Teräsmies on taas in. Muutaman vuoden tauon jälkeen Atari on päättänyt tuoda Teriksen takaisin peleihin, ensimmäisenä oli vuorossa PS2-peli Superman: The Shadow of Apokolips. Se oli monen mielestä kohtalaisen onnistunut lisenssipeli. Xboxille ilmestynyt Superman: The Man of Steel yrittää panna paremmaksi, mutta ei onnistu.
The Man of Steel perustuu DC Comicsin sarjakuviin ja heidän apuaan on käytetty juonen tekemisessä. Brainiac 13 on palannut vahvempana kuin koskaan, ja Teräsmiehelle on taas hommia. Juoni on yllättävän heikko, eikä se saisi kehuja sarjakuvamuodossakaan. Lisäksi välidemojen animaatio on karseaa katseltavaa, vaikka dialogi ja grafiikka muuten ovat ihan siedettävät. Erityismaininta pitää antaa musiikeille, jotka ovat sarjan tyylille uskollisia.
Lisenssipelien tuttuun tyyliin myös uusin Superman on toimintaseikkailukategorian alle painuva tuotos. Superman seikkailee erilaisissa paikoissa, taistelee vihollisia vastaan ja käyttää erikoiskykyjään tilanteiden selvittämiseksi. Tällä osa-alueella peli onkin onnistunut, sillä mukana on oikeaa Teräsmies-fiilistä. Mutta mikä hyvä asia se on, että Teräsmies-pelissä on Teräsmies-fiilistä vain parhaimmillaan?
Superman: The Man of Steelin ongelma on vaikeudessa, liiallisessa toistossa ja kontrolleissa. Ei kovin hyvä yhdistelmä, mutta onneksi ongelmat eivät ole liian pahoja. Vaikeustaso on aluksi korkea (sinänsä luonnollista, koska kontrollit eivät ole hallussa), mutta laskee keskivaiheilla. Loppupään tehtävät ovat sitten jo asteen vaikeampia, mikä tuhoaa hermoja pahasti ja pakottaa suun muodostamaan kirosanoja.
Toistoa pelissä on paljon, vaikka paperilla kaikki näyttää hyvältä. Tehtävien tavoitelistassa on muun muassa robotteja vastaan taistelemista, ihmisten pelastamista pinteestä, tulipalojen sammuttelua, pommien neutralisointia ja rakennusten siirtelyä paikasta toiseen. 25 tehtävää olisi sopiva määrä, jos vaikeustaso olisi edes hieman alhaisempi joissakin kentissä. Samojen asioiden toistaminen yhä uudestaan käy pahimmankin Teletappi-ajattelijan hermoille.
Kontrollit ovat aluksi hankalat ja epäloogiset, mutta niihin tottuu. Lämpökatseen, jäähönkäyksen ja nyrkkien käyttö on sujuvaa, eikä vihollisiin lukittautumisessakaan ole hirveästi valitettavaa, kunhan omalaatuisen systeemin omaksuu. Taistelujen tuoksinassa on vaikea paikallistaa vihollisia ylä- tai alapuolelta, minkä vuoksi lentäminen on paras liikkumiskeino lähes kaikissa tilanteissa. Lentäminen on kuitenkin niin hidasta, että illuusio supernopeasta Teräsmiehestä hieman kärsii.
Myöskään tehtäväsuunnittelu ei ansaitse puhtaita papereita. Yksinään tarkasteltaessa tehtävissä ei ole suurempaa vikaa, mutta edellä mainitut ongelmat kasaantuvat tehtävien harteille. Toki mukaan mahtuu hyviäkin yrityksiä, joissa pelaaminen tuntui hauskalta. Esimerkiksi monet keskivaiheen kentät, ja niiden tehtävistä erityisesti Metropolis ja Warworld toimivat. Ne ovat myös graafisesti pelin parasta antia, vaikka eivät erityisesti säväytäkään.
Phantom Zoneen sijoittuvat kaksi kenttää kiteyttävät Supermanin huonoimmillaan: umpitylsää robottimätkettä, jossa pitää ”suojella” Steeliä. Ongelma on siinä, että Steel lentelee ilmeisesti täysin päämäärättömästi ympäri ja ämpäri, eikä hänen liikkeistään ota selkoa. Ensimmäisessä tehtävässä vastassa on monta kymmentä haamuvastusta, jotka eivät ole Supermanille uhka eikä mikään, mutta silti Steel-paran käy huonosti nopeasti. Grafiikka on Phantom Zonessa huonoa, toiminta itseääntoistavaa ja ärsyttävää, eikä muiden hahmojen suojeleminen ole koskaan herkkua. Toisessa tehtävässä on tarkoitus tuhota Cyborg, ja siihen pätee sama kuin ensimmäiseen tehtävään, paitsi että vaikeustaso ei ole niin korkea.
Avaruustehtävät ovat keskitasoa. Teräsmies ei tunnu soveltuvan avaruuteen mitenkään, sillä pelaaminen tuntuu naurettavalta. Tehtävien tavoitteet ovat käytännössä samoja kuin Metropoliksessa. Tapellaan robotteja vastaan, tuhotaan puolustusmekanismeja, suojellaan rakennuksia (eli tapellaan robotteja vastaan) ja neutraloidaan ohjuksia. Vaikeustaso on ensimmäisissä avaruustehtävissä helppo, mutta kakkososio on jo vaikeampi – ja samalla myös ärsyttävämpi.
Jokaisen tehtävän läpäisemisestä saa palkinnoksi bonus-juttuja, kuten uusia pukuja Supermanille (9 kappaletta) tai grafiikkaluonnoksia. Free roam -moodissa pelaaja pääsee lentelemään käymillään alueilla vapaasti, ilman vihollisia. Tähän olisi toivonut vaikkapa jotain (helppoja) arvottuja tilanteita, tällaisenaan Free roam jää liian tylsäksi.
Superman: The Man of Steelin parissa viettää pari hauskaa hetkeä, mutta täysihintaiseksi peliksi se tarjoaa aivan liian vähän peli-iloa. Teris-fanienkin kannattaa odottaa hinnanalennusta tai ostaa käytettynä – silloinkin kannattaa harkita kahteen kertaan.
