Jos joku on valvonut öitään miettien, voittaisiko Pikachu Solid Snaken nyrkkitappelussa, tarjoaa Nintendo ongelmaan viimein helpotusta. Sarjan edellisistä osista tuttuun tapaan Super Smash Bros. Brawl nimittäin marssittaa ruudulle koko joukon klassisia Nintendo-hahmoja sekä pari vierailevaa tähteä rystykäräjöimään ilman järjen häivääkään.
Muista tappelupeleistä poiketen Smash Brosissa ei pyritä tyrmäämään vastustajaa energiamittaria huventamalla, vaan sinkoamaan vihulaishahmot ulos tasohyppelyvaikutteisilta kentiltä. Mitä enemmän vahinkoa vastustajille on koitunut, sitä kauemmas ne lentävät, kunnes ansioituneinkaan loikkiminen ei enää kanna takaisin turvalliselle maaperälle.
Peruspotkiskelun lisäksi kaikilla hahmoilla on omat persoonalliset erikoishyökkäyksensä, minkä lisäksi pelikentälle putoaa kaikenlaista lisäastaloa. Pelihahmojen hyökkäykset on sorvattu kullekin vipeltäjälle sopivan näköisiksi, mutta lopulta ne ovat kaikki tuhovoimaltaan hyvin samankaltaisia. Muutenkin hahmojen pelaaminen tuntuu erityisesti aluksi hyvin samankaltaiselta.
Pienellä harjoittelulla pelistä alkaa paljastua hienovaraisempia nyansseja, mutta erityisesti aluksi se tuppaa olemaan armotonta kohellusta. Ohjaimen nappeja satunnaisesti hakkaamalla pärjää varsin hyvin ja pitkälle. Osittain kohellukseen on syynä pelin ohjaus, joka ei runsaista ohjausvaihtoehdoista huolimatta aina tunnu tarkimmalta mahdolliselta. Osittain taas hahmojen huono erottuvuus ja pienuus häiritsee, erityisesti suhteutettuna joihinkin hyökkäysefekteihin, jotka peittävät kaiken toiminnan alleen.
Hienoisesta sekavuudestaan huolimatta – tai ehkä juuri sen ansiosta – Smash Bros on mainiota viihdettä kavereiden kanssa pelattavaksi. Hauskanpitoa kuitenkin hidastaa hieman lajityypin perussynti: lukitut hahmot, joiden avaamiseksi pitää tahkota läpi yksinpeliäkin. Sivulta kuvattu tasohyppelymäinen kampanja on lajityypille epätavallisen hiottu, mutta silti se tuntuu pakkopullalta verrattuna ihmisvastustajien kurittamiseen.
Super Smash Bros. Brawl sekoittaa onnistuneesti tappelupelien parempia puolia Nintendon rakkaimpiin hahmoihin. Samalla se myös kärsii tappelupelien tyypillisimmästä ongelmasta, eli ihmisvastustajien välttämättömyydestä. Vastusta voi hakea myös verkosta, mutta meno on silti parhaimmillaan, kun kaikki pelaajat löytyvät samalta sohvalta. Yksinpelikampanjakin voisi innostaa enemmän, jos siitä ei olisi tehty pakollista huvia lukitsemalla osa kiinnostavimmista hahmoista sen taakse. Peliin on kohdistunut kovat odotukset, mutta lopulta se ei tarjoa verkkopeliä lukuun ottamatta mitään mullistavia uudistuksia edeltäjiinsä verrattuna. Sarjan faneihin Brawl uppoaa varmasti.
PÄÄSTÖTODISTUS
Kiivastempoinen mätkintä toimii parhaiten hyvässä seurassa nautittuna
