Reaaliaikaiset strategiapelit ovat suosittuja pc-pelaajien keskuudessa, mutta konsolipelaajille niitä on ollut tarjolla melko harvoin. Hiiriohjatuiksi suunnitellut pelit eivät sovellu helposti peliohjaimella pelattaviksi, eikä kukaan ole vielä kehittänyt yhtä sujuvaa ohjausmetodia konsoleille. Kehutusta Total War -sarjasta tunnettu Creative Assembly tarttui haasteeseen, ja tulos on Stormrise.
Tulevaisuuteen sijoittuvan pelin juoni on perushuttua: säänhallintayritys menee päin honkia, maailma on lähes raunioina ja kamalat hirviöt vaivaat ihmiskunnan rippeitä. Sitten soditaan kartalla, jossa pelaaja ohjaa omia yksiköitään ja yrittää hoidella vihollisen hengiltä.
Pelin ovelin keksintö on yksikköjen hallinta. Oikeaa analogista ohjainta johonkin suuntaan heilauttamalla pelaaja voi valita kyseisessä suunnassa olevan yksikön. Näin pelaaja voi ainakin teoriassa helposti ampaista missä tahansa taistelukentällä olevan oman yksikön luokse silmänräpäyksessä. Muut yksiköt näkyvät ruudulla kuvakkeina, joihin pelaaja ikään kuin tähtää. Järjestelmä on yksinkertaisuudessaan ihastuttava.
Se ei kuitenkaan toimi käytännössä kovin hyvin, sillä tilanne muuttuu sitä sekavammaksi, mitä enemmän yksiköitä on pelissä. Samassa suunnassa olevat yksiköt tekevät yksittäisen kohteen valinnasta vaikeaa. Asiaa ei helpota se, että kameran hallinta on vaikeaa ja näkyvyys on muutenkin kehno: taistelukenttää kun pystyy tarkastelemaan vain yksiköiden vinkkelistä, ja selkeä yleiskuva jää usein toiveeksi. Vuoropohjaisessa pelissä tämä ei olisi niin hankalaa, mutta kun kyseessä on reaaliaikainen peli, ajan hukkaaminen säheltämiseen harmittaa.
Sähellys onkin pelin määrittelevä tekijä, sillä ohjausongelmien lisäksi Stormriseä vaivaa erityisesti se, ettei pelaajalla yleensä ole kovin hyvää kuvaa siitä, mitä tapahtuu. Ongelmatilanteissa on usein epäselvää, mikä omien joukkojen tila on, mistä päin hyökkäys tulee ja jopa se, mihin oma yksikkö kuoli. Kaikki on koko ajan sekavaa.
Stormrise on melko traaginen tuotos. Siinä on hyviä ideoita, jotka oikein toteutettuna voisivat todella mullistaa reaaliaikataktikoinnin konsoleilla, mutta toteutus ontuu liikaa. Välillä sen palaset loksahtavat paikoilleen, ja sähellyksen keskeltä irtoaa kultaisia minuutteja peliä, jossa pelaaja loikkii taistelutilanteesta toiseen, antaa salamannopeita käskyjä ja hallitsee tilannetta, mutta se ei koskaan kestä: lopulta pelimekaniikka pistää aina ilolle stopin. Se on erityisen sääli, sillä tuntuu siltä, että hiomalla tästä olisi voinut saada todella vetävän pelin.
PÄÄSTÖTODISTUS
Tympeä toteutus takaa turhauttavan strategiakokemuksen
