Muistatteko ajan, jolloin räiskintäpeleissä koluttiin käytävää eteenpäin ja ammuttiin tielle sattuvia rumia ja tyhmiä mömmiäisiä? Joskus käytävä avautui huoneeksi, ja mömmöt vaihtuivat vahvempiin mömmöihin. Maastosta kerättiin ensiapupakkauksia ja välillä joutui painamaan hissin nappulaa.
Wii-räiskintä The Conduit tekee kaikkensa tuodakseen tuon menneen ajan takaisin. Sitä pelatessa tuntuu kuin pelit eivät olisi kehittyneet laisinkaan viimeisen viiden, kymmenen tai miksei viidentoista vuoden aikana. Osa pelin puutteistä selittyy Wiin laiterajoituksilla. Ne eivät kuitenkaan ole mikään tekosyy tehdä peliä, jossa ei ole mielikuvituksen häivääkään. Todistettavasti mielikuvituksella Wiistäkin saa paljon irti, mutta se ratkaisu ei The Conduitin tekijöille ole kelvannut.
Pelin tarina on harmaata X-Files -uudelleenlämmittelyä. Päähenkilö on räiskintöjen perinteinen anonyymi kommandomies, joka koluaa bunkkerin käytäviä, metron käytäviä, kellarikäytäviä ja kaikkia mahdollisia muita käytäviä. Käytävien ankeutta lisää se että samoja elementtejä kierrätetään antaumuksella. Pelatessa ajattelee jatkuvasti: ”Enkö mä ollut tässä jo?”
Aseita on erilaisia, mutta käytännössä niillä ei juuri ole eroa. Vihollisia on vahvoja ja heikkoja. Jopa pelin välihöpinöissä käytetty fontti on silkkaa 90-luvun kyperpunk-lämmittelyä.
The Conduitissa on tasan kaksi hyvää asiaa. Pelaajalla on käytössään taikafikkari, joka paljastaa näkymättömiä asioita. Se heijastaa seinälle pelin logon, ja logossa näkyy välillä jotain yllättävää. Sillä on hauska sohia, varsinkin Wiin kaukosäätimellä.
Toinen hyvä asia on Wiin ohjauksen mukanaan tuoma epätarkkuus ja karkeus. Tämä ei ole peli, jossa tehdään tarkkaan viilattuna headshotteja. Usein paras tapa toimia on juosta vihollista päin ja ampua joka suuntaan kunnes mikään ei enää liiku. Siinä on oma hupinsa. Nykyräiskinnät vaativat usein hyvin taktista pelitapaa, jossa täytyy miettiä tarkkaan, mitä tekee. The Conduit sen sijaan tukee holtitonta hillumista.
Jossain toisessa pelissä Wiin liikkeentunnistukseen perustuva ammuskelu voisi toimia paremminkin. Se tuntuu intuitiivisemmalta kuin muiden konsolien ohjaustikulla liikkuva tähtäin. Valitettavasti tämä peli vaatii pelaajaa alvariinsa painamaan jotain nappulaa, joka on kömpelössä kauko-ohjain + nunchuk -yhdistelmässä jossain peukalon ulottumattomissa.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Mielikuvitukseton retrorymistely
