Vuonna 1990 julkaistu The Secret of Monkey Island ja sen jatko-osa Monkey Island 2: LeChuck’s Revenge ovat monille pelaajille point’n’click-seikkailupeligenren kirkkaimpia tähtiä, eikä syyttä. Seikkailupelien soihdunkantaja Telltale Games on herättänyt yhdeksän vuotta tauolla olleet pelit henkiin tuttuun tapaansa viisiosaisena pelisarjana.
Ensimmäinen osa Launch of the Screaming Narwhal alkaa tilanteesta, jossa Guybrush yrittää jälleen kerran päihittää arkkivihollisensa aavemerirosvo LeChuckin, joka on kaapannut hänen vaimonsa Elainen. Tyypilliseen tapaansa Guybrush sählää tilanteen ja päätyy haaksirikkoisena Flotsam-saarelle, jossa tuulet puhaltavat koko ajan sisämaahan päin, joten poistuminen ei niin vain onnistukaan.
Sekä Guybrush että Elaine ovat saaneet graafisen kasvojenkohotuksen, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Toinen uudistus on pelihahmon ohjaus, joka eroaa Telltalen aiemmista peleistä, eikä valitettavasti edukseen. Toisin kuin odottaisi, Guybrush ei kävele siihen kohtaan mihin hiirellä klikkaa. Sen sijaan pidetään hiiren nappia pohjassa ja heilutetaan hiirtä kuin analogitattia. Ohjauksen tuntuma on karmea, joten onneksi WASD-näppäinohjaus toimii.
Ensivaikutelma pelistä on sama kuin Sam & Max -sarjan alkupäästä. Huumori alkaa melko kesynä, eivätkä sivuhahmot ole kovin kiintoisia. Läppä alkaa lentää seikkailun edetessä yhä lennokkaammin, mutta sivuhahmot pysyvät pääosin valitettavan haaleina tapauksina.
Se, missä Tales of Monkey Island loistaa, ovat puzzlet. Telltalen aiempia seikkailuja on vaivannut lievä vaikeustason epätasaisuus. Joko puzzlet ovat olleet liian helppoja, tai sitten niin hämäriä, että niiden keksiminen on vaatinut lähinnä satunnaiskokeilua. Tales of the Monkey Islandin ongelmat ovat sopivan haastavia ja vaikeimmatkin puzzlet tuntuvat jälkikäteen ihan loogisilta. Ainoastaan yhden ongelman ratkaisu vaatii sen, että pelaaja hoksaa näpertää kaikkea hollille sattuvaa. Pelaaja voi tässäkin pelissä valita, kuinka usein hänelle heitetään vihjeitä, joita tällä kertaa joutuu jopa käyttämään.
Kokonaisuutena Tales of Monkey Island on erittäin lupaava alku pelisarjalle. Telltale on aiemmissa peleissä osoittanut, että vaikka ensimmäinen peli jäisikin huumorin ja käsikirjoituksen puolelta hieman vaisuksi, jatkossa petrataan ryminällä. Tällaisenaankin Tales of Monkey Island on yksi parhaista Telltale Gamesin peleistä, joten sitä voi suositella varauksetta niin vanhoille Monkey Island -faneille kuin muille seikkailupelien ystäville.
ARVOSTELIJA
JANOS HONKONEN
PÄÄSTÖTODISTUS
Kelpo startti legendaarisen pelisarjan uudelleenlämmittelyyn