The Chronicles of Riddick – Assault on Dark Athena

08.05.2009

Vin Dieselin tähdittämä Riddick-elokuvasarja ei ole varsinaisesti räjäyttänyt pankkia, mutta sen sijaan ruotsalaisen Starbreezen vuonna 2004 julkaisema The Chronicles of Riddick: Escape From Butcher Bay oli erinomainen tuote. Peli julkaistiin alkuperäiselle Xboxille, mutta valitettavasti se ei toimi Xbox 360:lla.

Jatko-osaa on odoteltu jo pitkään. Hetken näytti siltä, että tämä projekti kuopattiin kokonaan edellisen julkaisijan muutettua mieltään, mutta jatko-osa saatiin kuitenkin julkaistua Atarin tultua hätiin. Mikä parasta, Assault on Dark Athenan mukana tulee myös alkuperäinen Escape From Butcher Bay, joka on päivitetty uuden sukupolven tasolle. Niinpä nekin, jotka eivät ole vielä pelanneet aiempaa peliä pääsevät kätevästi jatko-osan kärryille.

Assault on Dark Athenassa karu antisankari Richard B. Riddick joutuu taas karkaamaan vaikeasta paikasta, mutta sehän ei ole hänelle mitään uutta. Tällä kertaa Riddick on syvällä Dark Athena -nimisen avaruusaluksen syövereissä, ja paikka on tietenkin täynnä julmia palkkasotureita. Se voisi huolestuttaa vähäisempiä miehiä, mutta pimeässä näkevä Riddick on paljon pelottavampi ja vaarallisempi kuin yksikään vihollisistaan.

Peli seuraa etenkin alussa pitkälti edellisestä pelistä tuttua kaavaa: Riddick hiippailee varjoissa ja hoitelee viholliset manan majoille. Valitettavasti tästä kaavasta kuitenkin poiketaan pelin edetessä, ja kokonaisuus tuntuu paljon edellistä peliä toiminnallisemmalta. Se on sääli, sillä Riddick on selvästi parhaimmillaan hiipiessään varjosta toiseen ja toimittaessaan kouran täydeltä kylmää terästä pahaa-aavistamattomien vihollisten sisuskaluihin. Puhtaana räiskintäpelinä Assault on Dark Athena ei mitenkään pysty kilpailemaan alan huippujen kanssa, eikä tapahtumapaikkakaan ole yhtä tunnelmallinen kuin Butcher Bayssä. Eteneminen on kuitenkin ihan hauskaa, ja jättimäisen avaruusaluksen uumenissa seikkaillessa on kyllä hetkensä.

Tunnelma on kuitenkin hyvä. Pelin ääninäytteleminen on huippuluokkaa, eikä vähiten siksi, että Vin Dieselin sepelinkarhea ääni kuulostaa oivalliselta. Pelissä on rutkasti hyvin kirjoitettua dialogia, ja vaikka itse tarina ei oikein kokonaisuutena vakuutakaan, sen yksittäiset kohtaukset ovat jatkuvasti hyviä.

Kokonaisuutena Assault on Dark Athena on selvästi heikompi kuin sarjan edellinen peli, mutta kyseessä on silti ihan hauska paketti. Sitä voi suositella tietyllä varauksella Butcher Bayn veteraaneille – ja täysin varauksetta niille, jotka eivät ole vielä pelanneet edellistä peliä!

PÄÄSTÖTODISTUS
Mukiinmenevä jatko-osa erinomaiselle pelille

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja