Nuori intiaanisoturi Tak lähetetään toisessa pelissään hakemaan Unien sauvaa pahalta shamaani Tlalocilta. Edessä on yhdeksään erittäin laajaan kenttään levittäytyvä koitos, jossa liikutaan fyysisen todellisuuden lisäksi unimaailmassa.
Peli hyödyntää intiaaniteemaansa erittäin näppärästi. Paras esimerkki tästä ovat maagiset juju-henget, jotka tarjoavat epätavallisia ratkaisuja erilaisiin ongelmatilanteisiin. Myös päähenkilön oppimat erikoiskyvyt, kuten toteemieläimeksi muuttuminen, ovat erittäin tunnelmallisia. Mukaan ängetty huumori sen sijaan seuraa hitti-tai-huti -linjaa: hetkittäin se toimii hyvin, mutta useimmiten vitsit aiheuttavat lähinnä henkistä tuskaa.
Tulokas on keskittynyt useimpia tasohyppelyjä enemmän pulmanratkontaan. Kentät on ripoteltu täyteen ongelmatilanteita, joissa pelaajan on sovellettava erikoiskykyjään ja lähiympäristön esineitä eri tavoin. Valitettavasti turhan monet pulmat toistavat paria-kolmea perusideaa, joten loppujen lopuksi kenttäsuunnittelu on yksipuolisempaa kuin sen perusteet antaisivat olettaa.
Pelituntuma on hieman kankea ja epätarkka. Esimerkiksi hyppyjen pituuksien arvioiminen ja vihollisten väisteleminen on hankalaa. Tämä johtaa ärsyttävään vaikeustason heittelehtimiseen, kun ohjaustuntuma vaikeuttaa tietyistä kohdista selviämistä huomattavasti.
Tak 2:n vetovoimaisimmat piirteet ovat hauska teema ja mainio hahmokaarti. Muuten sen kohtaloksi koituu perinpohjainen keskinkertaisuus: kaikki tämä on nähty ennenkin ja usein hieman paremmin toteutettuna.