The Mark of Kri

21.01.2003

Myönnettäköön, että Mark of Kri ei vaikuttanut aluksi kovin mielenkiintoiselta, kun siitä infoa lueskeli ja screenshotteja mulkoili. Sitten kun tänne toimistolle saapui ennakkoversio, lyhyen pelisession jälkeen peli vaikutti mainiolta ja Mark of Kri:n valmistumista alkoi todella odottaa. Ja nyt kun peli on käsissä ja paukutettu parissa päivässä läpi, ei voi muuta sanoa kuin, että kyseessä on loistava ja äärimmäisen viihdyttävä peli.

Mark of Kri:ssä seurataan varsin yksinkertaisen, mutta hyväntahtoisen barbaarin nimeltä Raun kasvamista eläväksi legendaksi. Hyväntahtoisuudella on kuitenkin rajansa. Rau löylyttää sellaisella raivolla ja hurmoksella vihollisiaan, ettei kyseisen pelin maailmassa tahi pelihistoriassa moisella kiukulla pieksemistä ole nähty. Näille taidoille löytyy todellista käyttöä, sillä kuten yleensäkin peleissä, maailmaa uhkaavat pahan voimat ja taas todella �yllättäen� on vain yksi henkilö, joka voi estää taas yhden suuruudenhullun suunnitelmat. Rau onkin oikea mies hommaan, vaikka yksinkertaisuutensa vuoksi joutuu välillä ojasta alikkoon.

Eli mikä tästä pelistä tekee sitten niin hyvän? No, yksi syy on uniikki ja erittäin toimiva taistelusysteemi, joka tekee aseiden kalistelusta taidetta. Ohjaimen oikealla tatilla maalataan ympärillä olevat viholliset ja näin näiden pään yläpuolelle tulee pleikkarin tutut ympyrät, neliöt, kolmiot ja äksät. Näin pystyt valitsemaan kenen kimppuun hyökkäät. R1-nappi puolustaa ja jos sinulla ei ole asetta, voit tätä painamalla riistää viholliselta aseen ja käyttää sitä jonkun brutaalin lopetusliikkeen välikappaleena.

Tämän lisäksi Rau osaa hiipiä ja takaa/ylhäältä/nurkan takaa yllättää vihollisen tai parikin. Varsinkin parin vihollisen lukitseminen ylhäältä päin(vaikka joltain kielekkeeltä) ja naputtamalla kolmea pleikkarin nappia on kätevää. Tämä käynnistää liikesarjan, jonka aikana Rau hoitaa hiljaisesti viholliset pois hengiltä ja tavalla, joka ei ole lasten silmille sopivaa. Sankarimme viimeistelee siis uhrinsa todella reippaan verisesti. Päät lentävät irti, vihollista piestään miekan perällä kasvoihin, kaula puhkotaan miekalla tai yllätetty uhri lävistetään niin reippaalla asenteella seinää/maata vasten, että sankarimme joutuu kaksin käsin irrottamaan työvälinettään. Kaikenlaiset kombot onnistuvat myös ja näitä lopetusliikkeiden lisäksi tehostetaan Matrix-efektillä.

Kaiken kaikkiaan Rau on animoitu selkeästi rakkaudella ja tämän liikkeisiin on saatu täydellisesti mallinnettua aiheeseen sopivaa hilpeää luolamiesmeininkiä. Rau lyö jokaista vihollista kuin viimeistä päivää ja liikkeet ovat näyttäviä, mutta isokokoisen barbaarin tyyliin kuitenkin juuri sopivan kömpelöitä. Raun huitomisista irtoaakin monet naurut. Muutenkin graafinen ulosanti on mallikasta jälkeä.

Vaikka pelin alussa tuleekin sellainen tunne, että Mark of Kri on aivotonta mätkimistä, parin kentän jälkeen pelaajalle käy selväksi se, että varsinkin suurempia vihollisjoukkoja vastaan pitää taktikoida. Miekkailukohtaukset saattavat kestää kauan ja puolustaminen lyöntien ajoittamisesta puhumattakaan on ensiarvoisen tärkeää. Hyökkäys ei ole paras puolustus, kun ympärillä pyörii vihulaisia taistelukirveineen, keihäineen ja jousineen, sillä päätön barbaari on myös kuollut barbaari. Kunnon barbaari tietää myös, milloin on aika ottaa jalat alleen eli aina ei kannata tappaa kaikkia viimeiseen mieheen.

On hivenen yllättävää, että Mark of Kri:ssä ei ole mitään tasohyppelykohtauksia, mutta henk. koht. en niitä jäänyt kaipaamaankaan. Suurimmaksi osaksi peli on aika suoraviivaista etenemistä, ovien avaamista ja kahvojen kääntämistä. Kahvojen kääntämisestä tullaankin sitten Raun uskolliseen seuralaiseen, henkiolentoon ja lintuun nimeltä Kuzo. Tämä leijailee Raun yläpuolella ja menee käskystä tiettyihin, ennalta määrättyihin paikkoihin tasoilla. Nämä paikat ovat ylhäällä olevia kahvoja, tiputettavia tikkaita ja paikkoja, joista näkee hyvin vihollisten sijainnin. Pelaaja voikin katsoa linnun silmin kenttää ja tästä on apua, kun Rau yrittää esim. nurkan takaa hiipiä vihollisen selän taakse.

