The Godfather II

14.02.2009

Samannimiseen merkkielokuvaan pohjautuvassa Godfather II:ssa pelaaja ohjastaa rikollispomo Dominicia, joka työskentelee kuuluisan Corleonen mafiaperheen laskuun ja siinä sivussa ottaa haltuunsa New Yorkin, Miamin ja Havanan alamaailmat. Valitettavasti vastassa on myös muita mafiaperheitä, joilta pelaajan täytyy vallata itselleen kaupungilta löytyvät erilaiset hämäräpuuhien keskukset.

Godfather II näyttää hyvin vaatimattomalta, ja tekninen toteutus tuntuu muutenkin kovin kömpelöltä siihen nähden, että kyseessä on olevinaan uuden sukupolven peli. Myös pelin tarina jättää kylmäksi. Se seuraa muka Kummisetä 2:n juonta, mutta todellisuudessa yhteydet elokuvaan ovat melko pinnallisia. Kaduilla juoksentelu konetuliaseiden kanssa ei tuo mitenkään mieleen elokuvan tunnelmia, vaikka mukana on tuttuja hahmoja ja tilanteita.

Onneksi erinäiset hauskat oivallukset tekevät pelistä tutustumisen arvoisen. Ensinnäkään Dominicin ei tarvitse tapella yksinään: perheensä päänä hän kerää ympärilleen vapaavalintaisen avustajajoukon. Jokaisella hahmolla on erikoiskykyjä, jotka helpottavat tehtävien suorittamista. Esimerkiksi räjähdeasiantuntija voi jysäyttää vihollisen pytingin taivaan tuuliin, lukkoseppä saa auki kassakaapit, ja lääkintämies elvyttää taistelussa kaatuneet. Apumiesten suorituskykyä parannellaan pelin aikana kerätyillä rahoilla ja ylennyksillä pelaajan organisaatiossa.

Varsinaisten tehtävien lisäksi apurit ovat muutenkin hyödyllisiä, sillä kaupungin hallinnasta taistellessa pelaaja ei välttämättä ehdi tai viitsi revetä joka paikkaan samanaikaisesti. Tällöin apurin voi lähettää esimerkiksi puolustamaan tiettyä kohdetta vihollisen hyökkäykseltä tai pommittamaan tämän hallitsemaa rakennusta. Vaikka mafiapomo juoksee vieläkin itse hoitamassa likaisia töitään, kaikkea ei enää tarvitse tehdä koko ajan itse.

Apureita löytyy kuitenkin myös muilta mafiaperheiltä, jotka lähettävät käskyläisiään pommittamaan pelaajan hallitsemia rakennuksia ja muutenkin heittelemään kapuloita rattaisiin. Nämä erikoisviholliset voi toki lähettää nukkumaan kalojen kanssa, mutta jokainen heistä on hoideltava manan majoille juuri oikealla tavalla.

Godfather II ei ole loistava peli, mutta se on ihan hauska, sillä kömpelöstä toteutuksesta huolimatta mukana on tarpeeksi monia uusia elementtejä. Mafiaperheiden välinen sota alueiden hallinnasta on toteutettu yllättävän hauskasti, ja apurit tuovat soppaan juuri sen lisän, joka ensimmäisestä sarjan pelistä puuttui.

PÄÄSTÖTODISTUS
Mukiinmenevä jatko-osa, joka ei kuitenkaan ole nimensä veroinen