Talvisota: Icy Hell on kansainvälisen harrastajaryhmän tekemä Blitzkrieg-RTS-pelin modi, joka on päässyt kaupalliseen levitykseen. Pelin tarkoituksena on kuvata Suomen talvisotaa mahdollisimman realistisesti. Parinkymmenen tehtävän aikana nähdään niin Kannaksen ratkaisutaisteluita kuin Raatteen tien motteja. Sekä suomalaisille että venäläisille on omat kampanjansa.
Pelin parasta antia ovat historialliset faktat. Yksikkötietokanta on mielenkiintoinen, vaikkakin hyvin neuvostokeskeinen. Kampanjat taustoitetaan asiantuntevasti, ja alun filminpätkät virittävät sopivaan tunnelmaan.
Myös tehtävät ovat ilmeisen tarkkaan tutkittuja ja huolella mallinnettuja, sekä miellyttävän vaihtelevia. Välillä johdetaan koko rintamalohkon hyökkäystä tai puolustusta, välillä komennossa on vain yksi tankki. Ajoittain tämä aiheuttaa sekaannusta, kun ei ole selvää, mitä kaikkia joukkoja voi itse komentaa.
Pelin suurin ongelma kuitenkin on, että realismi ei sovi reaaliaikastrategiaan. Ankaralla skriptaamisella pelimoottori on väännetty toistamaan taistelujen käänteet, mutta samalla hukataan pelaamisen vapaus. Tehtävät läpäisee ulkoa opettelemalla ja ahkeralla latailulla, sekä usein silkalla tuurilla. Väkisin tulee mieleen, olisiko tämä kannattanut toteuttaa vaikka Combat Missionin pelimoottorilla.
Pelin käyttöliittymä on hankala, painikkeet ovat pieniä eikä peli listaa valittuja yksiköitä. Kun vielä vaikeustaso on väännetty Blitzkrieg-veteraaneille sopivaksi, on uusille tai satunnaisille pelaajille luvassa kylmää kyytiä. Tämä on suuri sääli, koska muuten peli on selvästi tarkoitettu laajemmalle yleisölle. Kannattaa myös huomata, että pelin antama kuva talvisodan syistä ei ole aivan Suomessa vallitsevan yleisen käsityksen mukainen.
Kiitosta peli saa suomenkielisestä opaskirjasta, vaikka itse peli onkin englanninkielinen. Sen sijaan suomalainen ääninäytteleminen veteline ’kodin ja isänmaan puolesta’ -huudahduksineen kuulostaa lähinnä parodialta. Tehtävien jälkeen jää myös kaipaamaan selvitystä oikeasta tapahtumien kulusta, johon omaa suoritustaan voisi verrata.
On hieno saavutus, että talvisotaa käsittelevä modi on saatu kaupalliseen julkaisuun kelpaavaksi. Icy Helliä tekisi kovasti mieli kehua, mutta sen pelaaminen ei vain ole hauskaa. Innokkaan ja asiantuntevan faniporukan tuote kompastuu vanhahtavaan ja kömpelöön pelimoottoriin.
PÄÄSTÖTODISTUS
Hieno idea, mutta toteutus ontuu