Tokyo Jungle

23.10.2012

(Kuva: PLAYSTATION C.A.M.P. / Tokyo Jungle)

Tokyo Jungle -pelin ennakkoasetelma on herkullinen. Pelissä seikkaillaan raunioituneessa Tokiossa, joka on ränsistynyt urbaaniksi viidakoksi. Alussa on epäselvää miksi tai miten näin on käynyt, eikä asiaa myöhemminkään liikoja selitellä.

Kaikkein erikoisimmaksi pelin tekee kuitenkin se, ettei pääosassa tällä kertaa olekaan käheä-ääninen toimintasankari, vaan eläinkunnan edustaja. Alussa hallittavat eläimet ovat pieniä ja heikkoja. Pelin edetessä käyttöönsä saa uusia eläinlajeja, joiden avulla voi merkata omat reviirinsä ja vallata käyttöönsä eri kaupunginosia. Siinä samalla pitää metsästää muita eläimiä tai yrittää elää kasvisravinnolla.


Alussa onkin mahtavaa, kun pelaaja pääsee kyykkimään pikkuspanielilla pusikossa ja kärkkymään kananpoikia ateriakseen. Valitettavasti eläinten tielle kasataan jatkuvasti vaikeuksia, joiden takia pelikokemus muuttuu nahkeammaksi. Elukalla tuppaa olemaan koko ajan nälkä, ja jatkuva metsästäminen käy tylsäksi. Myös mystisesti energiaa kuluttavan myrkkypilven alle joutuvat kaupunginosat ärsyttävät.

Rasittavinta pelissä on kuitenkin jatkuva kiireen tuntu. Maailmaa tutkisi mielellään rauhassa, mutta tähän ei ole mahdollisuutta, koska pelaajan pitää jatkuvasti tehdä jotain. Perusidea on sen verran salaperäinen, että vapaa seikkailu pelimaailmassa olisi ollut hauskaa. Valitettavasti pelin budjetti on ollut sen verran alhainen, että maailma on ymmärrettävistä syistä jouduttu jättämään yksinkertaiseksi ja suppeaksi. Lisäksi tarinatila ja selviytymistila ovat toisiinsa sidottuja niin, ettei tarinatilaa voi pelata ennen kuin avaa siitä osioita selviytymistilan kautta.

Kun miettii pelimaailman potentiaalia, on harmi, että  pelikokemuksesta on jouduttu tekemään näin yksinkertainen. Halvan lataushinnan vuoksi peli kannattaa kuitenkin hankkia. Rohkealle idealle on aina nostettava hattua.

ARVOSTELIJA
JARKKO FRÄNTILÄ

PLUSSAT
HURMAAVA IDEA

MIINUKSET
LIIAN MONOTONINEN
TARINATILAN AVAAMISEN HANKALUUS

PÄÄSTÖTODISTUS
Peli, joka toimii ideana paremmin kuin käytännössä