa kulman ympäri nakkaamassa tarkan laukauksen kohteen suuntaan.
Suojaa tärkeämpiä ovat yllättäen tiimitoverit, jotka eivät ole vain lihakilpenä pelaajan edessä. Kaverit liikkuvat mihin pelaaja käskee, antavat eteenpäin liikkuvalle suojatulta ja vyöryttävät huoneita huolestuttavan brutaalilla tehokkuudella. Koska kollegat osaavat hommansa ja kantavat kasoittain kranaatteja, kahdesta ovesta tulevien rynnäköiden tekeminen on aina yhtä riemastuttavaa iltapuhdetta.
Pelaajan etenemistapa palkitaan tietyn alan kokemuspisteillä, jotka avaavat uusia varusteita. Tarkat kaukolaukaukset lykäävät pelaajan käsiin uusia tarkkuuskiväärejä, kun taas lyhyen kantaman kaadot avaavat uusia tapoja kepittää terroristejä henkilökohtaisen läheltä.
Koko yksinpelikampanjan voi pelata kimpassa kaverin kanssa. Taktinen suunnittelu ja monimutkaisten vyörytyskuvioiden toteuttaminen onnistuneesti on erittäin palkitsevaa. Mikä parasta, kollega voi loikata mukaan tehtäviin kesken keikan ja poistua kun huvittaa, eikä isännän peli häiriinny vierailusta laisinkaan. Verkkopeliä ei testikopiolla päässyt pelaamaan, mutta mikäli taso pysyy yhtä korkealla kuin ykkös-Vegasissa, luvassa on karkkia koko rahalla.
Vegas 2 on on sopivan haastava, kenttäsuunnittelu on putkimaista mutta hyvää ja tekoäly ajaa asiansa. Se ei kuitenkaan ole Messiaan toinen tuleminen. Kaikki sen osaset on noukittu muista menestyspeleistä, ennen kaikkea ensimmäisestä Vegasista. Kokonaisuus kuitenkin toimii loistavasti, eikä ihme – ykkös-Vegas oli hieno teos ja kakkososa on samalla muotilla tehty, hiotumpi ja monipuolisempi painos. Lopputuloksena on ehdottomasti yksi parhaista räiskintäpeleistä mitä konsoleille saa. Vegasin pariin haluaa palata kerta toisensa jälkeen, etenkin osaavan kaverin kanssa.
PÄÄSTÖTODISTUS
Yhteistyöpelien parhaimmistoa