Tecmon Xboxille ilmestyneen Dead or Alive 3:n jälkeen Namcon vastaiskua tappelupeli-markkinoilla on odotettu innokkaasti. Tekken 4:n on arvioitu asettavan jälleen uudet standardit sille, miltä kaikkein suurimman ja kauneimman mätkintäpelin pitäisi näyttää. Valmis haastaja on kuitenkin lievä pettymys, sillä Tekken-sarja tuntuu sen myötä kangistuneen pahasti kaavoihinsa. Niinpä tulokas ei pystykään täysin tasavertaisesti haastamaan DOA3:sta tai TTT:ia, puhumattakaan tappelupelien kuninkaan titteliä hallussaan pitävästä Soulcaliburista.
Pelisysteemin suhteen oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Ottelut käydään näyttävillä 3d-areenoilla, mutta tappelijat liikkuvat yhä pääasiassa kaksiulotteisesti. Sivuttaisaskeleiden ottaminen on tosin hieman helpompaa kuin aikaisemmin, mutta käytännössä niiden merkitys on varsin vähäinen. Eniten syvyys-suuntaista liikettä hyödyntävät tietyt erikoisliikkeet ja muuten sen käyttökelpoisuus rajoittuu lähinnä vastustajan pakottamiseen tiettyyn suuntaan. Varsinaisesta lyönti- ja potkumekaniikasta ei ole horjuttu lainkaan, joten edellisiä Tekkeneitä pelanneet voivat hypätä suoraan taisteluiden tiimellykseen. Pelkällä räpeltämisellä ja nappien hakkaamisella ei tosin selviä kovin pitkälle, vaan menestys vaatii myös hieman pääkopan vaivaamista. Hahmojen vahvuuksien ja liikkeiden tunteminen on olennainen osa mestariksi nousemista, harjoittelusta ja hyvästä ajoituksesta puhumattakaan.
Pelituntuma on edustaa tälläkin kertaa sarjalle tyypillistä jäykkää, mutta toimivaa linjaa. Hahmot reagoivat pelaajan komentoihin erinomaisesti ja monimutkaisemmatkin liikesarjat onnistuvat pienellä harjoittelulla. Laiskasti edestakaisin liikkuvat ottelijat tuntuvat kuitenkin monien ketterämpien tappelupelien rinnalla hieman kankeilta. Tekken-faneja tämä tuskin häiritsee, mutta hahmojen parempaan liikkuvuuteen tottuneille systeemissä voi olla totuttelemista.
Ainoa todellinen muutos tappeluihin ovat uudet, selkeästi rajatut kentät, jotka tuovat mukaan hieman lisää taktisuutta. Seinää vasten tai nurkkaan ahdistettu taistelija on nimittäin todella ahtaalla, kun tilaa on niukasti ja kiinteitä esteitä päin lentäminen aiheuttaa ylimääräistä vauriota. Hyvällä suunnittelulla ja pienellä annoksella tuuria vastustaja onkin nyt mahdollista kukistaa yhdellä pitkällä iskujen ja potkujen sarjalla, mikäli tämän saa pakotettua sopivasti itsensä ja seinän väliin. Uutta kenttä-arkkitehtuuria on pyritty hyödyntämään myös liikevalikoimassa, johon on ilmestynyt varsin käytännöllinen seinän kautta hyppääminen.
Pelisysteemistä poiketen tappelijakaarti on käynyt lävitse melko huomattavan uudistuksen. Monet entisistä hahmoista ovat saaneet lähteä ja tilalle on tullut uusia tuttavuuksia. Osa muutoksista on tosin lähinnä kosmeettisia, sillä esimerkiksi Eddie on korvattu hyvin samanlaisella tyylillä tappelevalla, mutta selvästi kurvikkaammalla Christiellä. Vastaavasti King on perinyt monia poistuneen Armor Kingin liikkeitä. Karsimisesta huolimatta hahmovalikoima on edelleen kohtuullisen laaja ja kokonaisuutena jopa hieman onnistuneempi kuin Tekken Tag Tournamentissa. Taistelutyylien ja hahmojen päällekkäisyyksiä on vähemmän, joten jokainen tappelija on nyt selkeämmin oma persoonallisuutensa.
