Ihmiskunta on käynyt Päättymätöntä Sotaa jo tuhat vuotta. Planeettojen hallinnasta käytävissä globaaleissa taisteluissa ei mikään ole pientä. Satojen sotakoneiden ottaessa yhteen kukaan ei sure yhtä kuolevaa miestä, eikä ympäristötuhoista jakseta välittää. Koko planeetan kasvusto ja massa muutetaan raaka-aineiksi, joista rakennetaan entistä suurempia ja massivisempia sotavälineitä.
Taistelut ovat niin mittakaavaltaan kuin teholtaankin naurettavan eeppisiä. Kevyintä jalkaväkeä ovat kymmenen metriä korkeat jättiläisrobotit, joiden laskettu elinikä mitataan sekunneissa. Raskaimmatkin tankit ovat voimattomia, kun pienen kaupungin kokoiset liikkuvat linnoitukset pyyhkivät tieltään kaiken tomuksi. Mikään ei kuitenkaan kestä ydinaseen tuhovoimaa, jonka leimahdus näkyy kiertoradalle asti.
Tämän kaiken keskellä liikkuu pelaaja valtavalla komentorobotillaan pystyttämässä tehtaita, jotka tuottavat joukkoja. Hiukan erikoisesti resursseja ei kerätä pohjattomiin varastoihin, vaan laarit on rakennettava siinä missä muutkin rakennukset. Nopeus ja tehokkuus ovat kaiken avain – hidastelu kostautuu vuorenvarmasti. Pelaajan onkin kyettävä toimimaan täydellä teholla koko ajan.
Tehtävät ovat pitkiä kuin nälkävuosi. Kun suorittaa asetetut tavoitteet, peli avaa seuraavan osion laajentamalla karttaa. Aiemmin rakennetut tehtaat ja joukot pysyvät kuitenkin edelleen hallussa. Tämä on selkeä etu, sillä mitä isommaksi pelialue käy, sitä paremmin tekoäly panee kampoihin. Parhaimmillaan tietokone käyttää pirullisen tehokkaita taktiikoita, jotka saavat sunnuntaistrategin helisemään.
Tässä piileekin Supreme Commanderin suurin miinuspuoli: se vaatii pelaajaltaan todella paljon. Armeijan ja tuotannon hallinta kysyy jatkuvaa mikromanagerointia, ja toistuvasti tarvitaan salamannopeita ratkaisuja useissa tapahtumapaikoissa liki samanaikaisesti. Tilanteen voi onneksi pysäyttää ja harkita hetken, ja kiertoradalta käsin tarkkaileminen tekee joukkojen yhtäaikaisesta siirtelemisestä helpompaa.
Supreme Commanderia vaivaa lievä kliinisyys sekä ennen kaikkea kaikkien kolmen osapuolen samankaltaisuus. Se on myös kaikkien aikojen elitistisin reaaliaikastrategia. Mammuttimainen teos on niin monipuolinen ja moniajoa vaativa, että satunnaispelaajan on vaikea pysyä tahdissa mukana. Todelliselle harrastajalle peli tarjoaa ennennäkemättömän tuhdin satsin toimintastrategiaa, jonka mittakaavan käsittää vasta tunteja kestävissä moninpeleissä. Tämän teoksen rinnalla muut naksuttelut ovat säälittäviä räpellyksiä.
