Reflectionsin Stuntman on ollut monen pelaajan kuolauslistalla jo pitkään. Pelin julkaisija Infogrames on myös sitä mieltä, että tämä on heidän Metal Gear Solid kakkosensa. Ja mikä ettei, pelin ideahan on varsin mainio eli pelaaja astuu stuntkuskin vapiseviin haalareihin. Pelissä tehdään stuntteja kuuteen eri elokuvaan ja vaikutteita on haettu mm. James Bond- ja Indiana Jones � elokuvista. Samaisissa elokuvissa stuntmiehenä ollut henkilö nimeltään Vic Armstrong on ollut konsultoimassa pelinteossa ja kertonut kuinka stuntteja tehdään. Vic on kertonut, kuinka esim. auto saadaan kaatumaan kahdella eri tavalla. Toinen tapa on ramppi, toinen pieni räjähdyspanos auto pohjassa.
Tätä taustaa vasten onkin vaikea käsittää, miten nurinkurisesti peli on rakennettu. Eli käytännössä pelissä joka tason alussa ylimalkaisesti selitetään jotain radasta ja sitten istutaankin jo ajoneuvon rattiin. Seuraa pikkutarkkaa ajamista hirveällä vauhdilla ja ohjeet esim. kahden junan välistä hyppäämiseen annetaan paria sekuntia ennen, kuin itse hyppy tapahtuu. Näin pelaaja oppii tekemään stuntin yrittämällä itse kuvauksissa yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka Reflections on vähän helpottanut vaikeustasoa finaaliin versioon, on peli lähes turhauttavan vaikea. Veikkaakin, että hyvin moni pelaaja menettää hermonsa ja ei yksinkertaisesti jaksa pelata peliä läpi.
Graafisesti Stuntman ei ole kummoinen, joten ihmetyttää, miten pelissä voi olla niin pitkät latausajat. Tuskastuttavat lataussessiot korostuvat, kun pelaaja kerta toisensa jälkeen epäonnistuu stuntissa. Mutta voi sitä onnistumisen riemua, kun yksi kohtaus on purkissa, puhumattakaan siitä, kun koko elokuva on valmis. Missään muussa pelissä ei kättensä jälkiä ihaile samalla tavalla kuin Stuntmanin uusinnoissa.
Pelissä ajetaan 27:llä eri ajoneuvolla aina jeepistä tankkiin. Fysiikkamallinnus on sitä hienoa jälkeä, mitä Reflectionsin Drivereissa on nähty. Autoa saa ajaa käännöksissä ja hypyissä kieli poskella, sillä monesti yritys päättyy auton hajoamiseen tai se vain jää katolleen. Aikarajat ovat myös kohtuullisen tiukkoja, mutta ihan kaikkia yhdessä stunttikohtauksessa määrättyjä temppuja ei tarvitse tehdä. Eli esim. määrätyn puiden välistä ajon tai tiukan ohituksen voi jättää tekemättä, mutta olennaisimmat temput on tehtävä.
Pelissä on mukana muitakin pelimuotoja ja Stunt Constructor on näistä mielenkiintoisin. Suurelle areenalle pääsee raketamaan oman stunttiarenansa. On varsin hauskaa kasata autopinoja, räjähteitä, hyppyreitä ja mennä sitten kurvailemaan eri ajoneuvoilla aina bussista lumikelkkaan. Omat radat voi pistää muistikortille, kuten myös leffat ja stuntit, jotka suorittaa uramoodissa. Stuntmanissa on myös ihan kivana lisänä erilaisia ajopelejä. Lisäksi löytyy hyvä valikoima DVD-pätkiä oikeiden stuntmiehien elämästä, pelin teosta ja Stuntmanin trailerikin löytyy.
Vaikka Stuntmanissa on purnattavaa, autojen fysiikat, vauriomallinnus, ääninäyttely, musiikit ja hyvä peli-idea pitävät mielenkiinnon hyvin pitkään yllä. Kokonaisuutena Stuntman onkin ehdottomasti hyvä peli, mutta ajopelien kärkisijoille se ei pääse tällä kokoonpanolla kurvailemaan.