Heinäkuussa ilmestyneen SX Superstarin kehittäjä Climax tunnetaan erinomaisen MotoGP-sarjan tekijänä. Pelitalon Pohjois-Amerikan supercross-areenoille sijoittuva arkadikaahailu on ikävän keskinkertainen tekele.
Yksinpelissä tarjotaan kaksi ajomuotoa, tuttu arcade sekä yhtä yllätyksetön uramoodi. Arcadessa ovat välittömästi käytössä kaikki pyörät ja uramoodissa avatut kilpa-areenat. Jaetun ruudun kaksinpelissä kaksi pelaaja voi kilpailla keskenään ilman tietokonehaastajia. Uramoodi ei juuri eroa totutusta. Pelaaja etenee kauden kerrallaan, kerää palkintorahoja ja ostaa alleen nopeampia menopelejä. Jatkoon pääsee vain voittamalla kauden. Koitokset voi jakaa kolmeen eri tyyppiin. Perinteiset stadionkisat ajetaan viittä vastustajaa vastaan. Niitä kiinnostavampia ovat luontoon sijoittuvat checkpoint-ajot, joissa alueet ovat kiitettävän laajoja, ja reitin voi valita tavallista vapaammin, kunhan kulkee oikeassa järjestyksessä porttien läpi. Eksyminen on täysin mahdollista. Kolmantena tulevat lisukkeina tarjottavat stunttinäytökset ja erikoiskilpailut, jotka eivät ole välttämättömiä mestaruustaistelussa.
Uramoodiin on lisätty muutamia erikoispiirteitä, mutta loppujen lopuksi kyseessä on vain lineaarisesti etenevä kilpailuputki. Pelaaja aloittaa uransa nuhruisen slummikämpän isäntänä ja muuttaa hienompiin oloihin sitä mukaa kun suuremmat palkkiot alkavat virrata tilille. Faksista tulostuu sponsorisopimuksia, jotka poikivat tarvittavia lisätuloja ja voittobonuksia uusien ajokkien hankintaan. Sopimuksien solmiminen ei vaikuta pelin sisältöön, joten mainostajien rahat voi kahmia taskuunsa ilman pidempiä pohdintoja. Mielenkiintoinen, mutta täysin yhdentekevä ominaisuus on puhelinvastaaja, johon tuttavat ja väärään numeroon soittaneet jättävät jonninjoutavia terveisiä ja onnittelujaan. Seinällä riippuvasta kalenterista valitaan kilpailut. Muita vakioetappeja ovat pyöräkauppias sekä autotalli.
Ajotuntuma on arkadimainen. Satojen metrien ilmalennot ja itsetuhoiset stuntit kuuluvat kilpailun henkeen. Big-sarjan (SSX, Sled Storm, Freakstyle) pelien keltainen turbomittari täyttyy tekemällä stuntteja, mutta sen merkitys on yksinpelissä esikuvia vähäisempi; taitava kuski selviää voittajaksi pelkällä taidollakin. Onneksi näin, koska kankea temppusysteemi ei toimi alkuunkaan niin kitkattomasti kuin voisi toivoa. Vauhdin tunne on hitaissa alkukilpailuissa olematon, mutta 125-kuutioista nopeampien pyörien satulassa saa panna parastaan pysyäkseen radalla. Tiukoissa mutkissa ajokin perä voi lähteä vaappumaan, eikä mutkiin ajeta myöhemmillä kausilla ilman jarrua.
Pyöriä on ostettavissa yhteensä tusinan verran kolmessa eri nopeusluokassa. Erot ajettavuudessa ovat havaittavia vain eri tehoisien pyörien välillä. Ajokkien ominaisuuksia ei eritellä sen enempää kuin valittavien kahdenkymmenen motoristinkaan taitoja. Ajotuntuma ei muutu merkittävästi, oli alla sitten jäätikköä tai soraa. Ajokkien fysiikka toimii vähintäänkin arveluttavasti. Jos peli yhdessä mutkassa sallii vuorenseinämää pitkin koukkaamisen, seuraavassa kurvissa reunavallin raapaisu voi lennättää kilpailijan rähmälleen.
SX Superstar tuntuu paikoin ikävän keskeneräiseltä ja hiomattomalta. Bugit ja muut ongelmat ovat säännöllisiä kiusanhenkiä. Näkyvin esimerkki on kömpelö tekoäly: vastustajat törmäilevät yhtenään toisiinsa ja radanvarsiin komeissa kaarissa. Kolarin jälkeen pelaaja saatetaan lähettää varoituksetta väärään ajosuntaan tai palauttaa hyppyrin reunalle, josta syöksyy huonolla onnella uudestaan. Radan reunat on määritelty usein liian lähelle tietä, jolloin pienikin lipsahdus voi resetoida kuskin ja tuhlata tärkeitä sekunteja. Checkpoint-ajoissa seuraavan etapin osoittava nuoli näyttää linnuntien, jolloin eksyminen johtaa usein aikaa vieviin harharetkiin. Myös harjoittelutila olisi tarpeen, jotta uramoodissa ei joudu kylmiltään tien päälle.
Graafisesti SX Superstar on keskinkertaista katsottavaa. Kuvanlaatu on Playstation2:lle yllättävän hyvä ja kuvanpäivitys pysyy enimmäkseen kiitettävissä lukemissa. Radan varsilta voi bongata komeita rakennelmia, mutta maisemat ovat enimmäkseen melkoisen pelkistettyjä. Satojen metrien ilmalennot paljastavat harvoin komeita panoraamoja. Pelimoottorin vaikuttavia vesi- ja pölytehosteita olisi voitu käyttää enemmänkin. Edes kaatosateella kura ei lennä kuin lajissa kuuluisi. Äänimaailma on toteutettu pienimmällä mahdollisella vaivalla: rämisevä ääniraita kuulostaa samalta kuin tusinassa vastaavassa kaahailupelissä.
SX Superstar ei ole tarpeeksi ylilyövä ollakseen haastaja Big-sarjalle eikä tarpeeksi viimeistelty erotakseen arkadikaahailujen massasta. Luotettavan tuttua ja vauhdikasta kaahailua sillä on tarjota yllin kyllin, mutta bugit ja muut ongelmat tekevät paketista helposti unohdettavan tusinarallin.