Osa Segan konsolijulkaisuista on jo pitkään koostunut yhtiön suosituimpien kolikkopelien käännöksistä. Toisinaan kotikäyttöön räätälöityjen versioiden tekeminen on ollut vaivan arvoista, sillä joukkoon on mahtunut Virtua Tenniksen ja alkuperäisen Crazy Taxin kaltaisia hittejä. Valitettavasti kaikki pelihalleissa mainiosti menestyneet ideat eivät toimi konsolimuodossa yhtä hyvin, vaan suuri osa niistä kaatuu keskinkertaiseen toteutukseen ja olemattomaan elinikään. Tähän sudenkuoppaan putoaa myös juuri Playstation 2:lle julkaistu The King of Route 66.
Tulokas keskittyy Yhdysvaltojen halki, Illinoisista Kaliforniaan, kulkevalle valtatie 66:lle ja sen ahkerimpiin käyttäjiin, rekkakuskeihin. Alkudemo maalaa pelaajan silmien eteen romantisoidun mielikuvan näistä maanteiden ritareista, jotka kulkevat paikasta toiseen nauttien vapaudesta ja amerikkalaisen unelman toteuttamisesta. Pelin todellisuudessa tämä idyllinen maailma pirstoutuu, kun valtatie 66:lle ilmestyy Tornado-kuljetusfirma, jonka öykkärimäiset kuskit alkavat terrorisoida muita rekkamiehiä ja näiden asiakkaita. Suoraan kolikkohalli-versiosta napatussa King of Route 66 �pelimoodissa pelaajan on noustava kapinaan tätä pirullista yhtiötä vastaan ja vapautettava maantiet sen ikeestä.
Muutaman välivideon ja lyhyiden dialogien voimalla eteenpäin porskuttavassa tarinassa pelaajan on käytävä lävitse 15 eri osavaltioihin sijoittuvaa tehtävää. Kussakin niistä ajetaan pisteestä A pisteeseen B joko kelloa tai Tornadon palkkalistoilla olevaa kollegaa vastaan. Mikäli pelaaja voittaa kisan, lompakkoon putoaa sievoinen summa rahaa ja edessä on seuraava koitos. Muuten kenttää on tahkottava yhä uudestaan, kunnes voitto on takataskussa.
Pelillisesti kilpailut ovat melko perinteisiä kaahausnäytöksiä, joissa yhdistyvät turbonopeus, oikotiet, vastustajan töniminen ja ympäristön tuhoaminen. Kokonaisuus voi kuulostaa hauskalta, mutta sen suurin heikkous paljastuu heti ensimmäisessä koitoksessa: yksittäisten kisojen pituus vaihtelee 15 sekunnista reiluun minuuttiin. Niinpä kaikki kentät on käyty lävitse vajaassa tunnissa, vaikka erittäin tiukat aikarajat pakottavatkin pelaajan kokeilemaan useimpia niistä moneen otteeseen.
Lyhyen eliniän lisäksi kisat kärsivät todella epäreilusta tekoälystä. Muut rekkakuskit eivät tunnu tottelevan minkäänlaisia fysiikan lakeja, vaan kaahaavat aina pelaajaa nopeammin ja saavat jopa poikittain kääntyneen ajoneuvon takaisin täyteen vauhtiin hetkessä. Niinpä pelaajan on voittaakseen löydettävä juuri oikeat oikoreitit ja hyödynnettävä kaikki tarjolla olevat kikat. Viimeisen naulan pelimoodin arkkuun lyö kisojen loppumista seuraava helpotuksen tunne. Samojen tieosuuksien hiominen ja raivostuttavien kilpakumppanien töniminen muuttuu hyvin nopeasti puuduttavaksi, joten touhun päättymiseen voi olla vain tyytyväinen.
Paketin tarjonta ei rajoitu pelkästään kolikkopelihalleista kotikonsoleille siirrettyyn kaahailuun, vaan tarjolla on myös kokoelma muita pelimoodeja. Route 66 Challenge seuraa monista muista Sega-käännöksistä tuttua perinnettä ja heittää kehään kasan rekka-aiheisia minipelejä. Tavallisuudesta poiketen valikoima on kuitenkin todella mielikuvitukseton, ja pitkät latausajat tekevät pelaamisesta turhauttavan kankeaa. Rival Chasessa otetaan mittaa tietokonekuskeista radoilla, joka koostuvat useammista yhteen liitetystä peruspelin kentistä. Kisojen pituus tekee niistä tavallista mielekkäämpiä, mutta valitettavasti tekoälyongelmat eivät ole kadonneet mihinkään. Ponneton kaksinpeli puolestaan kärsii kunnollisten ratojen puutteesta sekä pelkkää kaahailua ja kilpakumppanin tönimistä tarjoavasta toteutuksesta.
Kokonaisuuden pitkäikäisin pelimuoto on kampanjamainen Queen of Route 66, jossa pelaajan tavoitteena on kerätä rahaa suorittamalla eri osavaltioiden �kuningatarten� esittämiä haasteita. Tienesteillä hankitaan omaan rekkaan uusia, entistä parempia osia, jotka parantavat ajokin suorituskykyä. Systeemi on kaikkea muuta kuin monimutkainen, mutta se tarjoaa pelaajalle jatkuvasti uusia tavoitteita ja ylläpitää mielenkiintoa peliä kohtaan. Valitettavasti kuningatarten järjestämät koitokset ovat rakenteeltaan niin yksinkertaisia ja mielikuvituksettomia, että kovin pitkään tämäkään pelimoodi ei jaksa kiinnostaa.
Teknisellä puolella tulokkaan vahvimpiin puoliin kuuluvat yksinkertaiset ja turhaa realismia karttavat kontrollit. Lähes kaikki mutkat voi ajaa kaasu pohjassa eikä eteen sattuvista rakennuksista tai autoista tarvitse juurikaan välittää. Tämä on suuri helpotus, sillä grafiikkamoottorin piirtoetäisyydessä olisi paljon parantamisen varaa. Sama pätee todella kankeisiin välivideoihin ja amatöörimäisiin ääninäyttelijöihin. Kenttien visuaalinen ilme on sen sijaan melko onnistunut ja parhaimmillaan maisemat ovat oikeasti hyvän näköisiä.
Runsaiden vaihtoehtoisten pelimoodiensa ja toimivien kontrolliensa ansiosta The King of Route 66 on onnistuneempi arcade-henkinen rekkakaahailu kuin edeltäjänsä 18 Wheeler � American Pro Trucker. Playstation 2:n muuhun pelitarjontaan verrattuna moinen saavutus ei kuitenkaan tee vaikutusta, sillä tulokas on kaikesta huolimatta puuduttava ja itseään toistava kokonaisuus. Niinpä aiheesta kiinnostuneidenkin kannattaa odotella pelin siirtymistä alelaariin.
