Uudessa Zelda-pelissä Link rupeaa opiskelemaan junapojaksi. Juna-aiheisen The Legend of Zelda: Spirit Tracks -pelin seikkailu alkaa, kun Link lähtee Zeldan kanssa etsimään syytä sille, miksi pelin nimessäkin esiintyvät henkiraiteet ovat kadonneet. Zeldalla ei mene hyvin: ilkeä Cole-demoni kaappaa prinsessan ruumiin, ja jättää Linkille kaveriksi vain tämän hengen. Zeldan kummitusmuotoa käytetään pelissä nokkelasti hyödyksi.
Spirit Tracks on toinen Nintendo DS:lle tehty Zelda-seikkailu ja muistuttaakin paljon edeltäjäänsä Phantom Hourglassia. Kontrollit ovat kosketusnäyttöpainotteiset, eikä nappeja tarvitse käyttää ollenkaan. Pelin tunnelma on hyvin samanlainen kuin edellisessä osassa, mutta edellisen pelin pikkuvirheistä on tällä kertaa otettu opikseen. Lopputulos on edeltäjäänsä viimeistellympi.
Luolastoissa ratkotaan pulmia ja mätkitään erilaisia hirviöitä turpaan miekalla sekä pelin aikana kerättävillä esineillä. Spirit Tracksin esinevalikoima ei ole yhtä suuri kuin kotikonsolien Zeldoissa, mutta esineitä hyödynnetään aiempaa enemmän.
DS:n mikrofoni on pelissä yllättävän suuressa osassa. Linkillä on käytössä eräänlainen tuuletin, jota käyttääkseen täytyy puhaltaa mikrofoniin. Myös Spirit-huilun soittelu hoidetaan puhaltelemalla. Mielenkiintoinen idea, mutta työmatkalla mikrofoniin puhaltelevat voivat kerätä muilta bussimatkustajilta epäileviä katseita.
Junamatkailu korvaa Phantom Hourglassin laivaseikkailut. Junalla puksuttelu on aluksi hieman hidastempoista, mutta pelin edetessä kartalle avautuu oikoreittejä ja teleportteja, jotka siivittävät matkustelua. Matkan varrelta löytyy myös paljon sivutehtäviä sekä uusia paikkoja ja asioita tutkittavaksi. Junaan voi hankkia uusia osia, jotka parantavat kulkuneuvon kestävyyttä ja muuttavat sen ulkoasua.
Pelin tarina on hyvän mittainen. Sivutehtävät pitävät puuhassa läpipeluun aikana, mutta niihin voi plata sen jälkeenkin. Sivutehtävät ovat mielenkiintoisia, mutta liian usein niissä vain puksutetaan junalla paikasta toiseen.
Pelin haastetila ansaitsee erityismaininnan. Siihen voi palata pelin kuluessa uudestaan, ja siinä tuhotaan ensin huonekaupalla hirviöitä ja taistellaan sitten loppupomoja vastaan. Kilpailuhenkinen moninpeli on kiva pikkulisä. Kavereiden kanssa voi vaihtaa pelissä kerättyjä aarteita ja junan osia.
Vaikka edellisen osan kämmejä on korjailtu ja esimerkiksi vaikeustasoa on kohotettu hieman, kokevat Phantomia pelanneet olonsa ajoittain turhankin kotoisaksi. Uudet esineet ja nokkelat pulmat kuitenkin tuovat niin paljon uutta peliin, että silkasta kopioinnista ei ole kyse. Musiikki ja grafiikkakin ovat Zelda-laatua parhaimmillaan. Erityisesti junailun aikana soitettu seikkailumusiikki nostaa tunnelman korkealle.
PÄÄSTÖTODISTUS
Loistava Zelda-seikkailu taskukonsolille
– KALLE ESKELINEN
