Uusien ja mielenkiintoisten supersankari-pelien virta jatkuu. Innostuneen vastaanoton saaneiden Spidermanin ja Batmanin seuraan on nyt liittynyt tuttu ja turvallinen Teräsmies, joka tähdittää Atarin tuoretta Superman: Shadow of Apokolips -julkaisua. Sinisiin trikoisiin sonnustautuneen sankarin aiemmat visiitit pelimarkkinoille ovat jääneet lähinnä komeiden mahalaskujen asteelle, mutta tällä kertaa yritys on jo huomioimisen arvoinen.
Pelin juoni keskittyy outoon robottiarmeijaan, jonka salaisuutta Teräsmies päätyy selvittelemään parin epäilyttävän kohtaamisen jälkeen. Tarinan pahiksena nähdään sarjakuvasta tuttu Lex Luthor, joka ei tällä kertaa kuitenkaan toimi yksin. Maailmanvalloitusta suunnitteleva miljonääri on nimittäin saanut apua galaksin pahimmaksi olennoksi kutsutulta Darkseidiltä. Superman-piirrossarjaa seuranneille juonenkäänteet ovat tuttuja, vaikka niitä onkin pitkitetty ja väännelty pelin tarpeisiin sopiviksi.
Teräsmiehen kaltaisen hahmon sovittaminen konsolille on taatusti vaikeaa. Yksistään lentäminen aiheuttaa pelisuunnittelijoille paljon päänvaivaa, minkä lisäksi heidän on otettava huomioon myös röntgen-katseen ja superpuhalluksen kaltaiset voimat. Tällä kertaa tehtävässä on kuitenkin onnistuttu hyvin ja pelin kontrolleista on saatu sekä monipuoliset että suhteellisen helposti hallittavat.
Kävelemisen lisäksi Teräsmies osaa leijua ja lentää. Kaikki liikkumismuodot käyttävät molempia DualShockin tattiohjaimia, mikä helpottaa kolmiulotteista navigointia ja takaa että sankari pystyy myös pyörähdysten ja looppien kaltaisiin erikoistemppuihin. Vastustajien lyöminen sekä esineiden nosteleminen ja heitteleminen onnistuvat risti-napilla. Lisäksi käytössä on muutama kahden napin yhdistelmällä tehtävä erikoishyökkäys sekä superkatse-moodi, jossa tapahtumat nähdään Teräsmiehen silmin, ja pelaaja pääsee leikkimään röntgen- ja lämpökatseella. Aivan kaikki vaihtoehdot, kuten aseiksi sopivien putkien repiminen seinistä ja kömpelöltä tuntuva käveleminen, eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta pääsääntöisesti systeemi hoitaa hommansa mallikkaasti.
Monipuolisuus kuuluu myös tehtäväsuunnittelun vahvuuksiin. Kaikille Teräsmiehen kyvyille löytyy runsaasti käyttöä eikä kenttiä ole täytetty yksinomaan mukiloitavilla roboteilla. Tämä ei valitettavasti kuitenkaan tarkoita sitä, että pelintekijöiden mielikuvitus olisi riittänyt kiinnostavien tilanteiden luomiseen. Ympäriinsä lenteleminen, esineiden kanniskeleminen ja tulipalojen sammutteleminen alkavat pidemmän päälle käydä yksitoikkoisiksi siinä missä tappeleminenkin. Lisäksi mukaan on tungettu varsin epäonnistunut hiiviskelyepisodi ja useita napin rämpytykseen perustuvia voimainkoitoksia, jotka saavat peli-ilon hyytymään pahasti.
Osittain kyllästymiseen vaikuttavat myös tiettyjen tavoitteiden tiukat aikarajat, joiden vuoksi sama kohtaus on pelattava monta kertaa. Kun jokaista epäonnistumista seuraa käsittämättömän pitkä lataustauko, turhautumiskäyrä nousee samaa vauhtia käytettyjen yritysten kanssa. Lyhyesti sanottuna pelin pahin ongelma onkin se, että sen pelaaminen ei yksinkertaisesti ole kiinnostavaa. Kun Teräsmiehen monipuolisten voimien synnyttämä ensi-ihastus kaikkoaa, mielikuvitukseton tehtäväsuunnittelu ja persoonattomat robottivastustajat pääsevät valloilleen.
Graafisesti peli hyödyntää DC:n uusien piirrossarjojen lanseeraamaa kulmikasta, korostetun sarjakuvamaista tyyliä. Se sopii melodramaattiseen supersankaritarinaan erinomaisesti ja mahdollistaa epätavallisen laajojen ja avointen kenttien käyttämisen. Peli onkin ehdottomasti parhaimmillaan ulkotiloissa, joissa pelimoottori ja sankarin liikkuvuus pääsevät oikeuksiinsa, eivätkä kuvakulmatkaan aiheuta ongelmia. Rakennusten sisällä laiskasti pyörivä kamera vaikeuttaa ympäristön näkemistä ja yksinkertainen graafinen tyyli näkyy laajoina harmaina seininä ja yksityiskohtien puutteena.
Lukuisista valituksen aiheista huolimatta Superman: Shadow of Apokolips ei ole täysin toivoton tapaus. Onnistuneiden kontrolliensa ansiosta se on paras Teräsmiehestä koskaan tehty peli, joten sankarin fanien kannattaa ainakin käydä kokeilemassa, miltä maailman pelastaminen tuntuu. Mikäli tehtäväsuunnitteluun saadaan mahdollisessa jatko-osassa hieman enemmän potkua, lopputuloksena voi olla erinomainen supersankaripeli. Toistaiseksi joudumme kuitenkin tyytymään tähän ikävän keskinkertaiseen julkaisuun.
