Star Wars Rogue Squadron II: Rogue Leader

18.05.2002

Yksi Gamecuben alkutaipaleen odotetuimmista peleistä on luultavasti ollut Star Wars Rogue Squadron 2: Rogue Leader. Se herätteli pelaajien toiveita ennakkoon etenkin uskomattoman komeilla ruudunkaappaus-kuvilla. Minun on kuitenkin tunnustettava, etten itse odottanut peliltä paljoakaan. Viime vuosien aikana Star Wars -peleihin on alkanut väistämättä suhtautua hieman kriittisesti eivätkä lyhyet ennakkomaistiaiset riittäneet vakuuttamaan tulokkaan laadusta. Nyt pelin saavuttua kauppoihin voin kuitenkin hyvillä mielin tunnustaa olleeni väärässä. Yksinkertaisuudestaan huolimatta Rogue Leader on nimittäin Gamecuben julkaisupelien ehdotonta parhaimmistoa.

Pelissä liikutaan klassisen Star Wars -trilogian tunnelmissa, paikoitellen jopa kirjaimellisesti. Kyseessä on arcade-henkinen avaruussimulaattori, joka asettaa pelaajan Luke Skywalkerin ja kultti-maineen saavuttaneen Wedge Antillesin housuihin. Mukana ovat kaikki ensimmäisten elokuvien legendaarisimmat taistelut Kuolontähden räjäytystä ja Hothin puolustusta myöten. Niiden rinnalle on peliä varten kehitetty koko joukko täysin uusia koitoksia, jotka tarjoavat lisää tilaisuuksia räjäytellä TIE-hävittäjiä kappaleiksi.

Eri tehtävien välillä ei ole mitään yhtenäistä juonta, joka sitoisi ne tiukasti toisiinsa. Peli tuntuu muutenkin luottavan siihen, että pelaaja tietää joka tapauksessa, miten tapahtumat elokuvien mukaan kehittyvät. Tehtävien taustoista annetaan vain lyhyet kuvaukset ja pelaaja heitetään suoraan keskelle tapahtumia ilman sen kummempia esittelyitä tai ennakkosuunnittelua.

Pelin ote tehtäviin on muutenkin harvinaisen suoraviivainen ja jossain määrin jopa pinnallinen. Kun sopiva taistelukohtaus on valittu pelattavaksi, pelaaja saa ottaa alleen haluamansa aluksen tarjolla olevista vaihtoehdoista. Sen jälkeen Kapinaliiton tuore pilotti huomaakin jo joutuneensa keskelle hektistä tulitaistelua, jossa vallitsee armoton ’tapa tai tule tapetuksi’ -meininki. Tehtävä loppuu heti, kun tietyt kohteet on saatu tuhottua, jonka jälkeen pelaaja saa suorituksestaan palautetta statistiikan muodossa. Mikäli homma meni putkeen, kotipilotti pääsee kokeilemaan onneaan seuraavassa tehtävässä. Muuten on turvauduttava uuteen yritykseen. Monimutkaiset juoniviritelmät, syvällinen itsereflektio ja jopa väkinäinen huumori on siis heitetty suosiolla romukoppaan ja Rogue Leaderista on tehty puhdasverinen avaruusräiskintä. Ja erittäin antoisa sellainen.

Pelin vetovoima piilee sen loistavassa pelattavuudessa ja yksinkertaisesti hektisessä tunnelmassa. Kontrolleista on tehty juuri sopivan yksinkertaiset. Ne toimivat erinomaisesti ja niihin pääsee hetkessä sisälle eikä pelaajan tarvitse huolehtia mistään lyhyitä radioviestejä monimutkaisemmasta. Toisaalta ohjaustuntumasta löytyy riittävästi syvyyttä, jotta pelaaminen tuntuu mielekkäältä. Vauhdin muutoksilla ja alusta pyörittämällä voi tehdä sen verran monipuolisia manöövereitä, että TIE-hävittäjien kanssa voi käydä kunnon hippaleikkiä. Tilannetta on myös osattava lukea sen verran, että osaa oikeaan aikaan iskeä kaasun pohjaan ja ottaa hieman etäisyyttä vastustajiin. Huomauttamista löytyy oikeastaan vain epäselvästä tutkasta. Vastaava toteutustapa toimi jo Elitessä aikoinaan, mutta jostakin syystä Rogue Leaderin mallista on huomattavasti vaikeampaa saada kunnon yleiskuvaa tapahtumista.

