Namco jatkaa lähes ainoana pelitalona laadukkaiden valopistoolipelien julkaisua kotikoneille. Pelitalon tunnetuin pyssypelisarja on Time Crisis, jonka kolmas osa ilmestyy kuun lopulla Playstation2:lle.
Kuten kunnon pyssypeliin kuuluu, taustajuoni on paperinohut. Tällä kertaa liipaisinherkät agentit joutuvat perumaan kalareissunsa terroristien hyökätessä. Hätäisten käänteiden kautta kaksikko päätyy vapauttamaan aurinkoista lomaparatiisia kaappareilta. Pohjimmiltaan kaikki on samoin kuin edellisissä osissa. Agentti etenee käsikirjoitettua reittiä, jolloin pelaajan tehtäväksi jää toimia pyssymiehenä ja väistellä vaarallisia projektiileja. Sankari liikkuu etapista toiseen sitä mukaan kun pelaaja siivoaa ruutua vihollisista.
Yksinpelissä on kolme tehtäväkokonaisuutta, jotka lainaavat ideansa onnistuneesti toimintaelokuvista. Seikkailu alkaa tykistön moukaroimalta rannalta ja jatkuu tulitaistelulla massiivisessa tankkerissa. Ensimmäinen tehtävä huipentuu takaa-ajokohtaukseen, jossa murheita tuottavat loputtomana letkana hyökkäävät jeepit ja raskaasti aseistettu helikopteri. Seuraavat episodit vievät yli kaupungin kattojen ja terroristijunan kyytiin. Lyhyisiin osioihin on saatu kiitettävästi vaihtelua yllättävillä tilanteilla ja monipuolisilla pomotaisteluilla.
Tusinarosvot putoavat yhdestä osumasta, sitkeämpien panssariin saa upottaa lippaallisen ennen kuin tulokset näkyvät. Eloonjäämisen salaisuus on oppia tunnistamaan tappavat yksilöt ajoissa. Salamannopeita ninjoja, sinkomiehiä ja tarkka-ampujia ei kannata jäädä odottelemaan. Sankari kestää vain muutaman osuman ennen kuin lisäelämä on tuhlattu, joten virheisiin ei jää varaa; kuoleman jälkeen pelin saa aloittaa ensimmäisestä tehtävästä. Luodit voi väistää sukeltamalla pois alta, joten naarmuitta selviäminen vaatii vain nopeita refleksejä. Hyvällä muistilla pärjää myös, sillä roistot toistavat aina täsmälleen saman koreografian.
Time Crisis 3:n näkyvin uudistus ovat kolme rajallisesti ammuksia sisältävää vara-asetta. Konekivääri, haulikko tai kranaatinheitin on monessa tilanteessa pistoolia parempi, joskus jopa välttämätön vaihtoehto. Ammuksia pudottavat vain tietynlaiset viholliset; sitä enemmän, mitä useamman luodin niihin ehtii upottaa. Jämerä kranaatinheitin on kätevä tasopomojen ja mellakkakilpien taakse piiloutuneiden roistojen käsittelyyn. Konekivääri ja haulikko ovat yleisratkaisu mihin tahansa ongelmatilanteeseen. Uudet aseet eivät jää vain ranskalaiseksi viivaksi takakanteen: kentät on suunniteltu rohkaisemaan eri taktiikoiden kokeilemista. Uudet aseet paitsi tekevät pelaamisesta monipuolisempaa, myös lisäävät ammuskeluun tervetullutta päätöksentekoa.
Tarinamoodissa eteneminen avaa tipoittain muita ominaisuuksia. Näihin kuuluvat yksi uusi tehtävä, jossa uutena ominaisuutena esitellään tarkka-ammunta kiikarikiväärillä. Lisäksi avattavissa on uusittuja versioita kakkososan kentistä. Kaksinpelissä vaihtoehdoiksi annetaan jaetun ruudun tiimipeli tai linkkipeli kahdella televisiolla. Uutta tekemistä riittää muutamaksi päiväksi, mutta lopulta Time Crisisin perusvika on sama kuin lähes kaikilla pyssypeleillä. Muutaman minuutin pikapeleihin suunniteltu räiskintä tuntuu kotisohvalla lyhytikäiseltä, huolimatta lisätehtävistä, kaksinpelistä ja haastetta lisäävistä vaikeustasoista. Identtisinä toistuvat tehtävät kuuluvat lajityyppiin, mutta tusinan pelikerran jälkeen vaihtelua alkaa kaivata. Jostakin syystä Time Crisis 2:sta tuttu reittien haarautuminen on jätetty pois.
Teknisesti peli ei ole kaksivuotiasta edeltäjäänsä merkittävästi komeampi. Maalitaulut liikkuvat kankeasti ja ympäristöt ovat kohtalaisen vaisuja. Luoteihin reagoivaa ja räjähtävää rekvisiittaa, kuten öljytynnyreitä, sentään löytyy sopivasti. Lähes kaikki ajoneuvot voi sytyttää komeaksi tulipalloksi, jos kuskin pudottaminen tuottaa ongelmia. Grafiikka on yleisesti ottaen karkeaa, mutta kaikki erottuu selvästi ja kuvanpäivitys on asiaankuuluvan sukkelaa. Äänimaailma ei tuota yllätyksiä kokeneelle pyssymiehelle. Time Crisis on aina ollut kammottavan heikosti näytelty, eikä perinteestä luovuta. Taisteluja hallitsevat ylilyövät äänitehosteet ja kakkosluokan toimintaelokuvan hengessä jyrisevä musiikkiraita.
Time Crisis 3 on pätevä ammuskelu, mutta sillä on puutteensa. Paketti on lyhyt ja pidemmän päälle yksitoikkoinen, mutta juuri niin hyvä kuin kotikoneelle käännetty pyssypeli voi olla. Sonyn konsolille ei löydy tähän hätään parempaa valopistooliammuskelua.