Koska sankarimme ilmeisesti koulussa käytti valinnaisaineensa, erilaisten, mahdollisimman veristen lopetusliikkeiden harjoitteluun, eikä lukutaidon harjoittamiseen, tulkitsee Kuzo Raulle seinissä vastaan tulevat kirjoitukset/symbolit. Vaikka esim. Kuzon lennättäminen lintuparven keskelle aiheuttamaan mekkalaa hämäystarkoituksiin onkin ihan näppärää, on hivenen tylsä ratkaisu, ettei lintua voi vapaasti lennättää, vaan se menee ennalta määrättyihin, valoilla merkattuihin paikkoihin.

Sen sijaan tarinan kerronta on toteutettu kaikkea muuta kuin tylsästi. Ruudulle piirretään tarinaan liittyviä juttuja ja kertoja höpisee mukavia (ääninäyttely persoonallisten hahmojen lisäksi ansaitseekin kehuja, se samalla naurattaa barbaari-kliseineen ja luo hienon tunnelman). Sitten lopuksi piirros saa värit ja �sulautuu� peliin, samalla tavalla kuten esim. The Lord of the Rings: The Two Tower -pelissä leffapätkä muuttuu tietokoneanimaatioksi. Tosin löytyy Mark of Kri:stä ihan normaaleja animaatioitakin. Latauskuvat ovat myös piirroksia, joita näkee yleensä vain pressille tarkoitetussa materiaalissa ja pelitalojen suunnittelijoiden pöydillä pyörimässä. Mark of Kri on muutenkin hyvin sarjakuvamainen, tuoden mieleen Dreamworksin ja Disneyn elokuvat. Eli jos vanhemmat eivät muista vilkaista pelin ikärajaa, niin kotona voi odottaa melkoinen yllätys, kun piltti katkoo dualshockilllaan bandiitteja poikki ja pinoon varsin punasävytteisessä rallissa.

Pelissä on aluksi käytettävissä vain miekka. Sen jälkeen barbaari oppii jousen käyttöä, jonka nuolia voi käyttää myös hämäämistarkoituksiin. Jousen käyttö on varsinkin ensiarvoisen tärkeää, kun tiputtaa torvellisia vihulaisia. Nämä ovat siitä ikäviä hahmoja, että jos niitä ei tiputa yhdellä päähän osuvalla nuolella, vaan otsalohkon sijasta kepukka jää vartaloon, on seurauksena hälytys ja liian ahtaat bileet.

Myöhemmin pelaaja saa sitten käyttöönsä keihään nimeltä Taiaha, jolla pystyy läimimään pyörivillä liikkeillä useampia vihollisia yhtä aikaa. Ase on hivenen hitaampi kuin miekka, mutta on huomattavasti tehokkaampi. Aivan lopussa saadaan sitten vielä taistelukirves, joka jää pelissä valitettavan vähälle käytölle. Kyseessä on jo sen teholuokan ase, että päät ja muut ruumiinjäsenet lentelevät ihan kirjaimellisesti sen viuhuessa.

Mark of Kri ei ole kuitenkaan pelkästään aivotonta teurastamista, vaan välillä taktikoimisineen muistuttaa jopa Commandos-sarjaa. Eli kulkureittään saa miettiä ja jossain paikoissa kuolema korjaa varsin monesti. Toisaalta omaleimaisuutensa puolesta Mark of Kri muistuttaa jopa hyvin lempeää ja romanttista ICO:a, joka on sinänsä hyvin hämmentävää. Älkää kysykö miten tällainen assosiaatio pääsi syntymään, mutta vertailu on sinänsä oikeutettua, sillä kummatkin peleistä ovat loistavia ja niillä on sama akilleen kantapää. Molemmat peleistä ovat nimittäin liian lyhyitä. Varsinkin Mark of Kri:n tapauksessa jäi oikeasti kaipaamaan suurempaa spektaakkelia lopussa ja lisää kiemuroita juoneen. Peli loppuu aivan liian aikaisin. Niin ja kuten ICO:ssa, asevalikoima on varsin suppea, ICO:ssa kolme, tässä neljä.

Lyhyys on kuitenkin loppujen lopuksi pelin ainoa suurempi ongelma, kohtuullisen laajoista extroista huolimatta. Kamerakulmat saattavat joskus hivenen rassata, mutta ongelma on käytännössä varsin olematon. Kaiken kaikkiaan Mark of Kri on erinomainen ja peliviihdettä parhaimmasta päästä. Tällaiset miekoilla pelehtimispelit harvoin onnistuvat niin hyvin kuin pitäisi ja Mark of Kriin taisteluista nauttii joka hetki. Unohtakaa tulevat Hunt
er: The Reckoning Wayward ja Shinobi ja pistäkää pelin julkaisupäivä maaliskuun 19. kalenteriin, sillä tämän jättäminen kaupan hyllylle notkumaan on rikollista toimintaa. Vaikka tätä arvostelua kirjoittaessani eletään vasta kuluvan vuoden tammikuuta, uskallan nyt jo väittää, että Mark of Kri on yksi vuoden parhaimpia PS2-pelejä!