Tunnelma puolestaan syntyy pitkälti taisteluiden kiihkeästä temposta. Yhdessä konfliktissa voi olla mukana kymmeniä vastustajia, joiden räjäyttäminen ajasta ikuisuuteen vaatii pelaajan täydellistä keskittymistä. Parhaimmillaan peli on elokuvista tutuissa kohtauksissa, joissa on mukana hieman ylimääräistä latausta. Varsinkin kilpajuoksu Kuolontähden kanjonia pitkin nostaa adrenaliinitason korkealle, kun pelaaja tietää täsmälleen, miten hänen aluksensa takana tapahtuu. Ensin putoavat saattajat, sitten kaiuttimista kuuluu Vaderin ’The Force is strong in this one’, jonka jälkeen pelaajan on väisteltävä TIE-hävittäjien ammuksia piinallisen kauan ennen kuin Millenium Falcon ennättää hätiin. Todellisuudessa tuo aika on vain parikymmentä sekuntia, mutta lasersäteiden viuhuessa ympärillä se tuntuu paljon pidemmältä.

Varsinaisia tehtäviä pelistä löytyy vain kymmenen kappaletta, mutta puuha ei silti lopu aivan heti kesken. Pelaajan suoritus arvioidaan jokaisen tehtävän kohdalla kuuden eri kriteerin mukaan. Mikäli tappoja on tullut tarpeeksi ja tehtävä on läpäisty riittävän nopeasti, palkinnoksi irtoaa pronssinen, hopeinen tai kultainen mitali ja muutama bonuspiste. Näitä keräilemällä pelattavaksi avautuu vielä muutamia bonus-tehtäviä. Tehtävä ei kuitenkaan ole aivan helppo ja etenkin viimeisten extrojen avaaminen vaatii jo melkoista paneutumista. Uusien taisteluiden lisäksi pelistä löytyy muitakin bonuksia varsin kiitettävä määrä. Näistä merkittävimpiä ovat ylimääräiset alukset ja erilaiset power-upit, jotka parantavat pelaajan oman lentopelin ominaisuuksia huomattavasti.

Graafisesti peli on yksinkertaisesti upean näköinen. Tapahtumapaikat, alukset ja muut yksiköt on mallinnettu erittäin tarkasti elokuvien mukaan ja läsnäolon tunne on uskomattoman vahva. Pelkkä graafinen loisto ei riitä tekemään pelistä hyvää, mutta Rogue Leader ei yksinkertaisesti pystyisi luomaan samanlaista tunnelmaa ellei Gamecubesta olisi saatu irti tällaista jälkeä.

Yleisesti ottaen pelimoottori pystyy myös pyörittämään ruudulle puskemaansa grafiikkaa nikottelematta. Itse huomasin hyytymistä vain kahdessa kohtauksessa koko pelin aikana. Toisessa koko ruudun täytti valtavan kokoinen emoalus, jonka edestä lensi kahdeksan TIE-hävittäjän parvi, ja näkymää halkoivat kymmenet eriväriset lasersäteet. Toisessa puolestaan kierrettiin kaapelia matalassa vedessä kulkevien kävelijöiden jalkojen ympärille samaan aikaan, kun kymmenkunta TIE:tä yritti räjäyttää pelaajan kappaleiksi. Kummassakin tapauksessa pelissä yksinkertaisesti tapahtui niin paljon, että ruudun päivitysnopeus notkahti hetkellisesti. Muuten se pysyi tasaisena eikä hätkähtänyt esimerkiksi Hothin taisteluun osallistuneesta valtavasta yksikkömäärästä lainkaan.

Star Wars Rogue Squadron II: Rogue Leader on hyvin suorasukainen toimintapeli eikä se edes yritä peitellä sitä. Kursailemattoman otteensa, loistavan pelattavuutensa ja upean grafiikkansa ansiosta se on kuitenkin myös harvinaisen tiivistunnelmainen paketti, jossa tuntuu olevan kaikki kohdallaan. Kaikki tehtävät pelaa nikottelematta useampaankin otteeseen ja parhaita voi tahkota yhä uudestaan ja uudestaan jo pelkästään niiden hektisen tempon vuoksi. Kaiken kaikkiaan kyseessä on erinomainen avaruusräiskintä, joka kuuluu ehdottomasti Gamecuben omistajien pakollisten hankintojen listalle.