Erilaisten pelimoodien suhteen aloitusvalikossa on jopa hieman ahdasta, mutta mitään ihmeellistä yhdeksän vaihtoehdon joukkoon ei valitettavasti ole mahtunut. Mukana ovat kaikki mätkintöjen tavalliset pelityylit eli story, arcade, time attack, survival, versus, team battle ja practice. Näitä on maustettu Street Fighter EX:stä lainatulla training-moodilla, jossa pelaajan on pystyttävä suorittamaan kullakin hahmolla kaksikymmentä ennakkoon määriteltyä liikettä mahdollisimman nopeasti. Tämä auttaa tutustumaan tappelijoiden liikevalikoimaan, mutta muita otteluissa tarvittavia taitoja se ei pysty opettamaan.
Lisäksi mukaan on laitettu hieman seikkailupeliä muistuttava Tekken Force, jossa pelaajan on hakattava tiensä läpi pitkien, vastustajien täyttämien kenttien. Tusinatavaraa olevien vartijoiden mukiloiminen on aluksi erittäin hauskaa, mutta käy valitettavasti pian tylsäksi. Tarjolla on nimittäin pelkkää mätkintää, josta puuttuvat sekä varsinaisten kamppailuiden jännitys että niihin liittyvät strategiset elementitkin.
3d-mätkinnöille tyypilliseen tapaan peli yrittää ottaa kaiken mahdollisen irti Playstation 2:n graafisista ominaisuuksista. Lopputulos onkin erittäin näyttävän näköinen kokonaisuus niin taistelijoiden kuin kenttienkin osalta. Namcon väki tuntuu kiinnittäneen huomiota ennen kaikkea hahmojen vaatetukseen, sillä erilaisia liehuvia liepeitä on selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Ne heiluvat taistelijoiden liikkeiden mukaan suhteellisen ilmavan näköisesti. Täysin onnistunut efekti ei kuitenkaan ole, sillä tupsut ja helmat uppoavat säännöllisin väliajoin hahmojen sisään. Vastaavia törmäysongelmia grafiikassa esiintyy muutenkin varsinkin tiettyjen heittojen kohdalla.
Äänipuolella tyyli on hieman erikoinen, mutta varsin onnistunut. Useimmista tappelupeleistä poiketen Tekken 4:ssa ei ole panostettu mahdollisimman aggressiiviseen tunnelmaan, vaan kitararock-revittelyn sijaan taustamusiikkeja hallitsevat hillitymmät fiilistely-kappaleet. Samaa linjaa noudattaen myös taisteluita edeltävä ’Fight!’-komento ja muut taustakommentit tulevat kaiuttimista epätavallisen pehmeästi. Lopputuloksena pelin tunnelma on nopeatempoisesta nappien hakkaamisesta huolimatta melko rauhallinen, mutta silti innostava.
Kaiken kaikkiaan Tekken 4 on sarjansa tähän mennessä heikoin esitys. Mainioon Tekken Tag Tournamentiin verrattuna se tuntuu hieman väsyneeltä ja suppealta paketilta, joka olisi kipeästi kaivannut piristysruisketta muutaman uuden idean muodossa. Mistään huonosta pelistä ei kuitenkaan missään tapauksessa ole kysymys. Kohtuullisen laaja hahmokaarti, perinteinen pelattavuus ja runsaat pelimoodit tarjoavat tälläkin kertaa hyvää ja kestävää tappeluviihdettä. Ensimmäistä PS2:n Tekken-peliään etsiville täytyy kuitenkin edelleen suositella Tag Tournamentia, mutta sarjan innokkaimpia faneja sen neljäs osa tyydyttää varmasti.
